sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Hedelmäsalaattilasagne

Viime vuoden viimeiset pikkujoulut vietettiin tänään. Koska niin moni pikkujouluilijoista viettää sokeritonta, vehnätöntä, banaanitonta ja niin edelleen tammikuuta, piti jälkiruoan tietenkin täyttää nämä ehdot. Päädyin tekemään hedelmäsalaatin hieman totutusta poikkeavassa muodossa eli lasagnena. Lasagneen voi luonnollisesti käyttää mitä hedelmiä, marjoja tai pähkinöitä itse haluaa, mutta seuraavassa listaus siitä, mitä omassa salaatissani käytin.

Ensinnäkin lasagneen tarvitaan tietysti tomaattikastike, jonka virkaa tällä kertaa hoiti seuraavanlainen setti:
  • 5 dl pakastemansikoita
  • 1 dl kuivattuja villiaprikooseja
  • 0,25 tl vaniljajauhetta
  • 1 dl appelsiinimehua
  • 0,5 tl raastettua tuoretta inkivääriä
  1. Sulata mansikat ja soseuta ne.
  2. Pilko aprikoosit ja lisää ne mansikkasoseen joukkoon. Mausta vaniljalla. Anna seoksen turvota jääkaapissa joitakin tunteja tai seuraavaan päivään.
  3. Lisää kastikkeen joukkoon appelsiinimehu. Mausta kastike lopuksi inkiväärillä.

Lasagnen juustokastikkeeksi päätyivät seuraavat ainekset:
  • 2,5 dl cashewpähkinöitä
  • 5 taatelia
  • (Vettä liottamiseen)
  • 0,5 dl sitruunamehua
  1. Mittaa pähkinät ja taatelit kulhoon ja peitä ne vedellä. Anna turvota jääkaapissa joitakin tunteja tai seuraavaan päivään.
  2. Kaada vesi pois. Lisää sitruunamehu ja soseuta pähkinät ja taatelit sauvasekoittimella tai muulla sopivalla laitteella.

Lasagnelevyinä
ja lisäsattumina käytin:
  • 1/4 cantaloupe- eli verkkomelonista
  • 1 päärynän
  • 3 kiiviä
  • 0,5 dl kookoshiutaleita
  1. Kuori meloni sekä hedelmät ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi.
  2. Lado lasagnelevyt, tomaattikastike ja juustokastike lasagnevuokaan haluamassasi järjestyksessä.
  3. Ripottele lopuksi pinnalle kookoshiutaleita juustoraasteeksi.

4 kommenttia:

  1. Nyt vasta huomasin tämän hauskan ohjeen! Mahtava idea :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Okriina :) Tätä voi varioida loputtomiin, joten suosittelen kokeilemaan omilla lempparihedelmillä, -marjoilla ja -pähkinöillä.

    VastaaPoista
  3. No jopas on ohje, hauska! Ei ole ennen tullut mieleen, vaikka harrastankin hedelmäsalaatteja erilaisilla kastikkeilla. Toimiko tää myös, että ei siis tuntunut olevan liikaa eri makuja?

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Annika :) Mietin etukäteen, että tuleeko liian sekalainen hedelmäsalaatti, mutta kyllä tästä hyvä tuli erilaisine makuineenkin. Varsinkin yksi sokerilakkolainen veteli tätä ihan riemuissaan moneen otteeseen :D Voihan tämän tietenkin tehdä pienemmällä määrällä ainesosia, jos pelottaa, että makunystyrät räjähtävät väärällä tavalla. Esimerkiksi lasagnelevyt voi tehdä vain yhdestä hedelmästä tai melonista.

    VastaaPoista