tiistai 17. helmikuuta 2009

Liian isot pikkuleiviksi!

Huomio arvoisa lukija tai blogiin sattumalta eksynyt! 

Olet saapunut blogin alkuaikoihin, jolloin innostukseni vegaanileivonnan ilosanoman levittämiseen oli jo valtava, mutta tietoa ja taitoa minulla ei vielä ollut ihan kauhean paljon. Suosittelenkin etsimään tämän reseptin tilalle jonkin tuoreemman, sanotaan vaikkapa korkeintaan viisi vuotta vanhan reseptin. Tarvittaessa voit kysellä vinkkejä esim. kommentoimalla tätä tekstiä. Koska tämä blogi on eräänlainen matka ja päiväkirja kohti parempaa vegaanista leipomista, en halua poistaa täältä näitä vanhoja tekstejä.

Ruokakaupan vieressä pitkään tyhjänä olleen leipomon ikkunaan oli kiinnitetty viesti. Kamomilla tavasi viestiä sydän pamppaillen: "Uskaltaisinkohan..?"

Kamomilla käveli kotiin mietteissään ja otti keittiön kaapista puisen laatikon. Kamomilla avasi sen ja tyhjensi pöydälle. Pöydälle ilmestyi pino erilaisia lappusia, joihin oli kirjoitettu sanoja ja numeroita. Osa lapuista oli tahriintunut hilloon ja osa oli kastunut ja käpristynyt. Kamomilla kaiveli lappukasaa malttamattomana, kunnes löysi etsimänsä. ”Liian isot pikkuleiviksi! Tässähän se on!”

Tämän jälkeen Kamomilla meni ruokakaapille ja kaiveli siellä tovin. Hän kurkkasi ruskeaan paperipussiin ja nyökkäsi itsekseen. Hän otti pussista punaisen pienen rusinannäköisen nyttyrän ja laittoi sen suuhunsa. Kamomilla hymyili itsekseen ja vaipui haaveilemaan.
”Mikä se oli?” Kysyi pieni piipittävä ääni keittiön nurkasta.

Kamomilla havahtui äkisti ja naurahti: ”Taisin hieman olla omissa maailmoissani.. Se oli kuivattu karpalo – hieman niin kuin rusina, mutta ei kuitenkaan. Haluatko maistaa?” Kamomilla otti pussista toisen karpalon ja vei sen huoneen nurkkaan. Nurkassa pieni hiiri otti karpalon tassuihinsa ja maistoi sitä ihmeissään. ”Onpas herkullista! Voisinko saada toisenkin, niin voisin viedä sen miehelleni?” ”Tottahan toki,” sanoi Kamomilla ja kaivoi pussista vielä yhden karpalon, ”loput säästän huomiseksi.”


”Mitä huomenna sitten tapahtuu?” kysyi hiiri, ja Kamomilla kertoi tälle, mitä oli kaupassa käydessään huomannut. ”Menen huomenna työhaastatteluun! Minun pitää leipoa siellä jotain näyttääkseni, mitä osaan. Päätin tehdä karpalonmakuisia keksejä.”

”Kuulostaa jännittävältä!” sanoi hiiri kadotessaan seinänrakoon. Hetken kuluttua se palasi vielä kurkistamaan ja toivottamaan Kamomillalle onnea. ”Kiitos!” sanoi Kamomilla mielissään.


Seuraavana aamuna Kamomilla seisoi leipomon oven takana puristaen karpalopussia tiukasti kainalossaan. Hän sulki silmänsä ja hengitti syvään ennen, kuin astui sisään leipomoon. Hänen pelkonsa kuitenkin hälveni saman tien, sillä leipomon omistaja, rouva Virtanen viittelöi häntä innoissaan luokseen: "Hyvä kun tulit! Olemme saaneet jo ensimmäisen asiakkaan, vaikka koko leipomo ei ole vielä aukikaan. Puluperheen viimeinenkin jäsen kuoriutui viime yönä ja puluvanhemmat haluavat juhlistaa tätä jo tänään. Toivottavasti se sinun reseptisi on sellainen, että se kelpaa puluille.."


Kamomilla oli kuin ällikällä lyöty - eihän hän ollut vielä suoriutunut työhaastattelustaankaan: "Mutta.. Mutta.." Kamomilla ei saanut sanaa suustaan. Rouva Virtanen antoi hänelle esiliinan ja taikinakulhon ja kiiruhti leipomon takahuoneeseen etsimään jotakin. Kun rouva Virtanen palasi hetken päästä takaisin sokeripussin kanssa ja huomasi Kamomillan seisovan edelleen samassa paikassa suu auki, malttoi hän pysähtyä hetkeksi. Nyt Kamomilla sai kysyttyä, mitä hänen työhaastattelulleen oli käynyt. Rouva Virtanen naurahti ja sanoi: "Jospa sinä leipoisit niitä sinun pikkuleipiäsi ja katsotaan sitten, sovellutko sinä leipuriksi tähän leipomoon."


Kamomilla teki työtä käskettyä, pesi kätensä ja alkoi valmistaa pikkuleipätaikinaa ohjeensa mukaan. Kun hän otti ensimmäisen erän pikkuleipiä pois uunista, hymyili rouva Virtanen tyytyväisenä haistellessaan leipomossa leijuvaa tuoksua. Kamomilla katsoi rouva Virtasen ilmettä tarkkaavaisesti tämän taittaessa pikkuleivästä pienen palan ja laittaessaan sen suuhunsa. Rouva Virtanen maisteli pikkuleipää mietteliään näköisenä ja Kamomillasta tuo aika tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta rouva Virtanen kuitenkin ojensi kätensä Kamomillalle sanoen: "Tervetuloa taloon!"











Karpalokuukiet

4,5 tl kananmunan korviketta (itse käytin No-Egg-nimistä valmistetta)
6 rkl (90ml) vettä
225 g margariinia (Tummansinistä Keijua)
1,8 dl sokeria
1,8 dl fariinisokeria
2 tl vaniljaesanssia tai vaniljauutetta
5,3 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
n. 1,5 dl kuivattuja karpaloita*
n. 1,5 dl rouhittuja saksanpähkinöitä*

- Laita uuni kuumenemaan 190 C-asteeseen.
- Sekoita kananmunankorvike ja vesi. (Tämän voinee korvata esimerkiksi pellavansiemenrouheella tai soijajauholla tai jopa jättää kokonaan pois - en ole itse kokeillut, mutta olettaisin, että kekseistä tulisi rakenteeltaan vallan hyviä myös ilman kananmunankorvikettakin.)
- Sekoita margariini, sokerit ja vanilja vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmunankorvikeseos.
- Sekoita toisessa kulhossa jauhot, ruokasooda sekä suola ja lisää tämä seos märkien aineiden joukkoon. Lisää karpalot ja saksanpähkinät. Älä sekoita liikaa, ettei taikinasta tule kumimaista!
- Muotoile pikkuleiviksi ja paista uunissa 8 - 10 minuuttia.
Ohjeen mukaan taikinasta tulee kaksitoista kuukieta. Tällä tavalla yhdestä kuukiesta tulisi noin lautasen kokoinen, joten taikinasta kannattanee tehdä noin kaksikymmentä "pikku"leipää.
Ohjeen lähde: Colleen Patrick Goudreau, The Joy of Vegan Baking, Chocolate Chip Cookies
*Oma lisäykseni ohjeeseen. Nokkelimmat ovat saattaneet huomata, että alkuperäisessä ohjeessa käytettiin karpaloiden tilalla suklaata

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu