sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Wiener nougat -keksit

Joulupukki toi minulle niin ison läjän Wiener nougat -rasioita, että päätin käyttää niistä osan leipomiseen. Näistä kekseistä tuli todella meheviä, mutta silti sopivan rapeita. Ohjeesta tulee kuutisentoista isoa keksiä.



  • 1 dl kasvimaitoa
  • (1 rkl pellavansiemenrouhetta)
  • 1 dl öljyä
  • 2 dl sokeria
  • 1 tl jauhettua vaniljaa, vaniljauutetta tai vaniljasokeria
  • 0,25 tl suolaa
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 16 Wiener nougat -palaa (tai 100g muuta maidotonta suklaata rouhittuna)
  • 1 dl kuorittuja pistaasipähkinöitä
Sekoita kasvimaito, halutessasi pellavansiemenrouhe sekä öljy. Lisää joukkoon sokeri, vanilja sekä suola. Siivilöi joukkoon vehnäjauhot ja leivinjauhe ja sekoita tasaiseksi. Leikkaa Wiener nougat't pienemmiksi paloiksi ja pienennä myös pistaaseja hieman veitsellä. Sekoita molemmat taikinan joukkoon.

Nostele taikinasta leivinpaperin päälle pieniä läjiä. Läjät leviävät uunissa, joten jätä niiden ympärille tilaa. Itse paistoin taikinan kahdessa osassa eli yhdelle pellille mahtui kahdeksan keksiä.

Paista keksejä uunissa 180 C-asteessa n. 10 min. Uunista tullessaan keksit ovat todella pehmeitä, mutta jäähtyessään ne kovettuvat. Keksien kannattaa antaa jäähtyä viitisen minuuttia pellin päällä ja sen jälkeen nostella ne ritilälle jäähtymään.

2 kommenttia:

  1. Näiden ohjetta tulin saalistamaan (olivat niin herkullisia!) ja täältähän löytyykin paljon kaikkea kokeilemisen arvoista :)

    VastaaPoista
  2. Kiva, että löysit tämän, kun itse sitten näköjään unohdin toimittaa reseptin.. Jos kokeilet jotain muuta, niin kuulen mielelläni kommentteja :)

    VastaaPoista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu