lauantai 8. tammikuuta 2011

Vaivaton punaherukkarahka

Kaupoista ei vielä valitettavasti löydy valmista lehmätöntä rahkaa, mutta onneksi soijajogurteista saa pienellä vaivalla itse tehtyä sellaista. Kun soijajogurtista valuttaa ylimääräiset nesteet pois suodatinpussissa tai kankaalla vuoratussa siivilässä, tulee jogurtista paksua ja rahkamaista.



Vaniljasoijajogurtista saa valmiiksi maustettua rahkaa, josta on todella helppo tehdä ihanan raikas jälkkäri. Käytin tässä reseptissä Alpron soijajogurttia, mutta Keijun ja muiden valmistajien soijajogurtit käyvät tähän varmasti yhtä hyvin. Ohjeesta riitää pieni annos neljälle tai isompi annos kahdelle.
  • 500 g vaniljasoijajogurttia
  • 1 dl punaherukoita
  1. Valuta soijajogurttia yön yli (tai vähintään muutaman tunnin ajan) jääkaapissa.
  2. Sulata punaherukat ja muussaa ne haarukalla hieman pienemmiksi tai soseuta soseeksi ihan niin kuin itse haluat.
  3. Sekoita punaherukat ja valutettu soijajogurtti.
  4. Annostele jälkiruokakulhoihin ja koristele kokonaisilla punaherukoilla.

2 kommenttia:

  1. Olipas hyvä jälkkäri-idea! Itse tulee aina tehtyä jotain a)vaikeampaa ja aikaa vievää ja valitettavasti myös b) sokerista ja epäterveellistä! Pistän siis tämän kokeiluun..:)

    Mutta, mutta. Tuo jogurtin valutus..kokeilin sitä jonkun toisen ruoan valmistuksessa ja jogurtti suodatinpusseissa vain ei oikein toiminut! Nehän vain levahtivat ympäriinsä, eikä jogurttikaan ollut mielestäni kovin jämäkkää. Tosin en sitä tarpeeksi kauaa pitänytkään, kun homma meni vähän miten meni..:D Eli ideoita ja yksityiskohtia, miten sen jogurtin saa järkevästi valutettua? Ja mihin minä ne suodatinpussit pistän roikkumaan, ettei ne nyt aivan leviä ympäriinsä..? :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä kysymys, Annika! Tämän voisi selittää tarkemminkin.

    Valutan soijajogurtin suodatinpussissa, jonka laitan suodatinsuppiloon (esim. tällainen: http://tinyurl.com/suodatinsuppilo). Suppilon laitan jonkin sopivan kupin päälle, jotta nesteet eivät valu ympäri jääkaappia. Saman voi tehdä siivilässä, joka on vuorattu harsokankaalla tai keittiöpyyhkeellä. Jos omistaa kahvinkeittimen, jossa on irrotettava suodatinpussiteline, voi jogurtin valuttaa myös siinä.

    Toivottavasti tämä auttoi :)

    VastaaPoista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu