sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Kinuskikastike


Huomio arvoisa lukija tai blogiin sattumalta eksynyt! 
Olet saapunut blogin alkuaikoihin, jolloin innostukseni vegaanileivonnan ilosanoman levittämiseen oli jo valtava, mutta tietoa ja taitoa minulla ei vielä ollut ihan kauhean paljon. Suosittelenkin etsimään tämän reseptin tilalle jonkin tuoreemman, sanotaan vaikkapa korkeintaan viisi vuotta vanhan reseptin. Tarvittaessa voit kysellä vinkkejä esim. kommentoimalla tätä tekstiä. Koska tämä blogi on eräänlainen matka ja päiväkirja kohti parempaa vegaanista leipomista, en halua poistaa täältä näitä vanhoja tekstejä.

Alunperin minun piti julkaista kinuskikastikkeen ohjeen kanssa myös mustikkajäätelön ohje. Mustikkajäätelöstä ei tällä kertaa tullut jäätelöä, vaan jonkinlainen hieman jähmeämpi smoothie, joten ohje jää tällä kertaa julkaisematta... Kastike sen sijaan toimi todella hyvin siinä tarkoituksessa, mihin sen valmistin.

Kinuskikastiketta voi tarjota jäätelön ja jäädykkeiden lisäksi esimerkiksi tuoreiden marjojen kanssa.
  • 2 dl kasvimaitoa
  • 2 dl fariinisokeria
Sekoita aineet kattilassa. Keitä pienellä lämmöllä koko ajan sekoitellen noin viisitoista minuuttia. Kastike maistuu hyvältä sekä lämpimänä että kylmänä.

Käytin kasvimaitona Nallen vaniljakauramaitoa, joka sopi tähän mahtavasti. Maitona voi käyttää toki mitä tahansa muutakin kasvimaitoa. Useissa kinuskikastikeohjeissa käytetään tavallista valkoista sokeria ja ehkä hieman fariinisokeria tai siirappia. Itse olen aina tehnyt kinuskin fariinisokerista, koska yläasteen kotitaloustunnilla teimme kinuskia näin. Vanhat tavat istuvat siis tiukassa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu