tiistai 19. toukokuuta 2009

Nimihirviöleipä

Metsästä oli kuulunut pitkän aikaa öisin kummallisia ääniä. Aamuisin metsän asukkaat saivat usein huomata, että sammaleita oli myllätty tai jopa puita kaadettu. "Sen on pakko olla jonkinlainen hirviö!" kuiskuttelivat kyläläiset kauhuissaan toisilleen.

Kyläläiset alkoivatkin pysytellä sisätiloissa aina pimeän aikaan ja muutoinkin kulkivat ulkona vain niin vähän, kuin oli aivan välttämätöntä. Kun tätä oli jatkunut viikon verran, alkoi Kamomillaa toden teolla harmittaa: "Kyllä tähän on nyt löydettävä jokin ratkaisu! En aio kökkiä sisätiloissa koko kesää vain siksi, että joku, jota kukaan ei ole nähnyt, myllertää metsässä puita nurin." Saman tien Kamomilla nousi ylös, astui ulos ovesta ja suuntasi kohti Mimosan taloa.

Mimosa istuskeli kuistillaan ja täytti ristikkoa, kun Kamomilla saapui paikalle. "Kuusi kirjainta, sana alkaa hoolla, kolmas kirjain on är ja viimeinen kirjain öö? Tässä vihjekuvassa on jokin omituinen karvamöykky, jolla on silmät.." sanoi Mimosa Kamomillalle virnistäen, "Taidat olla hirviöjahdissa? Saanko tulla mukaan?"

"Sinua minä tulinkin hakemaan. Ajattelin, ettei kylä voi elää tällaisen kauhun keskellä," Kamomilla vastasi Mimosalle. Koska Mimosa tiesi paikan, jossa hirviö oli edellisenä yönä peuhannut, päättivät he aloittaa tutkimuksensa sieltä. "Täällä on kyllä ollut aikamoinen ärhennys käynnissä viime yönä!" huudahti Kamomilla paikan päälle päästyään. Joka puolella oli katkenneita oksia ja yksi puu oli nostettu juuriaan myöten irti maasta. "Kyllä tässä väkisinkin menevät kylmät väreet selkää pitkin.." Kamomilla sanoi vakavasti katsellessaan ympärilleen.

"Unohda jo se hirviö! Ei niitä ole olemassakaan! Tähän on olemassa jokin järkevä selitys. Meidän pitää vain keksiä se," Mimosa sanoi hieman turhautuneena. Mimosa tutki maata tarkasti ja huomasi suuret jalanjäljet. Tytöt lähtivät seuraamaan jälkiä ja kymmenen minuutin kuluttua alkoi heidän edestään kuulua omituista murinaa. Kamomilla ja Mimosa hidastivat vauhtiaan ja kulkivat hiipien lähemmäksi. Ääni kuului tiheän katajan alta ja Mimosa taivutti oksia varovasti sivuun katsoakseen katajan juurelle. Kamomilla pidätti henkeään ja kurkisti Mimosan olkapään takaa. Maassa nukkui sikeästi kuorsaava peikko.

Kamomilla ja Mimosa hiipivät hiljaa kauemmas ja kuiskutellen miettivät suunnitelmaansa. "Olen kyllä kuullut peikoista, mutta en ole koskaan kuullut kenenkään nähneen niitä," Kamomilla hihitti. Hänestä oli hauskaa, että juuri hän oli päässyt näkemään oikean peikon. Samalla Kamomillaa myös pelotti, koska hän ei tiennyt, kuinka peikkojen kanssa pitäisi toimia. Mimosalla oli kuitenkin idea. Hän pyysi Kamomillaa juoksemaan nopeasti leipomolle ja tuomaan sieltä repullisen leipää. Mimosa sanoi, että jäisi vahtimaan nukkuvaa peikkoa siksi aikaa.

Kun Kamomilla palasi takaisin, pyysi Mimosa Kamomillaa taittamaan leivät pienemmiksi paloiksi ja pudottavan niitä maahan muutaman metrin välein. Tarkoitus olisi houkutella peikko kauemmas metsään, jossa sen riehuminen ei pelottaisi kylän asukkaita. Leivät riittivät melkein kilometrin matkalle. Kamomilla palasi takaisin Mimosan luokse, joka edelleen vahti peikkoa. Mimosa otti Kamomillalta viimeisen leipäpalan ja asetti sen varovasti peikon nenän viereen. Tämän jälkeen Mimosa ja Kamomilla hiipivät läheisen kuusen alle suojaan odottamaan peikon heräämistä.

Kun aurinko rupesi laskemaan, hiljeni kuorsaus. Katajan alta alkoi kuulua varovaista nakerrusta. Kun nakerrus loppui, rasahtivat katajan oksat ja kuului muutamia askelten ääniä. Taas kuului nakerrusta. Askelia, nakerrusta, askelia, nakerrusta, askelia. Kamomilla ja Mimosa istuivat edelleen kuusen alla ja varmistivat, että askelet kuuluivat koko ajan yhä kauempaa. Kun askelien ääntä eikä nakerrusta enää kuulunut, uskalsivat he hitaasti hiipien kömpiä pois kuusen alta ja lähteä kohti kotia. "Toivotaan, ettei peikko ainakaan hetkeen säikytä kyläläisiä touhuillaan," sanoi Mimosa hiljaa hymyillen.

Nimihirviöleipä


Tällä leivällä olisi ollut turhan pitkä nimi, jos sen olisi nimennyt sen sisältämien aineiden mukaan (soijarouhe-oliivi-valkosipuli-aurinkokuivattutomaatti-peltileipä). Päädyinkin kutsumaan sitä yksinkertaisesti nimihirviöleiväksi.

Soijarouheseos
  • 1 dl soijarouhetta
  • 2 puristettua valkosipulinkynttä
  • 1 dl oliiveja pilkottuna
  • 0,5 dl aurinkokuivattuja tomaatteja pieneksi pilkottuna (käytin nimenomaan kuivattuja tomaatteja, en öljyssä uivia tomaatteja)
  • 2 dl vettä
  • 0,5 dl öljyä
  • 0,5 - 1 tl kutakin kuivattuna: meirami, salvia, oregano, basilika
Loput aineet
  • 4 dl kädenlämpöistä vettä
  • 50 g hiivaa
  • 2 dl kauraleseitä
  • n. 8 dl vehnäjauhoja

Sekoita ensin soijarouheseos ja anna sen turvota niin kauan, että aurinkokuivatut tomaatit ovat pehmenneet.

Sekoita (toisessa kulhossa) hiiva ja kauraleseet kädenlämpöiseen veteen ja anna turvota kymmenen minuuttia. Lisää joukkoon soijarouheseos ja sekoita. Sekoita ja vaivaa taikinan joukkoon vielä vehnäjauhot.

Anna taikinan nousta puolisen tuntia. Kaulitse se sitten uunipellille ja leikkaa siihen ruutuja. Anna kohota sen aikaa, kun uuni lämpenee.

Paista 200 C-asteessa n. 25 minuuttia.

Tarjoile leipäpalat esimerkiksi Keijulla, tomaatilla, salaatilla ja savutofulla täytettynä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti