sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Maapähkinävoisuklaatäytekakku (gluteeniton)


Huomio arvoisa lukija tai blogiin sattumalta eksynyt! 

Olet saapunut blogin alkuaikoihin, jolloin innostukseni vegaanileivonnan ilosanoman levittämiseen oli jo valtava, mutta tietoa ja taitoa minulla ei vielä ollut ihan kauhean paljon. Suosittelenkin etsimään tämän reseptin tilalle jonkin tuoreemman, sanotaan vaikkapa korkeintaan viisi vuotta vanhan reseptin. Tarvittaessa voit kysellä vinkkejä esim. kommentoimalla tätä tekstiä. Koska tämä blogi on eräänlainen matka ja päiväkirja kohti parempaa vegaanista leipomista, en halua poistaa täältä näitä vanhoja tekstejä. 

Olen valmistanut tätä kakkua samalla idealla vaikka kuinka monta kertaa, mutta en koskaan ennen gluteenittomana. Siksi hieman jännittikin, kuinka kakun kanssa käy. Hyvin siinä kävi - kakku maistui juhlavieraille erinomaisesti - siis muillekin kuin vegaaneille ja vehnäyliherkille ;)

Tämä kakku kannattaa ehdottomasti valmistaa tarjoilua edeltävänä päivänä, jotta kakku ehtii mehevoityä ja maut ehtivät tasoittua yön aikana. Kakun voi toki valmistaa myös vehnäjauhoista, mutta silloin se ei tietenkään ole gluteeniton. Suosittelen kokeilemaan tätä nimenomaan riisijauhoilla valmistettuna, mikäli et ole usein syönyt gluteenittomia kakkuja - saatat yllättyä siitä, että eroa tavis-vehnäjauhokakkuun verrattuna ei huomaa.

Kakkupohjan ohje on muokattu Mantan kyökin ohjeesta. Käytin tummia luomulaatuisia riisijauhoja, mutta oletettavasti myös valkoinen riisijauho käy tähän.

Huom! Täältä löydät oikeasti toimivan gluteenittoman kakkupohjan ohjeen. Jos haluat tehdä sen suklaisena versiona, lisää taikinan sekaan puoli desilitraa kaakaojauhetta.

Kakkupohja
  • 3 dl riisijauhoja
  • 1 dl Teff-jauhoseosta tai lisää riisijauhoja
  • 2 dl sokeria
  • 0,5 dl kaakaojauhetta
  • 2 tl (10 ml) leivinjauhetta
  • 1 tl (5 ml) vaniljauutetta tai 1 rkl (15 ml) vaniljasokeria
  • 1,5 dl omenasosetta (Esim. Euro-Shopper)
  • 0,5 dl majoneesia tai lisää omenasosetta (Vegaaniset majoneesit löytyvät täältä!)
  • 2 dl vissyä
  1. Laita uuni kuumenemaan 175 C-asteeseen ja rasvaa sekä jauhota kakkuvuoka. Muista käyttää gluteenittomia jauhoja jauhottamiseen!
  2. Sekoita kuivat aineet.
  3. Sekoita omenasose, majoneesi (ja vaniljauute) tasaiseksi.
  4. Lisää omenasoseseos ja vissy kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
  5. Kaada taikina vuokaan ja paista noin 45 minuuttia. Kakku on valmis, kun siihen tökättyyn tikkuun ei jää raakaa taikinaa.
  6. Anna kakun jäähtyä hetki ennen kumoamista. Anna kakun jäähtyä kokonaan ennen kuin leikkaat ja täytät sen.
Maapähkinäsuklaatäyte
  • 1 prk vatkattavaa Soyatoo-kermavaahtoa tai muuta vatkautuvaa kasvikermaa
  • 100 g tummaa suklaata
  • 2 dl maapähkinävoita
  1. Vatkaa soijakerma vaahdoksi.
  2. Sulata sukaa vesihauteessa.
  3. Kun suklaa on sulanut, sekoita sen joukkoon maapähkinävoi.
  4. Sekoita maapähkinävoisuklaa soijakermavaahdon joukkoon.
  5. Leikkaa kakku kahteen tai kolmeen osaan ja kostuta kerros esimerkiksi kahvilla aina ennen kuin levität sille sopivaksi katsomasi määrän täytettä. Täytettä kannattaa jättää hieman myös kakun koristelemista varten.
Suklaakuorrute
  • 2 rkl (30 ml) kasvimaitoa (Muista tarkistaa kauramaidon soveltuvuus, mikäli käytät sitä!)
  • 100 g tummaa suklaata tai vegaanista maitosuklaata
  1. Mittaa kasvimaito kerroskattilan haudutusosaan tai kuumuutta kestävään kulhoon, joka on asetettu kattilan päälle. Muista laittaa vettä kattilaan!
  2. Kun vesi kiehuu ja kasvimaito on kuumaa, lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut.
  3. Levitä kuorrute kakun päälle.
  4. Mikäli kuorrute ei riitä kakun reunoille asti tai se näyttää muuten vain rumalta, voit korjata tilanteen pursottamalla tai levittämällä veitsellä ylijäänyttä täytettä ongelmakohtiin.
  5. Koristele kakku lopuksi suolapähkinöillä.

2 kommenttia:

  1. Tein kakun ohjeittesi mukaan ja se oli menestys! Sekasyöjät ihastuivat ihan täysin. Ohjeessa ei muuten mainita, missä vaiheessa vissy lisätään. Itse lisäsin sen muiden nesteiden kanssa.

    VastaaPoista
  2. Onpas kiva kuulla :) Oon itse tehnyt tätä kakkua nyt muutaman kerran ja tästä on kyllä tykätty tosi paljon.

    Välillä on pää vähän laho ;) Kiitos, että huomautit tuosta vissyn puuttumisesta - lisäsin sen nyt tuonne ohjeeseen. Ihan oikein olit päätellyt, missä vaiheessa se pitää lisätä taikinaan.

    VastaaPoista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu