keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Tippaleivät


 
26.4.2011. Päivitetty ja yksinkertaisempi tippaleipäohje löytyy täältä: kamomillankonditoria.blogspot.com/2011/04/tippaleivat-paivitetty-ohje.html

Seuraavaksi kaksi tippaleipäohjetta. Ohjeet eroavat "kananmunankorvikkeensa" osalta ja hieman aineiden sekoitusjärjestyksensä osalta. Kakkosohje tuntui toimivan paremmin mm. värinsä puolesta, joten suosittelen sitä. Ykkösohje toki toimii myös hyvin! Ylempänä oleva tippaleipä on tehty kakkosohjeella ja alempi ykkösohjeella.

Tippaleivät - ohje 1 (n. 20 kpl)
  • 3 tl Orgran No Egg -kananmunankorvikejauhetta*
  • 3 rkl vettä
  • 5 dl (vaniljanmakuista) kasvimaitoa
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl suolaa
  • 0,75 dl sokeria
  • (0,5 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria)
  • Paistamiseen öljyä (n. 1 l)
  • Koristelemiseen tomusokeria
  • Kattila, muotti**, reikäkauha, pihdit sekä tyhjä ketsuppipullo tms. tai muovipussi.
  • Muista myös kattilan kansi siltä varalta, että öljy syttyy palamaan. Tukahduta liekit kannella - älä missään tapauksessa vedellä! Vesi roiskuu ja voi aiheuttaa tosi pahat palovammat.
  1. Sekoita kananmunankorvikejauhe ja vesi tasaiseksi seokseksi.
  2. Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa.
  3. Sekoita kuivien aineiden joukkoon kananmunankorvike ja kasvimaito. Taikinaan saa tulla hieman sitkoa.
  4. Kaada taikina ketsuppipulloon tai pussiin. Leikkaa pussin kulmaan pieni reikä.
  5. Lämmitä öljy kattilassa niin kuumaksi, että leipäpala ruskistuu siinä kauniin ruskeaksi kahdessakymmenessä sekunnissa. Kun öljy on sopivan kuumaa, kannattaa levy kääntää hieman pienemmälle. (Omassa liedessäni on kuusiportainen lämmönsäätö ja paistoin tippaleivät 4-lämmöllä.)
  6. Aseta muotti öljyyn. Pursota taikinaa sikin sokin muottiin. Taikinaa ei tarvitse laittaa kauhean paljon - yhteensä pari-kolme ruokalusikallista riittää. Odota hetki ja nosta muotti pois pihdeillä. Jos kattilaan mahtuu, tee useampi tippaleipä kerralla.
  7. Paista tippaleipää noin kaksi minuuttia eli kunnes se on saanut hieman väriä. Tippaleipä kannattaa kääntää paiston puolessa välissä, jotta se kypsyy myös yläpuolelta. Kananmunattomasta tippaleivästä ei tule yhtä tummaa kuin kaupan tippaleivät ovat - makuun tämä ei kuitenkaan vaikuta.
  8. Nosta tippaleipä reikäkauhan avulla talouspaperin päälle. Jäähdytä hyvin ja ripottele pinnalle tomusokeria.

Tippaleivät - ohje 2.
  • 3 tl pellavansiemenrouhetta
  • 3 rkl majoneesia (vegaaniset majoneesit täällä!)
  • 5 dl (vaniljanmakuista) kasvimaitoa
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl suolaa
  • 0,75 dl sokeria
  • (0,5 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria)
  1. Sekoita pellavansiemenrouhe ja majoneesi tasaiseksi seokseksi. Sekoita ne kasvimaidon kanssa.
  2. Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa.
  3. Sekoita kuivien aineiden joukkoon kasvimaito-pellavansiemenrouhe-majoneesi-seos. Taikinaan saa tulla hieman sitkoa.
  4. Kaada taikina ketsuppipulloon tai pussiin. Leikkaa pussin kulmaan pieni reikä.
  5. Lämmitä öljy kattilassa niin kuumaksi, että leipäpala ruskistuu siinä kauniin ruskeaksi kahdessakymmenessä sekunnissa. Kun öljy on sopivan kuumaa, kannattaa levy kääntää hieman pienemmälle. (Omassa liedessäni on kuusiportainen lämmönsäätö ja paistoin tippaleivät 4-lämmöllä.)
  6. Aseta muotti öljyyn. Pursota taikinaa sikin sokin muottiin. Taikinaa ei tarvitse laittaa kauhean paljon - yhteensä pari-kolme ruokalusikallista riittää. Odota hetki ja nosta muotti pois pihdeillä. Jos kattilaan mahtuu, tee useampi tippaleipä kerralla.
  7. Paista tippaleipää noin kaksi minuuttia eli kunnes se on saanut hieman väriä. Tippaleipä kannattaa kääntää paiston puolessa välissä, jotta se kypsyy myös yläpuolelta. Kananmunattomasta tippaleivästä ei tule yhtä tummaa kuin kaupan tippaleivät ovat - makuun tämä ei kuitenkaan vaikuta.
  8. Nosta tippaleipä reikäkauhan avulla talouspaperin päälle. Jäähdytä hyvin ja ripottele pinnalle tomusokeria.

*No Egg -kananmunankorvikejauhetta voi ostaa Punnitse ja säästä -liikkeistä, Ruohonjuuresta ja ainakin isoimmista marketeista. Paketti maksaa noin viisi euroa ja on todella riittoisaa.
**Muottina voi käyttää tähän tarkoitukseen tarkoitettua pyöreää leivosmuottia. Halvemmalla pääsee, kun leikkaa tyhjästä ananassäilyketölkistä pohjan pois, poistaa etiketin ja puhdistaa purkin hyvin (myös liimat!).

Allaolevassa kuvassa esiintyy neljä tippaleipätyyppiä. Ylhäällä vasemmalla on tippaleipä tai oikeastaan joukko tippoja, joiden taikina oli liian löysää. Taikina ei siis pysynyt ollenkaan kasassa, vaan levittäytyi öljyn pinnalle. Hyvä tippaleipä tämäkin on makunsa puolesta! Ylhäällä oikealla oleva tippaleipä on tehty muotissa, mutta taikinaa on liian paljon. Tämä tippaleipä ei näytä kovinkaan houkuttelevalta.. Alhaalla vasemmalla oleva tippaleipä on tehty ilman muottia, joten se on siksi hieman levähtänyt. Alhaalla oikealla oleva tippaleipä on tehty sopivan paksulla taikinalla muotin avulla.

2 kommenttia:

  1. En ole koskaan edes ajatellut, että tippiksiä voisi yrittää ilman kananmunaa. Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
  2. Juu, kyllä nuo hyvin toimivat, vaikka vaaleiksi jäivätkin. Oon varma, että tuossa voisi käyttää jotain muutakin kiinteyttäjää kuin tuota kananmunakorvikejauhetta. Pääasia on, että taikina ei ole liian löysää, ettei käy kuten tuossa yhdessä kuvassa.

    VastaaPoista