lauantai 1. toukokuuta 2010

Pikkuinen suklaakakku


Huomio arvoisa lukija tai blogiin sattumalta eksynyt! 

Olet saapunut blogin alkuaikoihin, jolloin innostukseni vegaanileivonnan ilosanoman levittämiseen oli jo valtava, mutta tietoa ja taitoa minulla ei vielä ollut ihan kauhean paljon. Suosittelenkin etsimään tämän reseptin tilalle jonkin tuoreemman, sanotaan vaikkapa korkeintaan viisi vuotta vanhan reseptin. Tarvittaessa voit kysellä vinkkejä esim. kommentoimalla tätä tekstiä. Koska tämä blogi on eräänlainen matka ja päiväkirja kohti parempaa vegaanista leipomista, en halua poistaa täältä näitä vanhoja tekstejä.

Sain tästä kakusta seuraavanlaisen kommentin: "Kyllä tällä itselleen pahan olon sai!" Suomennettuna se tarkoittaa jotakuinkin sitä, että kakkua halusi syödä toisenkin palan :)

Paistoin kakkupohjan halkaisijaltaan 15 senttimetrin irtopohjavuoassa, joten kakku tosiaan on pikkuinen verrattuna niihin kakkuihin, joita normaalisti teen. Tästä kyllä riittää ihan kivan kokoinen pala neljälle syöjälle - tai kaksi palaa kahdelle syöjälle.

Pohja on suurinpiirtein sama kuin aikaisemmat suklaakakkupohjani. Mikään taidonnäyte kakku ei ole ulkoisesti, vaikka siihen on kaikenlaista koristetta laitettukin. Ensi kerralla lupaan tehdä kauniin kakun.

Minikakkupohja
  • 0,5 dl maustamatonta soijajukurttia
  • 1,5 dl (vaniljanmakuista) kasvimaitoa
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl (5 ml) vaniljasokeria
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl (15 ml) kaakaojauhetta
  • 0,5 tl (2,5 ml) leivinjauhetta
  • 0,25 tl (1,25 ml) ruokasoodaa
  1. Sekoita märät aineet ja sokeri.
  2. Sekoita loput aineet toisessa kulhossa.
  3. Yhdistä seokset.
  4. Paista rasvatussa ja korppujauhotetussa vuoassa 190 C-asteessa noin 20 minuuttia tai niin kauan, että kakku on kypsä.
Täyte (ja osa kuorrutteesta)
  • 1 prk soijakermavaahtoa (Sunnuntai Vispi, Soyatoo tms.)
  • 100 g tummaa suklaata
  • ripaus vaniljaa
  • ripaus muskottipähkinää
  1. Vatkaa soijakerma vaahdoksi.
  2. Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita kerman joukkoon.
  3. Mausta vaniljalla ja halutessasi muskottipähkinällä.
Lisäksi tarvitset
  • Kahvia kakun kostuttamiseen. (Kahvin makua voi pehmentää kasvimaidolla.)
  • Vegaanista (valko)suklaata kuorruttamiseen, n. 50 g.
  • Vegaanisia suklaakarkkeja koristeeksi
  1. Kun kakku on jäähtynyt, leikkaa se kolmeen osaan.
  2. Kostuta alin kerros hyvin ja levitä sen päälle kerros suklaavaahtotäytettä.
  3. Nosta seuraava kerros täytteen päälle, kostuta pohja ja levitä kuorrute.
  4. Aseta viimeinen kerros paikalleen ja kostuta sekin.
  5. Sulata suklaa vesihauteessa ja levitä se kakun päälle.
  6. Koristele suklaakarkeilla.
  7. Levitä veitsellä tai pursota loput suklaavaahdot kakun reunoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu