lauantai 6. marraskuuta 2010

Epämusikaaliset minttusuklaaleivokset

Maailman paras suklaatäytekakku muuntautui hieman reseptiltään sekä muodoltaan ja päätyi leivoksiksi. Leivokset puolestaan päätyvät huomenna luokkakokouksessa entisten musiikkiluokkalaisten suihin. Ohjeesta tulee noin kolmekymmentä leivosta. Ohjeen voi puolittaa ja pohjan paistaa uunipeltiä pienemmässä vuoassa. Ohjetta voi luonnollisesti edelleen käyttää myös täytekakkupohjana.
  • 2,5 dl kasvimaitoa (käytin kauramaitoa)
  • 1,5 dl omenasosetta
  • 2 tl vanilja-aromia
  • 0,5 dl rypsiöljyä
  • 4,5 dl sokeria
  • 0,5 dl kaakaojauhetta
  • 2 dl vissyä
  • 7 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1,5 tl ruokasoodaa
  • Kostuttamiseen kahvia tai viljakahvia
  • Kuorrutteeseen 6 rkl kasvimaitoa ja 200 g maidotonta minttusuklaata (tai tummaa suklaata ja pari pisaraa piparminttuaromia)
  • Minttusuklaakermavaahtoon 1 prk vatkautuvaa kasvikermavaahtoa ja 100 g maidotonta minttusuklaata (tai sama setti kuin kuorrutteessa)
  1. Valmista ensin leivoksille pohja. Sekoita kasvimaito, omenasose, vanilja-aromi, sokeri ja siivilöity kaakaojauhe tasaiseksi. Lisää vissy ja toisessa kulhossa sekoitetut vehnäjauhot, leivinjauhe sekä ruokasooda. Levitä leivinpaperille tasaiseksi kerrokseksi ja paista 190 C-asteessa 30 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä kunnolla ennen seuraavaa vaihetta.
  2. Leikkaa pohjan reunat siisteiksi. Leikkaa pohja kolmeenkymmeneen osaan. Kaiverra palojen keskelle pyöreä kuoppa veitsellä ja kostuta kuoppa noin teelusikallisella kahvia tai viljakahvia.
  3. Kuumenna kuorrutteeseen tuleva kasvimaito kiehuvaksi mikrossa tai liedellä. (Poista liedeltä.) Pilko suklaa kuuman kasvimaidon joukkoon ja sekoita, kunnes se sulaa. Jos suklaa ei tunnu sulavan, voit lämmittää sitä hetken aikaa mikrossa tai liedellä. Voitele leivosten reunat ja päällipuoli suklaakuorrutteella, mutta jätä keskellä oleva kuoppa ilman suklaata.
  4. Valmista minttusuklaakermavaahto pilkkomalla suklaa ja sulattamalla se varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Vaahdota jääkaappikylmä kasvikermavaahto mahdollisimman jämäkäksi ja lisää sen joukkoon sula suklaa. Pursota minttusuklaakermavaahtoa leivoksen sisälle ja päälle haluamallasi tavalla. Viimeistele leivokset halutessasi suklaanuoteilla tai muilla valmistamillasi kuvioilla.

Suklaakuviot
  • 50 g tummaa suklaata tai maidotonta minttusuklaata
  • Koristelukynä tai muovipussi pursottamista varten
  • Leivinpaperia pursotusalustaksi
  1. Sulata suklaa vesihauteessa tai varovasti mikrossa.
  2. Täytä koristelukynä suklaalla ja piirrä sen avulla kuvioita leivinpaperin päälle. Jos käytät muovipussia, täytä se suklaalla ja leikkaa sen kulmaan pienen pieni reikä.
  3. Anna kuvioiden jähmettyä huoneenlämmössä mahdollisimman koviksi. Kuviot voi säilyttää jääkaapissa, mutta niitä ei välttämättä kannata jähmettää siellä, jotta suklaa ei liikaa pelästy lämpötilan vaihteluita ja muuta olomuotoaan harmaan rakeiseksi. Jos kuviot syödään mahdollisimman pian, voi ne huoletta jähmettää myös jääkaapissa.

6 kommenttia:

  1. Oi, melkein liian söpöä syötäväksi :D

    VastaaPoista
  2. Tuo jos mikä näyttää syntisen ihanalta :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaikki <3 Luokkakaverit eivät pitäneet näitä liian söpöinä syötäviksi vaan pistelivät hyvällä halulla poskeensa ;)

    VastaaPoista
  4. Luokkakaverina voin vahvistaa, että minttusuklaaleivos oli totisesti herkullinen, nam!
    Terveisin,
    Puolimusikaalinen Paula

    VastaaPoista
  5. Kiitos Paula :) Kiva saada kommentteja myös niiltä, jotka ovat syöneet leipomuksiani, etten minä ole aina se viestintuoja ;)

    VastaaPoista