perjantai 5. marraskuuta 2010

Paahtovanukas


Tutkin internetin vegaanipaahtovanukasohjevalikoimaa ja havaitsin, että kaikissa ohjeissa käytetään pehmeää tofua. Olin melko skeptinen, koska uskoin tofun maistuvan vanukkaassa liikaa tofulle. Olinkin melkoisen yllättynyt, kun näin ei käynyt. (Oikeastaan tämän ei pitänyt olla mikään kummastus, sillä olen käyttänyt tofua aikaisemminkin jälkiruokahommissa ja todennut sen toimivan oivallisesti.)

Ensimmäinen paahtovanukaskokeiluni myötäili löytämiäni ohjeita. Se sisälsi paljon tofua ja vähän kasvimaitoa, minkä lisäksi paistoin sen ilman kantta. Vanukas pullistui rumaksi ja muistutti koostumukseltaan lähinnä mannapuuroa. Tähän toiseen versioon käänsin mittasuhteet toisin päin eli laitoin tofua vähemmän suhteessa kasvimaitoon. Uunista tullessaan vanukas olikin pinnaltaan tasainen ja rakenteeltaan vanukasmaisempi.

Sokerin paahtaminen vanukkaan pinnalle onnistui sekin ensimmäistä versiota paremmin ja nätimmin. Paahdoin sokerin uunissa grillivastuksen alla, koska en omista puhalluslamppua. Puhalluslampulla sokerin saisi varmasti vielä paremman näköiseksi, mutta aion vielä harkita, tarvitsenko puhalluslamppua ihan oikeasti. Mitä muuta sillä voi tehdä kuin paahtaa sokeria?

Olen syönyt elämässäni vain kaksi kertaa aikaisemmin paahtovanukasta. Aikaa tästä on kulunut viisitoista vuotta ja lisäksi vanukkaan valmistuspaikkana oli kotitaloustunti, joten sen autenttisuudesta en menisi takuuseen. En siis tiedä, kuinka lähellä paahtovanukkaan eläintuoteversiota tämä paahtovanukas on. Maisteluraadin jäsen tosin sanoi tämän olevan todella lähellä sitä paahtovanukasta, jota hän on syönyt, joten ihan metsään ei tällä ohjeella päädy. Ja vaikka ranskalaiskokit kuinka heristäisivät kiukkuisina kaulimiaan, tutisuttaisivat kokkihattujaan ja huutaisivat, ettei paahtovanukasta voi tehdä vegaanisena, ei sen kannata antaa häiritä, sillä tämä on hyvää!

Ohjeesta tulee annos neljälle tai kuudelle riippuen siitä, minkä kokoisia vuokia käytät.
  • 300 g pehmeää tofua
  • 3 dl kaura- tai soijamaitoa
  • 6 rkl sokeria (+hieman lisää sokerikuoren valmistamiseen)
  • 2 rkl perunajauhoja
  • 0,25 tl vaniljajauhetta
  • ripaus suolaa
  1. Laita uuni kuumenemaan 160 C-asteeseen.
  2. Sekoita kaikki aineet tasaiseksi massaksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.
  3. Kaada massa pieniin uunivuokiin. Peitä vuoat kannella tai foliolla. Asettele vuoat isompaan uunivuokaan ja kaada sinne kiehuvaa vettä niin paljon, että vesi on samalla tasolla vanukkaan pinnan kanssa.
  4. Nosta vuoka varovaisesti uuniin ja paista 3045 minuuttia eli kunnes vanukkaan pinta on hyytynyt. Vanukas hyytyy lisää jäähtyessään. Paistamisen aikana voi olla hyvä lisätä vettä vuokaan, jos se kovin vähenee.
  5. Ripottele valmiiden, jäähtyneiden vanukkaiden pinnalle ohut kerros sokeria ja paahda se kauniin ruskeaksi ja rapeaksi joko puhalluslampulla tai uunissa grillivastuksen alla 250300 C-asteessa muutaman minuutin ajan. Grillivastuksella paahdettaessa vanukas kuumenee, jolloin se voi ylikypsentyä ja muuttua liian paksuksi. Vanukasta kannattaakin tällöin kypsentää vesihauteessa vain tuo 30 minuuttia.
  6. Tarjoile vanukkaat kylmänä ja säilytä jääkaapissa.

6 kommenttia:

  1. Hello MsGrannyM! Ylläoleva ohje on se hyväksitodettu viimeinen versio reseptistä, jolla tulee mielestäni hyvä vanukas.

    Kookosmaitoversiota en ole koskaan syönyt tai tehnyt, mutta se kieltämättä kuulostaa oikein herkulliselta. Jos tuohon mun ohjeeseen vaihtaa kaura-/soijamaidon tilalle kookosmaitoa, niin veikkaisin onnistuvan.

    VastaaPoista
  2. Saat toki luvan kopsata reseptin :) Kerrohan sitten, miten kookoksen kanssa kävi!

    Kookosmaito on kyllä hyvä juttu puuroissa. Käytän riisipuuron "keitinmaitona" kookosmaidon ja jonkin muun kasvimaidon sekoitusta ja hyvää tulee!

    VastaaPoista
  3. Voiko tuon tehdä ihan yhdessäkin astiassa ettei jaa annoksiin? Aivan ihana ohje, tänään kokeilen! Kiitos sinulle tästä, paahtovanukas reseptiä oon ettiny ikuisuuden <3

    VastaaPoista
  4. Eiköhän tämän voi tehdä vain yhdessä astiassa, mutta paistoaika saattaa olla hieman pidempi kuin ohjeessa. Kannattaa myös käyttää suht matalaa ja laakeaa astiaa, jotta vanukas hyytyy helpommin.

    Toivottavasti tämä maistuu :)

    VastaaPoista
  5. Pieni huomautus nimestä: tämähän on creme bruleen ohje, ei paahtovanukkaan eli creme caramelin. Paahtovanukas kumotaan pois vuoasta, creme brulee syödään vuoasta.Kommenttina itse reseptiin: ideahan on että itse vanukas on kylmää ja päällä oleva sokeri kuumaa, joten ohjeeseen olisi hyvä lisätä jääkaappiviilennyksestä maininta. Kuuma tai lämmin vanukas ei yleensä ole oikein mistään kotoisin. Mutta joo, en siis ole kokeillut tätä reseptiä, mutta kookosmaitoversio voisi olla aika hyvä, koska alkuperäisessä versiossa käytetään kermaa.Pelkän tofun ja kasvimaidon kanssa saattaisi tulla mun makuun liian rasvatonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa nimestä :) Tosin Creme brulee suomennetaan usein paahtovanukkaana, vaikka paahtovanukas tarkoittaakin eri asiaa kuin creme brulee. Ohjeessa viitataan kyllä vanukkaan jäähtymiseen, mutta ei kauhean selvästi, joten korjaan tekstiä.

      Tää resepti on tosiaan vuodelta 2010. Jos nyt tekisin tätä uudelleen, niin käyttäisin todennäköisesti nesteenä Oatlyn iKaffea tai Alpron vispiä, koska ovat molemmat mukavasti rasvaisen täyteläisiä.

      Poista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu