sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Suklaamousse


Tässä ohje todella helposti valmistuvalla jälkkärille, joka maistuu tumman suklaan ystäville. Reseptistä riittää neljälle.



Suklaamousse
  • 150 g maidotonta tummaa suklaata
  • 300 g pehmeää tofua eli silken tofua
  • 1 dl kaura-, soija-, riisi- tai kookosmaitoa
  • 0,25 tl vaniljajauhetta (tai 1 rkl vaniljasokeria)
  • hyppysellinen suolaa
  1. Pilko suklaa paloiksi ja sulata se vesihauteessa tai varovaisesti mikrossa.
  2. Valuta ylimääräiset nesteet pois pehmeästä tofusta. Laita tofu ja suklaata lukuunottamatta kaikki muut ainekset tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen kulhoon ja soseuta tasaiseksi massaksi.
  3. Lisää suklaa massan joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
  4. Jaa annoskulhoihin ja laita jääkaappiin kylmenemään vähintään kymmeneksi minuutiksi.
  5. Tarjoile sellaisenaan tai esimerkiksi kookoshiutaleiden tai tuoreiden marjojen kera.
Kunhan valitsee raaka-aineet sopiviksi, tämä käy myös pähkinäallergikoille, keliaakikoille (gluteeniton kasvimaito) sekä jopa vhh-dieettiä noudattaville (sokeriton suklaa ja soija- tai kookosmaito).

Kuten niin moni muukin reseptini, on tämäkin resepti saanut inspiraationsa The Joy of Vegan Baking -kirjasta. Alkuperäisessä reseptissä ei ollut suolaa, mutta lisäsin sen tähän reseptiin, koska se korostaa suklaan makua hyvin tekemättä jälkkäristä suolaista. Muunsin myös raaka-aineiden keskinäisiä suhteita sellaisiksi, että voimme käyttää helposti niitä tuotteita ja tuotekokoja, joita Suomessa on saatavilla.

1 kommentti:

  1. Niissä ihan perusruokakaupoissa, joissa myydään tofuja, myydään usein myös pehmeää tofua. Jos tofun maku tökkii, saattaa se tökkiä hieman tässäkin, koska tofua ei tässä jälkkärissä edes kypsennetä. Suklaa on tässä kuitenkin se ehdoton päämaku :)

    Jos yhtään lohduttaa, niin olin itse ekoja kertoja tofua syödessäni kauhuissani siitä, että pitääkö mun syödä koko loppuelämäni tällaista kamalanmakuista ruokaa. Nykyisin voin syödä vaikka maustamatonta tofua suoraan paketista ja pitää sitä suurena herkkuna :)

    VastaaPoista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu