keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Herkkulakko ja makeannälän tainnuttajat


Huomasin jonkin aikaa sitten, että painan nyt enemmän kuin koskaan ennen elämässäni. Heiluilen siellä normaalipainon ylärajoilla ja vaikuttaisi siltä, että suunta on ylöspäin. Koska ruokavalioni on koostunut viime aikoina vähän liiankin reippaasta määrästä kaakaota, karkkia, suklaata ja sipsejä, päätin reilu viikko sitten, että jätänpä nämä "ruoat" nyt toistaiseksi vähemmälle ja keskityn toisenlaisiin syöminkeihin. Missään totaalilakossa en kuitenkaan ole eli voin vaikka synttäreillä syödä palan kakkua, jos tekee mieli, mutta itse en aio itselleni herkkuja väsäillä hetkeen.

Viikon aikana on tehnyt ihan törkeästi mieli siideriviinietikkasipsejä, minkä lisäksi haistelen himoiten mintuntuoksuista huulirasvaani, koska se muistuttaa lemppariminttusuklaastani. Voin myös kertoa, että on ollut hieman raastavaa olla töissä kaupassa, jossa myydään kaikenlaista sellaista, mitä en nyt aio syödä. Pikkuhiljaa himoamiset tuntuvat kuitenkin helpottavan.

Se hieman harmittaa, että leipominen itsessään on tosi kivaa, enkä nyt pääse niihin hommiin totutussa tahdissa. Elävän ravinnon pähkinä-taatelipallerot eivät oikein taltuta sitä käsillätekemisen nälkää, josta pääsen eroon sokerilla ja uunilla touhutessani. Enköhän kuitenkin keksi jotain tämän blogin päivittämiseksi herkkulakkoni aikanakin.

Makeutta ilman sokeria:
  • Banaanit ovat tunnetusti makeita juttuja. Ne käyvät niin smoothieen kuin raakakakkuihin ja muihin raakailujuttuihin makeuttajiksi.
  • Päärynät ja päärynämehu ovat valtavan makeita, joten niidenkin avulla makeuttaminen onnistuu.
  • Omenasose ja omenamehu käyvät nekin makeuttajiksi.
  • Kuivahedelmien, erityisesti taatelien, lisääminen pilkottuna tai liotettuna ja soseutettuna erilaisiin asioihin saa nämä erilaiset asiat tosi makeiksi.
  • Lucuma-hedelmästä tehdyllä jauheella voi makeuttaa vaikkapa raakasuklaata tai smoothieta.
  • Stevia on tämän hetken hittijuttu makeutusaineosastolla, koska se on aspartaameja, sukralooseja ja erytritoleja luonnollisempi makeutusaine. Sitä on saatavilla jauheena ja nesteenä.
  • Riisi on luonnostaan makea kasvi, joten riisimaitoa ja riisinlesejauhetta (tocotrienols) voi käyttää makeuden antajina monenlaisissa ruoissa ja jälkkäreissä.
Ehkä paras konsti makeannälän hillitsemiseen on kuitenkin se, että jättää sokerit kokonaan syömättä ja kärsivällisesti odottaa tarpeeksi kauan. Elimistö tottuu sokerittomuuteen ja oppii maistamaan makean hedelmistä, marjoista, juureksista ja muista, minkä jälkeen sokeri ei enää maistukaan niin hyvältä. Sitä odotellessa juon jälleen yhden smoothien.

6 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Muistan kanssa sokerilakoilta sen miten makealta hedelmät maistuivat ja niihin tuli himo. Nyt ne taas ei tunnu missään, kun oon syönyt ihan liikaa suklaata ym.. Koitan kuitenkin antaa hedelmille enemmän tilaa, koska tämä sun teksti sai mut ajattelemaan omaa rempsahtanutta ruokavaliota.

    VastaaPoista
  2. Olen seuraillut blogiasi jo jonkin aikaa, mutta nyt tuli ensimmäistä kertaa pakottava tarve kommentoida sillä tämä postaus tuli todellakin sopivalla hetkellä! Itse myös rakastan leipomista ja keittiössä hääräilyä, mikä alkaa taas nyt yksin muuttamisen jälkeen näkyä välillä vyötäröllä, vaikka muuten syönkin terveellisesti ja liikun paljon. Mutta toivottavasti nämä sinun tulevat kirjoituksesi kannustaisivat myös minua etsimään enemmän korvikkeita makeille kakuille ja pikkuleiville. :) Tsemppiä sokerittomaan arkeen!

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä! Luin tämän kakkua syöden, hmm.. Enemmän tarvis minunkin ruokavaliossa olla vitamiineja ja proteiineja sen kaiken sokerin tilalla, mitä syön.

    VastaaPoista
  4. Minäkin tsemppaan! Itsekin taistelen vastaavan asian kanssa ja leipominen on niin mukavaa!! Poikanikin sanoi, että nyt et saa leipoa mitään, että vähän meidän vyötäröt kaventuisivat ;)

    VastaaPoista
  5. Huomasin viime kesänä sokerittomalla dieetillä ollessani, ettei se loppujen lopuksi ollutkaan niin vaikeata. Joten tsemppiä! Alussa oli eniten mielitekoja, mutta sen jälkeen oikeasti tottui siihen ettei syönyt erityisen makeita juttuja (paitsi hedelmiä, marjoja yms.). Oli oikeastaan helpompaakin olla kokonaan syömättä makeita herkkuja kuin miettiä joka kerran kylässä/kokkaillessa/kahvilassa, että olisiko juuri tänään kuitenkin herkkupäivä... Ei oli selkeästi ei, joten ei siis ylimääräisiä houkutuksia :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille ihanasta tsemppaamisesta ja tsemppausta takaisin kaikille herkkulakkolaisille :)

    Itselläni on kohta kaksi viikkoa herkkulakkoa takana, ja kyllä ne mieliteot pikkuhiljaa vähenevät ja koko lakko jää ajatuksissa taka-alalle. Tänään taisi olla eka päivä, kun en ajatellut koko asiaa kertaakaan :D

    VastaaPoista