tiistai 24. helmikuuta 2009

Kolmen viljan piirakat

Kamomillalla on tänään vapaapäivä leipomostaan, joten tänään ei tule satua - tulee vain resepti.



Kolmen viljan piirakat
(n. 18 kpl eli kaksi pellillistä)

Taikina:

2 dl maissijauhoja (ei maissitärkkelystä eli maizenaa)
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 rkl unikonsiemeniä
0,5 dl öljyä
2 dl nestettä (vettä tai kasvimaitoa, itse käytin soijamaitoa)

- Sekoita ensin kaikki kuivat aineet kulhossa
- Sekoita joukkoon öljy ja neste ja sekoita taikina tasaiseksi. Itse sekoitin käsin, ikään kuin olisin ollut tekemässä hiivataikinaa
- Jos taikina tuntuu tahmealta, lisää jauhojen määrää ruokalusikallinen kerrallaan


Täyte:

1 dl hirssiä (+ 3dl vettä ja 0,5 tl suolaa)
100 g tofua
muutama kukkakaalin nuppu
10 cm pala kesäkurpitsaa
sipuli
tomaatti
paprika
mausteita (itse käytin meiramia, oreganoa, maustepippuria, karria ja yrttisuolaa)
öljyä paistamiseen

- Keitä hirssi suolalla maustetussa vedessä. Oman hirssipakettini mukaan tähän kuluu aikaa noin 25 minuuttia. Hirssin poristessa voit valmistella muut täytteen aineet
- Leikkaa tofu ohuiksi siivuiksi esimerkiksi juustohöylällä ja paista pannulla
- Leikkaa tofun paistuessa kukkakaali, kesäkurpitsa ja sipuli pieniksi paloiksi. Kun tofu on valmis, kaada se pois pannulta ja paista seuraavaksi kukkakaali, kesäkurpitsa ja sipuli. Lisää mausteet tässä vaiheessa. (Mikäli hirssi on puuromaista, on mausteiden lisääminen hirssin sekaan hieman hankalaa.)
- Kun kasvikset ovat kypsiä, lisää joukkoon pienitty tomaatti ja paprika sekä keitetty hirssi ja paistettu tofu


Piiraiden valmistus:

- Kaulitse taikina mahdollisimman ohueksi levyksi
- Leikkaa taikinasta neliskulmaisia paloja veitsellä tai taikinapyörällä
- Nosta neliön keskelle lusikallinen täytettä ja nosta kaksi vastakkaista kulmaa ylös. Painele taikinan reunat tiukasti toisiinsa siten, että saat kolmion mallisia piirakoita. Piirakkaa voi hieman litistää litteämmäksi
- Painele piirakoiden pintaan haarukalla muutama reikä ja halutessasu voitele piirakat öljyllä
- Paista 225 C-asteessa 10-12 minuuttia. (Piiraat eivät erityisemmin saaneet uunissa väriä, joten ei kannata jäädä odottelemaan pinnan ruskistumista, ettei kuoresta tule kuivaa..)


Näiden piiraiden täytteenä voi toki käyttää mitä tahansa muutakin kuin listassani mainittuja aineksia! Suosittelen käyttämään sellaisia ainesosia, joista itse tykkäät.

Nämä ovat ehkä hieman työläitä valmistaa, mutta lopputulos on yllättävän hyvä. Olen viime aikoina käyttänyt leivonnassa paljon maissijauhoja, ja se tuokin leipään ja muihin suolaisiin leivonnaisiin kivan maun ja totutusta poikkeavan rakenteen.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Kaikkein tavallisin vegaaninen kakku ikinä

Mimosa oli päättänyt osallistua paikalliseen runokilpailuun, jonka aiheena oli "loppu". Mieluummin hän olisi osallistunut lastensarjaan, koska siellä aiheena oli "iloinen päivä", mutta Mimosa oli siihen aivan liian vanha.

Pitkään hän oli tuskaillut oman runonsa kanssa, ja isoksi oli kasvanut se kasa, johon rypistetyt runonalut heitettiin. Mistään ei löytynyt inspiraatiota ja Mimosa muuttui aina vain kiukkuisemmaksi. Hänen parhaasta mustekynästäänkin loppui muste! "No siitä loppumisesta en kyllä ainakaan kirjoita runoa," sanoi Mimosa itsekseen surkealla äänellä, "Olisikohan Kamomillalla ideoita?"

Mimosa otti toiseksi parhaan mustekynänsä ja lehtiönsä ja lähti kävelemään kohti leipomoa, jossa tiesi Kamomillan olevan vielä tähän aikaan töissä. Mimosa sai eteensä kupillisen vaahterasiirapilla ja muskottipähkinällä maustettua kaakaota ja palan banaanikakkua. "Meillä oli iso läjä mustuneita banaaneita, joista piti äkkiä tehdä jotain ennen, kuin ne pilaantuvat. Paistoimmekin koko aamupäivän banaanikakkuja," Kamomilla sanoi naureskellen. Mimosa kysyi hieman tarkempaa reseptiä banaanikakulle.

Kamomillan luetellessa kakun aineksia, alkoi Mimosalla raksuttaa. Runo alkoi syntyä paperille Mimosan hihitellessä itsekseen. Kamomilla yritti kysyä, mitä Mimosa kirjoitti, mutta tyttö vain pudisteli naureskellen päätään. Kun runo oli valmis, kertoi Mimosa Kamomillalle runokilpailusta ja näytti tälle valmiin runon. "Ainakin se on omalaatuinen!" Kamomilla hymyili luettuaan runon.

Mimosa ei voittanut runollaan kilpailua, mutta sai kunniamaininnan omalaatuisesta ideastaan. Rouva Virtanen halusi ehdottomasti, että runo kehystettäisiin ja laitettaisiin leipomon seinälle - sillä olihan se saanut alkunsa hänen leipomossaan:

Raaka runo kypsästä banaanista

Vaikka repes kuori musta,
vielä rimpuili sisusta.
Haarukan piikit survoi,
banaani tuskasta ulvoi.
Välillä öljyllä voideltiin
ja sokerilla hoideltiin.

Sitten jatkui kidutus:
soijamaidon lirutus,
suolan haavoihin sirotus.
Soodalla nakkaus,
leivinjauheella hakkaus,
carobin viha-rakkaus.
Vehnäjauhoihin hukutus,
viimeinen nukutus.

Loppui banaanin uho -
koitti sen tuho.


Banaani-carob-kakku
(Yksi pieni kakku. Jos tuplaat taikinan, saat luonnollisesti isomman kakun.)

1 kypsä banaani
1 dl kasvimaitoa
1-2 rkl carob- tai kaakaojauhetta
1,5 dl sokeria
3 rkl öljyä
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
2-3 dl vehnäjauhoja (Osan vehnäjauhoista voi korvata soijajauholla, esim. 0,5 dl)

Muussaa banaani haarukalla ja lisää joukkoon muut ainekset ohjeen mukaisessa järjestyksessä. Lisää vehnäjauho aivan viimeisenä ja sekoita mahdollisimman vähän.

Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan ja paista 175 C-asteessa n. 45 minuuttia leivinpaperilla peiteltynä. Tarkista kakun kypsyys esimerkiksi hammastikulla: jos tikkuun jää kakkuun tökättäessä taikinaa, ei kakku ole vielä kypsä.


Tämäntyyppinen kakkuresepti löytyy monesta vegaanisesta keittokirjasta. Itse olen törmännyt reseptiin ensimmäisen kerran lähes viisitoista vuotta sitten, kun vielä luulin tämän olevan ainoa vegaaninen leivonnainen maailmassa...

Mielestäni carobjauhe sopii erittäin hyvin yhteen banaanin kanssa, joten käytänkin sitä tässä kakussa aina, kun sitä sattuu olemaan kaapissa. Muutoin en carobista juurikaan pidä - joskus kokeilin juoda sitä kaakaon tapaan, mutta eihän siitä tullut mitään. Myöskään carobsuklaa ei kuulu suurimpien herkkujen listalleni.

Kuvassa oleva kuorrute on tehty yksinkertaisesti vedestä ja tomusokerista: pariin teelusikalliseen vettä on lisätty pikkuhiljaa tomusokeria niin paljon, että tahna on sopivanpaksuista. Värjäsin tahnan ensin keltaiseksi ja kuorrutin kakun. Pienen osan kuorrutteesta värjäsin lopuksi ruskeaksi, ja sillä tein kiemuroita kakun päälle.

torstai 19. helmikuuta 2009

Sateenkaari

Kamomillalla oli vapaapäivä. Syötyään aamupalansa ja luettuaan lehden, päätti hän tehdä pienen kävelyretken. Ulkona oli hieman harmaata, joten Kamomilla puki varmuuden vuoksi kumisaappaat jalkaansa ja otti sateenvarjon kainaloonsa. Hän suuntasi kulkunsa kohti lampea, ja ajatteli samalla käydä kurkistamassa, olisiko hänen hyvä ystävänsä Mimosa kotosalla.

Mimosa oli puutarhassaan juuri lopettelemassa porkkanapenkkinsä harventamista, kun Kamomilla asteli portista sisään. Mimosa sanoi lähtevänsä mielellään kävelylle, mutta ehdotti, että he menisivät ensin käymään rusakkoperheen luona: "Sanoin heille, että voin silloin tällöin viedä heille harvennetut porkkanat ja niiden naatit, jos he vain jättävät porkkanamaani muutoin rauhaan." Kamomillaa hieman hymyilytti salaisesti, vaikkakin hän ymmärsi, miltä Mimosasta tuntui.

Rusakot asuivat vain pienen matkan päässä, joten suurta mutkaa matkaan ei tullut. Ämpärillinen porkkanannaatteja ja pieniä porkkanoita otettiin innokkaasti rouskuttaen vastaan. Kun kävi ilmi, että Kamomilla ja Mimosa olivat menossa lammelle, toivoi yksi pienimmistä rusakoista pääsevänsä mukaan. "Sinä taidat olla niin pieni, ettet jaksa kävellä sinne asti," epäili emorusakko. Mimosa kuitenkin keksi, että he voisivat vuorotellen kantaa pikkurusakkoa ämpärissä, jos se ei jaksaisi pysytellä Kamomillan ja Mimosan tahdissa.

Pikkurusakko pääsi siis mukaan, ja alkumatkan se hyppelikin joukon etunenässä. Melko pian se kuitenkin väsyi, joten se nostettiin ämpäriin jatkamaan matkantekoa. Hetken kuluttua ämpäristä kuului pientä tasaista tuhinaa, kun pieni rusakko oli nukahtanut. Loppumatkan tytöt juttelivat nitä näitä hiljaisella äänellä, ettei pikkuinen rusakko olisi herännyt. Pikkuhiljaa taivaalta alkoi putoilla pienen pieniä sadepisaroita, mutta he päättivät jatkaa matkaa.

Kun Kamomilla laski ämpärin maahan lammen rannalla, rusakko heräsi. Katsellen hetken pöllämystyneenä ympärilleen ja keksittyään, missä se oli, pomppi se innoissaan haistelemaan rannalla kasvavia heiniä ja saroja: "Meilläpäin ei kasva näitä heiniä. Voisimmeko kerätä näitä hieman tuliaisiksi?" kysyi rusakko innokkaasti. Tytöillä ei ollut mitään sitä vastaan, joten he alkoivat taitella heinänkorsia ämpäriin.

Sade alkoi kuitenkin voimistua, joten heidän piti lopettaa korsien kerääminen hetkeksi ja mennä Kamomillan sateenvarjon alle suojaan. Onneksi sateenvarjo oli niin iso, että he mahtuivat kaikki vaivatta sen alle. Siellä he sitten istuskelivat ja kurkistelivat välillä taivaalle, josko sade olisi pian loppumassa. He ehtivät leikkiä monenlaisia arvuutteluleikkejä ja laulaa monia lauluja ennen kuin sade taukosi.

Rusakko uskalsi ensimmäisenä poistua sateenvarjon alta ja huudahti ihastuksissaan: "Voi tulkaa katsomaan, kuinka herkullisen näköinen sateenkaari! Se maistuisi varmasti aivan suloiselta, jos sitä pääsisi haukkaamaan.." Rusakko oli niin haaveellisen näköinen ajatellessaan sateenkaarta, että Kamomilla alkoi aivan kuin itsestään miettiä mielessään, kuinka sateenkaarta voisi päästä maistamaan.

Seuraavana sunnuntaina Kamomilla käveli salaperäisesti hymyillen kohti rusakkoperheen pesää. Mukanaan hänellä oli kori, joka oli peitetty vihreällä kankaalla. Perille päästyään hän asetti korin pienen rusakon eteen ja pyysi tätä katsomaan, mitä siellä on. Rusakko hypähti iloisesti nauraen ilmaan kurkattuaan koriin: "Enpä olisi uskonut, että toiveeni toteutuisi näin pian!"



Sateenkaarimuffinssit

Sateenkaarimuffinssit voi tehdä oikeastaan mistä tahansa vaaleasta muffinssi- tai cupcaketaikinasta. Tarvitset lisäksi elintarvikevärejä, joilla taikina värjätään. Taikina jaetaan niin moneen osaan, kuin muffinsseihin halutaan eri värejä, minkä jälkeen jokainen taikina värjätään. Tämän jälkeen taikina levitetään vuokiin halutussa järjestyksessä.

Riittää, että sinulla on perusvärit keltainen, punainen ja sininen, sillä niitä sekoittamalla saat tehtyä muut sateenkaaren värit - tosin omissa muffinsseissani sininen ja violetti sekoittuivat ruskeaksi, kuten kuvasta näkyy..

Itse käytin Squires Kitchenin pastavärejä, joita saa esimerkiksi Ullan unelmasta. (Perusmarkettien punainen elintarvikeväri sisältää useimmiten eläinperäistä karmiinia eli lisäainetta e-120.)

Idea näihin muffinsseihin tuli vegweb.com-sivustolta.

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Pitkoleipää

Kamomilla oli työskennellyt leipomossa nyt viikon verran. Rouva Virtanen antoi hänelle koko ajan enemmän ja enemmän vastuuta samalla, kun leipomon asiakaskunta pikkuhiljaa kasvoi. Eräänä päivänä rouva Virtanen joutui yllättäen lähtemään kiireellisille asioille naapurikylään, ja Kamomilla jäi yksin vastaamaan leipomosta.

Kaikki olisi muuten mennyt hyvin, mutta keskipäivän aikaan leipomoon pöllähti parvi punatulkkuja, joista jokainen halusi ostaa tusinan auringonkukkarinkeleitä. Samaan aikaan karhuherra kävi kysymässä, olivatko hänen pullapitkonsa jo valmiit. Pullapitkoja ei näkynyt missään, joten Kamomilla pyysi karhuherraa palaamaan takaisin noin tunnin kuluttua.

Samalla, kun Kamomilla lappasi rinkeleitä pusseihin, otti hän uunin viereiseltä pöydältä nousemassa olleen hiivataikinan ja alkoi vaivata tätä toisella kädellä. Punatulkut saivat viimein ostoksensa tehtyä ja Kamomilla sai letittää taikinan pitkoiksi. Kun pitkot olivat olleet uunissa kymmenisen minuuttia, ja Kamomilla puhdisti leivontatasoa alkaakseen tehdä karpalokuukieita, huomasi hän eräällä hyllyllä liinan alta pilkistävän pullapitkon pään.

Samassa hän muisti, että olikin saanut karhuherran pullapitkot valmiiksi juuri ennen, kuin punatulkut astelivat sisään leipomoon. Hän oli kiireessä nostanut pitkot hyllylle ja unohtanut niiden olemassaolon. Hetken aikaa mietittyään hän hoksasi, että oli tainnut tehdä uudet pitkot leipätaikinasta. Onneksi raesokeri oli aamulla loppunut, joten hän ei ollut voinut ripotella sitä pitkoleipien päälle!

Kun karhuherra tuli jonkin ajan kuluttua hakemaan pullapitkojaan, antoi Kamomilla hänelle maistiaiseksi yhden leipäpitkoistaan. Karhuherraa Kamomillan erehdys vain nauratti. Haukattuaan palan leipäpitkon päästä, sanoi karhuherra: "Saattaa olla, että ensi kerralla tilaankin näitä enkä pullapitkoja!"



Leipäpitkot (2 kpl)

5 dl kädenlämpöistä vettä
50 g hiivaa

Sekoita hiiva veteen ja lisää joukkoon

1 tl sokeria
1 tl suolaa
2 tl oreganoa
1 dl kauraleseitä
1 dl maissijauhoja (ei maissitärkkelystä eli Maizenaa)
1 dl siemeniä (esim. kurpitsan-, seesamin- tai auringonkukansiemeniä)

Tämän jälkeen lisää taikinaan yhteensä

n. 10 dl vehnäjauhoja

Vaivaa taikinaa voimakkaasti ja lisää tarvittaessa jauhoja. Mitä pidempään vaivaat, sitä parempi sitko taikinaan tulee ja sitä vähemmän se tarttuu sormiin. Lisää lopuksi taikinaan

0,5 dl öljyä

ja vaivaa taikinaa vielä tovi. Peitä taikina liinalla ja anna sen nousta lämpimässä paikassa ainakin puoli tuntia. Tämän jälkeen voit laittaa uunin kuumenemaan 225 C-asteeseen ja muotoilla taikinan pitkoiksi. (Toki voit pyöräyttää taikinasta ihan perusleivännäköiset leivät..)

Itse letitin pitkot neljällä pötköllä näin:

- Jaa taikina kahdeksaan osaan ja pyörittele ne pötköiksi
- Litistä neljä pötköä päistään kiinni
- Nosta vasemmanpuoleisin pötkö ensin seuraavan pötkön yli, sitten seuraavan ali ja vielä viimeisen yli
- Tee samoin uudelle vasemmanpuoleiselle pötkölle ja jatka tätä, kunnes koko pitko on letitetty
- Tee toinen pitko lopuista neljästä pötköstä

Anna pitkojen nousta liinan alla, kunnes uuni on kuuma ja paista pitkoja uunissa 30 - 40 minuuttia. Pitkot kannattaa peittää leivinpaperilla, jotta ne eivät pala. Pitkot voi myös ennen uuniin laittamista voidella vedellä tai öljyllä ja niiden pintaan voi ripotella siemeniä tai leseitä.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Liian isot pikkuleiviksi!

Ruokakaupan vieressä pitkään tyhjänä olleen leipomon ikkunaan oli kiinnitetty viesti. Kamomilla tavasi viestiä sydän pamppaillen: "Uskaltaisinkohan..?"

Kamomilla käveli kotiin mietteissään ja otti keittiön kaapista puisen laatikon. Kamomilla avasi sen ja tyhjensi pöydälle. Pöydälle ilmestyi pino erilaisia lappusia, joihin oli kirjoitettu sanoja ja numeroita. Osa lapuista oli tahriintunut hilloon ja osa oli kastunut ja käpristynyt. Kamomilla kaiveli lappukasaa malttamattomana, kunnes löysi etsimänsä.
”Liian isot pikkuleiviksi! Tässähän se on!”

Tämän jälkeen Kamomilla meni ruokakaapille ja kaiveli siellä tovin. Hän kurkkasi ruskeaan paperipussiin ja nyökkäsi itsekseen. Hän otti pussista punaisen pienen rusinannäköisen nyttyrän ja laittoi sen suuhunsa. Kamomilla hymyili itsekseen ja vaipui haaveilemaan.
”Mikä se oli?” Kysyi pieni piipittävä ääni keittiön nurkasta.

Kamomilla havahtui äkisti ja naurahti: ”Taisin hieman olla omissa maailmoissani.. Se oli kuivattu karpalo – hieman niin kuin rusina, mutta ei kuitenkaan. Haluatko maistaa?” Kamomilla otti pussista toisen karpalon ja vei sen huoneen nurkkaan. Nurkassa pieni hiiri otti karpalon tassuihinsa ja maistoi sitä ihmeissään. ”Onpas herkullista! Voisinko saada toisenkin, niin voisin viedä sen miehelleni?” ”Tottahan toki,” sanoi Kamomilla ja kaivoi pussista vielä yhden karpalon, ”loput säästän huomiseksi.”


”Mitä huomenna sitten tapahtuu?” kysyi hiiri, ja Kamomilla kertoi tälle, mitä oli kaupassa käydessään huomannut. ”Menen huomenna työhaastatteluun! Minun pitää leipoa siellä jotain näyttääkseni, mitä osaan. Päätin tehdä karpalonmakuisia keksejä.”

”Kuulostaa jännittävältä!” sanoi hiiri kadotessaan seinänrakoon. Hetken kuluttua se palasi vielä kurkistamaan ja toivottamaan Kamomillalle onnea. ”Kiitos!” sanoi Kamomilla mielissään.


Seuraavana aamuna Kamomilla seisoi leipomon oven takana puristaen karpalopussia tiukasti kainalossaan. Hän sulki silmänsä ja hengitti syvään ennen, kuin astui sisään leipomoon. Hänen pelkonsa kuitenkin hälveni saman tien, sillä leipomon omistaja, rouva Virtanen viittelöi häntä innoissaan luokseen: "Hyvä kun tulit! Olemme saaneet jo ensimmäisen asiakkaan, vaikka koko leipomo ei ole vielä aukikaan. Puluperheen viimeinenkin jäsen kuoriutui viime yönä ja puluvanhemmat haluavat juhlistaa tätä jo tänään. Toivottavasti se sinun reseptisi on sellainen, että se kelpaa puluille.."


Kamomilla oli kuin ällikällä lyöty - eihän hän ollut vielä suoriutunut työhaastattelustaankaan: "Mutta.. Mutta.." Kamomilla ei saanut sanaa suustaan. Rouva Virtanen antoi hänelle esiliinan ja taikinakulhon ja kiiruhti leipomon takahuoneeseen etsimään jotakin. Kun rouva Virtanen palasi hetken päästä takaisin sokeripussin kanssa ja huomasi Kamomillan seisovan edelleen samassa paikassa suu auki, malttoi hän pysähtyä hetkeksi. Nyt Kamomilla sai kysyttyä, mitä hänen työhaastattelulleen oli käynyt. Rouva Virtanen naurahti ja sanoi: "Jospa sinä leipoisit niitä sinun pikkuleipiäsi ja katsotaan sitten, sovellutko sinä leipuriksi tähän leipomoon."


Kamomilla teki työtä käskettyä, pesi kätensä ja alkoi valmistaa pikkuleipätaikinaa ohjeensa mukaan. Kun hän otti ensimmäisen erän pikkuleipiä pois uunista, hymyili rouva Virtanen tyytyväisenä haistellessaan leipomossa leijuvaa tuoksua. Kamomilla katsoi rouva Virtasen ilmettä tarkkaavaisesti tämän taittaessa pikkuleivästä pienen palan ja laittaessaan sen suuhunsa. Rouva Virtanen maisteli pikkuleipää mietteliään näköisenä ja Kamomillasta tuo aika tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta rouva Virtanen kuitenkin ojensi kätensä Kamomillalle sanoen: "Tervetuloa taloon!"











Karpalokuukiet


4,5 tl kananmunan korviketta (itse käytin No-Egg-nimistä valmistetta)

6 rkl (90ml) vettä

225 g margariinia (Tummansinistä Keijua)

1,8 dl sokeria

1,8 dl fariinisokeria

2 tl vaniljaesanssia tai vaniljauutetta

5,3 dl vehnäjauhoja

1 tl ruokasoodaa

1 tl suolaa

n. 1,5 dl kuivattuja karpaloita*

n. 1,5 dl rouhittuja saksanpähkinöitä*


- Laita uuni kuumenemaan 190 C-asteeseen.

- Sekoita kananmunankorvike ja vesi. (Tämän voinee korvata esimerkiksi pellavansiemenrouheella tai soijajauholla tai jopa jättää kokonaan pois - en ole itse kokeillut, mutta olettaisin, että kekseistä tulisi rakenteeltaan vallan hyviä myös ilman kananmunankorvikettakin.)

- Sekoita margariini, sokerit ja vanilja vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmunankorvikeseos.

- Sekoita toisessa kulhossa jauhot, ruokasooda sekä suola ja lisää tämä seos märkien aineiden joukkoon. Lisää karpalot ja saksanpähkinät. Älä sekoita liikaa, ettei taikinasta tule kumimaista!

- Muotoile pikkuleiviksi ja paista uunissa 8 - 10 minuuttia.

Ohjeen mukaan taikinasta tulee kaksitoista kuukieta. Tällä tavalla yhdestä kuukiesta tulisi noin lautasen kokoinen, joten taikinasta kannattanee tehdä noin kaksikymmentä "pikku"leipää.

Ohjeen lähde: Colleen Patrick Goudreau, The Joy of Vegan Baking, Chocolate Chip Cookies

*Oma lisäykseni ohjeeseen. Nokkelimmat ovat saattaneet huomata, että alkuperäisessä ohjeessa käytettiin karpaloiden tilalla suklaata

Kamomillan konditoria

Aivan aluksi voisi olla hyvä hieman kertoa, mistä Kamomillan konditoriassa on kysymys...

Olen aina kirjoitellut satuja ja kaikenlaisia juttuja, joten tuntui hauskalta idealta yhdistää tämä harrastus toisen harrastukseni eli leipomisen kanssa. Kamomillan konditorian valmistamat herkut vilahtelevat saduissa, joiden päähenkilöinä toimivat niin satuolennot kuin metsäneläimetkin. Kamomillan konditoriaa ei siis ole oikeasti olemassa, vaikkakin tämän leipomon reseptejä voi toki käyttää oikeassa elämässä.

Osa Kamomillan konditorian resepteistä on minun keksimiäni, ja osa resepteistä on päätynyt Kamomillan konditorian reseptilaatikkoon keittokirjoista ja toisista blogeista. Tämän hetken ehdoton suosikkikeittokirjani on Colleen Patrick-Goudreaun kirja The joy of Vegan Baking, ja oletettavaa onkin, että tuon kirjan nimi vilahtelee täällä tiuhaan.