perjantai 4. kesäkuuta 2010

Tötterön tuunausta


Koska on kesä, on mitä parhain aika avata Mimosan jäätelökioskin luukut. Ennen kuin Mimosa alkaa valmistaa jäätelöä, aikoo hän tehdä kaupasta saatavista valmiista jäätelövohveleista hieman parempia. Ne toki maistuvat hyviltä myös ihan sellaisenaan jäätelönpidikkeinä.

Teddy's-merkkiset vohvelit ovat vegaanisia ja niitä voi ostaa S-ryhmän isommista kaupoista. En tosin muista nähneeni jäätelövohveleita myynnissä missään muualla, joten tämä lienee joka tapauksessa ainoa vaihtoehto.

Täällä on listattu kauppojen vegaanijätskitarjonta. Lisäksi ainakin Ingmanin jäätelökioskeissa on usein saatavilla Tofuline-irtojätskiä ja kertoopa huhu myöskin vadelmasorbetista, joten ilman jäätelöpalloa ei vegaaninkaan tarvitse viettää kesäpäivää. Jäätelökioskin vohveleiden soveltuvuus vegaanille kannattaa vielä tarkistaa myyjältä, mutta ainakin oma käsitykseni on se, että jätksikioskien vohvelit ovat vegaanisia.

Vohvelit voi tuunata pikkuisen herkullisemmiksi sivelemällä ne sisäpuolelta suklaalla. Tämä on niinkin yksinkertaista, että suklaa sulatetaan (vesihauteessa tai varovasti mikrossa) ja sivellään vohvelin sisäpinnalle. Käytin noin 50 grammaa suklaata kymmeneen vohveliin, joten suklaata ei tähän hommaan kulu hirveitä määriä.

Valmiit vohvelit kannattaa tietenkin syödä mahdollisimman heti, mutta jos niitä pitää säilyttää pidempään, suosittelen että pidät ne jääkaapissa tai pakastimessa. Tämä siksi, että kerran sulatettu suklaa saattaa huoneenlämmössä hengaillessaan juoksettua ikävän näköiseksi. Makuun tämä ei vaikuta, mutta ei tosiaan ole kivan näköistä.

Itse tykkään tehdä soijajätskistä suklaapehmistä ja syödä sen vohvelista. Lisään jäätelön joukkoon lorauksen kasvimaitoa sekä kaakaojauhetta, sekoitan tasaiseksi ja survon pehmistä mahdollisimman paljon vohvelin sisälle. Ihan parasta on, jos tämän koreuden päälle pursottaa Soyatoon kermavaahtoa! Ilokseni huomasin, että Tampereen Sokokselle on tullut tuota myyntiin. Sen lisäksi Soyatoota voi ostaa Runsaudensarvesta, Punnitse ja säästä -kaupoista, Ruohonjuuresta ja varmasti myös muista vastaavista kaupoista. Saatavilla on myös pursotettava riisikermavaahto.


Ja ei, tämä ei ole maksettu mainos :) Tarkoitukseni on kertoa sellaisista vegaanisista vaihtoehdoista, jotka eivät ihan välttämättä ole vielä kaikkien lukijoiden ja blogissakävijöiden tiedossa.

3 kommenttia:

  1. olipas mielenkiintoinen postaus ja paljon uutta tietoa :o kiitos paljon tämän tiedon jakamisesta, ei todellakaan ole ollut kaikkien lukijoiden -eli ainakaan minun- tiedossani puoletkaan näistä : ) nammm !

    VastaaPoista
  2. Kiva, että postaus oli mieleen :) Hyvää jätskikesää kaikille! (Tai jätksikesää, jos pitää kirjoittaa tuo vaikea sana samalla tavalla väärin kuin se on tuolla tekstissä..)

    VastaaPoista
  3. Kiitos mahtavasta tietopaketista (taas kerran:) Vaikka valmistan tätä nykyä jätskini melkein aina itse, on tuo lista kioskivaihtoehdoista hyvä olla tiedossa.

    VastaaPoista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu