tiistai 3. toukokuuta 2011

Kaulittava suklaamassa


Jos marsipaani tai sokerimassa kyllästyttävät makeudellaan, kannattaa kokeilla kakun koristeluun tai kuorruttamiseen itsetehtyä suklaamassaa. Homma on yllättävän helppo ja lopputulos todennäköisesti tavallisesta poikkeava.



Tein kahta eri suklaamassaa, toisen lehmättömästä valkoisesta suklaasta ja toisen tummasta suklaasta. Valkoisen massan etu on se, että sen voi halutessaan värjätä. Vegaanista valkoista suklaata voi ostaa ainakin Punnitse ja säästä -kaupasta, Ekolosta, Runsaudensarvesta ja Vegetukusta. Käytin Organican valkoista suklaata, mutta muitakin maidottomia valkoisia suklaita on saatavilla, kuten Bonvita tai Sweet William.

Kaikki maidottomat valkoiset suklaat eivät käyttäydy samalla tavoin sulatettaessa tai kaulittavaksi massaksi valmistettaessa. Suosittelen valkoiseksi suklaaksi Sweet Williamin valkoista suklaata. Siitä valmistetun massan käsittely on helppoa, eikä se sula käsiin pidemmänkään vaivaamisen aikana. Sweet Williamin valkoista suklaata voi ostaa ainakin Vegetukusta ja Runsaudensarvesta.

Tummasta suklaasta tuli helposti käsiteltävä paksu massa, joka ei sulanut käsiin. (Kyllä sekin toki sulaa, jos sitä lilluttelee käsissään liian kauan, sillä suklaalla on sellaisia taipumuksia.) En tällä kertaa muotoillut tummasta suklaamassasta kolmiulotteisia kuvioita, mutta sekin varmasti onnistuu, koska massa on niin jämäkkää.

Jos haluat kuorruttaa massalla kakun, kannattaa massan määrä vähintään kaksinkertaistaa.

Kaulittava suklaamassa (n. 1,5 dl)

  • 30 ml (2 rkl) vaahterasiirappia tai maissisiirappia (tai muuta siirappia)
  • 100 g maidotonta suklaata
  1. Laita kattilaan vettä ja kattilan päälle kuumuutta kestävä kulho.
  2. Mittaa huoneenlämpöinen siirappi kulhoon ja lisää joukkoon pilkottu suklaa. (Jos haluat värjätä suklaamassan, lisää tässä vaiheessa myös elintarvikeväri.)
  3. Laita levy päälle. Kun vesi kiehuu, käännä levy pois päältä ja sekoittele suklaa ja siirappi tasaiseksi seokseksi. (Älä huolestu, jos seos juoksettuu, sillä myöhemmin massaa muovailtaessa siitä tulee jälleen tasainen.)
  4. Vuoraa pakasterasia tms. isolla palalla kelmua ja kaada suklaamassa kelmun päälle. Kääri massa tiiviisti kelmuun ja laita pakasterasiaan kansi päälle. Anna massan jäähtyä ja kovettua seuraavaan päivään. (Massa jähmettyy myös jääkaapissa, jolloin se on valmista käytettäväksi jo noin tunnin kuluttua.)
  5. Ota massa käteen ja vaivaa se pehmeäksi. (Jos massan pinnassa on rasvakerros, sulautuu se takaisin massan sekaan massaa vaivattaessa.)
  6. Muotoile massa kolmiulotteisiksi kuvioiksi tai kaulitse litteäksi. Käytä jauhottamiseen tomusokeria. Leikkaa levystä kuvioita tai käytä kakun kuorruttamiseen. Piparkakkumuotit ja pitsaleikkuri ovat tähän hommaan oikein hyviä apuvälineitä.


En tiedä, kuinka pitkään massa säilyy valmistamisen jälkeen käyttökelpoisena tai kuinka pian se kovettuu liian hankalaksi käsitellä. Suosittelenkin käyttämään massan muutaman päivän sisällä valmistamisesta. Kuvioita siitä voi toki tehdä jo etukäteen valmiiksi odottelemaan kakkuja tai muita leivonnaisia.

Olen käyttänyt kaulittavaa suklaamassaa muun muassa seuraavissa kakuissa:

13 kommenttia:

  1. Ihan huikea idea! Miten sinä aina keksit kaikkea täysin uutta!? Ei voi kuin ihailla ja ihmetellä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tiina kehuista, mutta pakko todeta, ettei tää ollut mun idea. Olen nähnyt suklaamassaa silloin tällöin lehdissä ja toisissa blogeissa ja idea tuntui tosi kiinnostavalta. Monissa muissa ohjeissa suklaan ja siirapin lisäksi ohjeeseen lisätään vielä hiukan vettäkin, mutta en itse pidä sitä tarpeellisena. Kaulittavaa suklaamassaa voi ostaa valmiinakin, mutta en tiedä, löytyykö sitä vegaanisena. Onneksi tätä on tosi helppo tehdä itse.

    VastaaPoista
  3. onnistuuko tämä siis ihan tavallisesta ruskeasta siirapistakin?

    VastaaPoista
  4. Moi, Anonyymi :) Olen tehnyt suklaamassaa vaahterasiirapilla, maissisiirapilla ja ruokosokerisiirapilla. En keksi, miksi tavallinen ruskea siirappi ei toimisi, vaikka en ole sitä kokeillutkaan. Sen maku on tosin voimakkaampi kuin edellämainittujen, mikä kannattaa ottaa huomioon.

    Valkoisesta suklaasta tehtynä massa on pehmeämpää kuin tummasta suklaasta tehtynä. Tummakin suklaa tulee helposti käsiteltäväksi, kun sen vaivaa käsissä lämpimäksi ja pehmeäksi, mutta siihen voi mennä hetki aikaa. Ei siis kannata hermostua ja luulla, että suklaa on kovettunut liikaa.

    VastaaPoista
  5. kiitos vinkistä! tein nyt lopulta massaa vaahterasiirapista, mutta käytin tummaa suklaata, mikä oli ihan kauheaa! kaulin ja kaulin ja kaulin ja pehmittelin käsissäni ja lopulta sain kauhealla vaivalla kaulittua puolen sentin paksuisen kökön kakun päälle. sanomattakin selvää, että leikkaaminen ei onnistunut kunnolla. Ohjeessa lukee "Kaada suklaamassa kelmun päälle". Minun mössöni oli sellaista, ettei se kaatamalla olisi kattilasta tullut, vaan lusikalla se piti kauhoa rasiaan.
    No, pitänee kokeilla jostain toisesta suklaasta vielä (käytin Pirkan luomutummaasukklaata). En luovuta, sen verran hyvän makuista se oli verrattuna marsipaaniin ja sokerimassaan! Ja pitäneeuskoa sinun luomuksia katsellessa, että kyllä se pitäisi onnistuakin...
    t: Anonyymi :)

    VastaaPoista
  6. Voi höh, että massa ei nyt toiminut :( Oon itekin käyttänyt nimenomaan Pirkan luomua reilun kaupan suklaata ja vaahterasiirappia, joten kumma juttu, jos ei toimi :/

    Tummasta suklaasta minulla on tullut aina paljon paksumpi massa kuin Sweet Williamin valkoisesta suklaasta, joten siihen voisi varmasti käyttää myös 3 rkl siirappia. En ole itse tätä testannut, mutta voisin jossain vaiheessa testata. Mullakin tummasuklaamassa on aina aluksi tosi hankalasti vaivattavaa, mutta kunhan sitä tarpeeksi kauan ja pienissä osissa vaivaa käsissään, tulee siitä helposti muovattavaa. Suklaamassa kannattaa pitää huoneenlämmössä vähintää tunnin verran ennen sen käyttöä, jotta se lämpenee tarpeeksi. Kaikkein tiukimmissa tilanteissa sitä voi lämmittää mikrossa muutaman sekunnin ajan.

    Huomasithan myös, että 1 rkl on virallisesti 15 ml eli syömisruokalusikka voi olla liian pieni.

    Toivon tosiaan, että homma onnistuu seuraavalla kerralla :)

    VastaaPoista
  7. Ja se vielä unohtui, että suklaamassa pitäisi kyllä pystyä kaatamaan, kun se on sulanut ja sekaisin siirapin kanssa. Toki sitä vähän pitää auttaa lusikalla lopuksi, koska muuten kattilan reunoille jää sulaa suklaata. Jokin tuossa massassasi selvästi nyt mätti, joten toivottavasti toisella yrityksellä onnistut :)

    VastaaPoista
  8. ok, kiitos, yritän ensi kerralla uudestaan! Voi tosiaan ola, että siirappia oli liian vähän, sillä kakuntekopaikassa ei ollut kunnollista mittaa!

    VastaaPoista
  9. Hei voikos tuota valkosuklaaseosta värjätä ihan 'luonnonmukaisesti', siis esim mehulla? Eli jos laitan sekaan jotain punaista mehua, siitä tulee punaista? Tai appelsiinimehusta keltaista? Vai onko noi elintarvikevärit aika must juttu tähän hommaan?

    VastaaPoista
  10. En oo itse kokeillut mehulla värjäämistä. Periaatteessa se voisi onnistua, koska joissakin suklaamassaohjeissa massaan lisätään myös vettä. Nesteen pitää olla kiehuvan kuumaa, jotta suklaa ei juoksetu. (Tosin omissa kokeiluissani juoksettuminen ei ole kauheasti haitannut, sillä käyttöönnottovaiheessa ja massaa pehmeäksi vaivatessa erottunut rasva on jälleen sitoutunut takaisin muihin aineksiin. Massan käyttö on joka tapauksessa helpompaa, jos se ei juoksetu, koska juoksettuneen massan vaivaamiseen menee pidempi aika.)

    En usko, että mehulla saa aikaan kauhean voimakasta väriä, koska mehua ei voi laittaa massaan kauhean paljon - ehkä teelusikallinen yhtä reseptin annosta kohden. Jauhemaiset luonnonmukaiset värit voisivat toimia myös, esim, kurkuma, jokin viherjauhe, marjajauheet. Osa noista varmaankin toisi massaan myös oman makunsa.

    Olen itse värjännyt suklaamassaa vain elintarvikeväreillä, joten oikeaa kokemusta muista värjäämisistä mulla ei ole. Jos ei halua riskeerata hieman kalliita raaka-aineita, niin kannattaa ehkä jättää kokonaan varjäämättä, jos elintarvikevärit eivät kiinnosta.

    VastaaPoista
  11. Kiitos vastauksesta! Siksi tuota vaihtoehtoa vaan mietin, kun en ole varman mistä lähteä etsimään elintarvikevärejä, kun kohta muutan Kanadaan. Toki varmasti niitä sieltäkin löytyy, pitää vain tehdä hieman tutkimustyötä ensin :)

    VastaaPoista
  12. TOSI HYVÄT NÄÄ SUN SIVUT.ON PALJON TEKO-OHJEITA. KIITOS KUN OLET
    JAKSANUT PITÄÄ BLOGIA.TÄSTÄ ON PALJON APUA TÄLLÄISELLE POROPEUKALOLLE. KIITOS VIELÄ!

    VastaaPoista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu