tiistai 25. lokakuuta 2011

Vegaanin kakku


Otsikko on hämäystä. Ei siksi, etteikö tämä olisi vegaanille sopiva kakku, vaan siksi, että vegaanin kakkuja on maailma pullollaan. Reseptien etsintä kannattaa aloittaa vaikkapa eräästä Kamomillan konditoria -nimisestä blogista sekä kirjastoista ja kirjakaupoista.

Olen kertonut jo monta kertaa aiemminkin, että luulin pitkään (siis todella pitkään!) tämän vegaanin kakuksi nimetyn banaanisuklaakakun olevan ainoa vegaaninen leivonnainen maailmassa. Olen leiponut tätä kakkua kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Olen syönyt tätä niin synttäreillä, jouluna, festarieväänä, piknikillä, aamupalaksi, iltapalaksi ja taas synttäreillä ja jouluna ja festarieväänä ja niin edelleen.

Jännää on se, että kyllästyin tähän kakkuun vasta siinä vaiheessa, kun hoksasin, että vegaanileipurien pöytälaatikoista löytyy tosi paljon muitakin reseptejä. En tiedä, johtuiko kyllästymättömyys siitä, että ihan tosissani luulin tämän olevan ainoa vegaaniherkku (taateleiden ohella) koko universumissa vai siitä, että tämä on oikeasti hyvää. Tänään tein tätä ensimmäistä kertaa ehkä moneen vuoteen ja totesin, että kumpikin vaihtoehto lienee paikkansapitävä. Kakku on tosi hyvää!

Reilun kaupan viikon kunniaksi merkitsen reseptiin kaikki ne ainekset, jotka on erittäin helppo löytää reiluina. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin öljyn sijasta 150 g kasvimargariinia, eikä vaniljajauheesta oltu tuolloin varmaan tässä maassa kuultukaan.

Alunperin reseptiin tuli lisäksi 1 dl soijajauhoa. Kakku onnistuu siis ilmankin, mutta jos sinulla sitä sattuu olemaan kaapissa etkä vihaa sen makua, on tämä yksi paikka, johon sitä voi upottaa.

Vegaanin kakku
  • 3 reilun kaupan banaania
  • 2 dl vettä
  • 0,75 dl reilun kaupan kaakaota (tai carobjauhetta tai molempien sekoitusta)
  • 0,25 tl jauhettua vaniljaa (tai 1 rkl vaniljasokeria)
  • 1 tl suolaa
  • 1 dl öljyä
  • 3 dl reilun kaupan sokeria
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 5 dl vehnäjauhoja
  1. Rasvaa ja jauhota iso kuivakakkuvuoka ja laita uuni kuumenemaan 175 C-asteeseen.
  2. Muussaa banaani haarukalla. Soseen ei tarvitse olla sileää, vaan siinä voi olla hieman sattumia.
  3. Sekoita banaanin sekaan vesi, kaakaojauhe, vanilja, suola, öljy ja sokeri.
  4. Lisää ruokasooda ja vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi.
  5. Kaada kakkuvuokaan ja paista esilämmitetyssä uunissa noin tunnin ajan. Kakku on kypsä, kun siihen tökättyyn tikkuun tai veitseen ei jää ulosvedettäessä taikinaa.
  6. Anna kakun jäähtyä vuoassaan kymmenisen minuuttia ja kumoa se sitten sopivalle vadille. Anna jäähtyä, tai jos et malta odottaa, niin syö se hieman lämpimänä.
Huijasin! Oli minulla toinenkin vegaaninen leivontaohje! Se on tämä sama resepti, mutta muffinsseiksi muunneltuna. Valmista taikina ohjeen mukaan, mutta paista se muffinssivuoissa. Lämpötila on n. 190 astetta ja paistoaika n. 20 minuuttia. Kypsyystestin voi tehdä myös muffinsseille. Ohjeesta tulee noin 18 muffinssia.

25 kommenttia:

  1. Tää on ollut myös mun kestosuosikki pitkään. Edelleenkin on tosi hauska katsella sekasyöjäkavereiden ilmeitä, kun niille tämän maistattamisen jälkeen kertoo kakun olevan täysin vegaaninen. Niin syvässä tuntuu istuvan käsitys siitä, että vegaaninen on yhtä kuin mautonta hippiruokaa.

    Olen joskus miettinyt, että banaanin korvaisi jollain muulla. Millä sä korvaisit sen, jos pitäisi?

    VastaaPoista
  2. Hmm, voisikohan pehmeän tofun ja omena- tai muun hedelmäsoseen sekoitus toimia tässä? Koska ohjeessa on tosi paljon banaania, niin en laittaisi sen tilalle pelkkää tofua tai pelkkää omenasosetta.

    VastaaPoista
  3. Mä olen monesti näin joulun alla leiponut omenasoseella saman ohjeen mukaan (sosetta n.3dl), lisännyt toki kanelia ja korvannut soijajauhon mantelirouheella. :) Suosittelen!

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä! Pitäisi varmaan itsekin kokeilla, miten omenasosekakun leipominen sujuisi :)

    VastaaPoista
  5. En ole koskaan aiemmin leiponut vegaanisesti ja ajattelin kokeilla tätä kun vaikutti niin helpolta. Kuinka ollakaan, jouduin heti muokkaamaan reseptiä, sillä vehnäjauhoja oli vain 3dl. Laitoin 2dl luomukookosjauhoja lisäksi. Olomuodosta tuli todella hyvä ja makukin on herkullinen. Miehenikin oli iloisesti yllättynyt.

    Kiva blogi muutenkin, paljon reseptejä menee kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kookosjauhot kuulostaa hyvältä lisältä taikinaan, joten taidanpa itsekin niitä joskus kokeilla!

      Poista
  6. Missä asteessa kakku paistetaan? Onko 180 astetta ok jos kiertoilmauuni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi turha kysymys... löytyihän se tieto tuolta sittenkin... 175 astetta.

      Poista
    2. Hyvä, että löytyi! Laitan uunin lämpötilan yleensä reseptin alkuun, jos resepti valmistuu niin nopeasti, että uuni kannattaa laittaa heti alussa päälle :)

      Poista
  7. Hei! Voiko soijajauhon jättää kokonaan pois, vai lisäänkö jauhojen määrää?
    Kivan oloinen blogi sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Soijajauhon voi jättää kokonaan pois, eikä sitä tarvitse korvata millään!

      Poista
    2. Voiko soijajauhon tilalle laittaa grahamjauhoa? Tai siis mä laitoin jo, eli pian näen (kakku juuri uunissa), että voiko :) Toinen kysymys, että kun on vegaanikakku, niin pitäisi olla terveellisempi, eli voisko kakkuun laittaa fariinisokeria valkoisen sokerin tilalle ja jos, niin vähän vähemmän? On aika suuri määrä sokeria: 3 dl. Vehnäjauhojen tilallekin pitäisi saada tummia jauhoja, mutta onko grahamjauhot liian rouhevia?

      Poista
    3. Sen voi siis jättää kokonaan pois, eikä sen tilalle tarvitse laittaa mitään. Grahamjauhot tuskin pilaavat kakkua :)

      Vegaaninenhan ei tarkoita automaattisesti terveellistä, sillä ihan yhtälailla vegaanisissa leivonnaisissa on rasvaa ja sokeria. Toki ne ovat aina kolesterolittomia, laktoosittomia ja monille allergikoille sopivia :) Valkoisella sokerilla kakusta tulee kuohkeampi kuin fariinisokerilla tai vaikka täysruokosokerilla, mutta jos vähemmän kuohkea kakku ei haittaa, niin sokerin voi tietysti vaihtaa toiseen. Sokerin määrää voi myös vähentää vaikka kahteen desilitraan, mutta se vaikuttaa kakun kuohkeuteen. Valkoiset vehnäjauhot tekee kakusta kuohkeamman kuin täysjyvävehnäjauhot, joilla kakusta tulee tiiviimpi. Rakenteen puolesta ei siis kannata vaihtaa ainakaan kaikkea jauhoa grahamjauhoon, vaan mielellään korkeintaan puolet.

      Poista
  8. Tällä ohjeella syntyy myös todella hyvä kakkupohja täytekakulle!Meillä kaikki synttärikakut tehdään tällä.Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
  9. Moikka! Kivalta näyttää sun blogi ja tämä ohje tarpeeksi helpolta myös tämmöiselle jauhopeukalolle! :)

    Itselläni ei tämmöistä kakkuvuokaa ole, vaan ajattelin tehdä tällä reseptillä pellillisen kakkua, mitä tarjoilen töissä lomapullana. Pellillistä tarvitsee pitää uunissa tuskin tuntia, riittäisiköhän sillekin 15 min kuten muffinseille? Onko muita vinkkejä pelti-versioon? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ohje kannattaa tuplata, jos paistat kakun uunipellillä, jotta siitä ei tule liian ohut. Paistoaika on todennäköisesti jotain 20 ja 30 minuutin välillä.

      Poista
  10. Hei, voisiko soijajauhon vaihtaa kikhernejauhoiksi tai lupiinijauhoksi? Sain lupiijauhoa jouluna ja en ole vielä etsinyt reseptejä.
    Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se varmaan voisi sopiakin, vaikka itselläni ei ole siitä kokemusta :) Resepti toimii kyllä myös ilman soijajauhoa tai sen korviketta.

      Poista
  11. Pohdin, mahtaisiko tämä resepti toimia gluteenittomana...testaan ja raportoin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin, että onnistuu, kun vaihtaa jauhot ja lisää taikinaan ksantaania. Kiva, jos viitsit raportoida :)

      Poista
  12. Juuri lähti kaksi uuniin banaanit oli pakasteessa ja osaksi lientä meni loput Yosa kreikkalainen jogurtti loppu lisäsin taikinaan 1tl leivinjauhetta koska yosa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa hyvältä idealta! Tää on kiva resepti siksi, että tähän voi laittaa aika vapaasti kaikenlaisia asioita, kunhan nesteiden ja kuivien aineiden suhde pysyy samana :)

      Poista
  13. Kiitos ohjeesta! Olen vasta aloittelemassa kokkaamista eli en siis tiedä juuri mitään. ;) Sopisikohan tähän lisäksi leivontasuklaa rouhittuna? Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se varmasti sopii! Olen itsekin välillä laittanut suklaiden jämiä kaapista taikinan sekaan :) Jos tarkoituksena on tehdä vegaaninen kakku, niin huomiona, että joissakin talous- ja leivontasuklaissa on maitoa. Kannattaa siis tarkistaa tuoteseloste.

      Poista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu