lauantai 24. marraskuuta 2012

Tofupiirakka


Olen aina suhtautunut vähän nihkeästi suolaisiin piirakoihin. Niiden pohjat maistuvat mielestäni turhan usein vain kuivalta ja rasvalta ja niiden täytteetkin ovat vähän plääh – varsinkin niissä tekeleissä, jotka olen itse uunista vetänyt ulos. Jostain ihmeen syystä päätin kaikesta tästä piirakkaragesta huolimatta tehdä tänään suolaisen piirakan, ja oho, siitä tuli hyvää!

Piirakan ohje voi vaikuttaa hieman isotöiseltä, koska siinä on monta eri vaihetta. Siitä huolimatta homma oli oikein helppo. Tein piirakan 24-senttiseen vuokaan, johon pohjataikina ja täytteet riittivät juuri sopivasti. Jos et halua tehdä piirakkapohjaa itse, löytyy kaupoista monta erilaista suolaisiin piirakoihin soveltuvaa vegaanista pakastetaikinaa. Lista niistä löytyy vegaanituotteet.net-sivustolta.

Tofupiirakka (palojen koosta riippuen 8–12 henkilölle)

Pohja
  • 100 g vegaanista margariinia (esim. Tummansininen Keiju)
  • 0,5 tl suolaa
  • 3 dl sämpyläjauhoja
  • 1–2 tl kylmää vettä
Tofutäyte
  • 1 pkt (270 g) marinoitua tofua
  • 1 sipuli
  • 2 rkl öljyä
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • 1 tl valkosipulirouhetta
  • 0,5 tl mustapippurirouhetta
  • 0,5 tl cayennepippuria
Muut täytteet
  • 1 paprika
  • 1 dl pakasteherneitä
  • 1 dl pakastettuja vihreitä papuja
Päällinen
  • 2 dl maustamatonta soijajogurttia
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 rkl seesaminsiemeniä (mustia tai vaaleita)
  1. Valmista ensin piirakan pohjataikina. Nypi suola ja sämpyläjauhot margariinin joukkoon. Lisää vettä teelusikallinen kerrallaan ja vaivaa taikina palloksi. Kääri muoviin ja laita jääkaappiin tekeytymään puoleksi tunniksi.
  2. Leikkaa tofu nopan kokoisiksi kuutioiksi ja silppua sipuli. Yhdistä loput tofutäytteen ainekset marinadiksi ja sekoita marinadin tofun ja sipulin sekaan. Laita myös tofu jääkaappiin marinoitumaan.
  3. Kuutioi paprika pieniksi paloiksi ja mittaa herneet sekä pavut odottamaan.
  4. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Rasvaa ja jauhota piirakkavuoka. Kaulitse piirakkataikina ohueksi levyksi ja nosta se piirakkavuokaan. (Jos et halua leikkiä kaulimen kanssa, voit myös painella piirakkataikinan vuokaan tasaiseksi kerrokseksi.) Esipaista piirakkapohjaa kymmenen minuuttia. Kun esipaisto on valmis, laske uunin lämpötila 200 asteeseen.
  5. Kypsennä marinoitu tofu sekä sipuli paistinpannulla sillä välin, kun piirakkapohja on esipaistumassa uunissa. (Tofujen paistamisen paistinpannulla voi myös jättää tekemättä, mutta paista piirakkaa silloin uunissa 5–10 minuuttia pidempään.)
  6. Levitä tofut esipaistetun piirakkapohjan päälle. Ripottele tofujen päälle paprikat, herneet ja pavut.
  7. Sekoita soijajogurtti sekä suola ja levitä jogurtti piirakan täytteiden päälle. Ripottele jogurtin päälle lopuksi seesaminsiemenet.
  8. Paista piirakkaa uunin keskitasolla 20 minuuttia. Anna piirakan tekeytyä kymmenen minuuttia ennen sen leikkaamista. Syö lämpimänä tai kylmänä.

10 kommenttia:

  1. Onpas nättiä! Suolaiset piirakat onkin jotenkin sellainen talvi-iltajuttu mun mielestä, tyyliin saunan jälkeen lauantaina. Olen tehnyt vähän tämän tapaista mutta cashewkermalla - se ruskistuu ja rapeutuu kivasti! (http://keidas.blogspot.fi/2012/05/totu-cashewpiiras.html) Täytyy kyllä kokeilla tolla jugurtillakin, voisi olla raikkaampaa!

    VastaaPoista
  2. Olen kyseiseen pähkinään ihastunut aika monessa muussakin muodossa, joten ihan varmasti se toimii hyvin myös piirakoiden täytteissä. Täytyy muistaa se seuraavalla kerralla, koska sun kuvassa se näyttääkin tosi kivalta :)

    Arvoin tosi pitkään, että laitanko soijajogurtin sekaan jotain muutakin kuin suolaa, mutta lopulta päätin, että menköön tosi yksinkertaisena versiona uuniin. Ja sieltä se tuli oikein toimivana juttuna ulos! Soijajogurtti muuten hyytyy uunissa jonkin verran, ja tässä piirakassa sen on tarkoituskin jäädä vähän siihen pinnalle. Tofun marinadi pitää huolen siitä, että piirakka on alas asti mehevä.

    Olen vieläkin ihan innoissani siitä, että tuosta piirakasta tuli niin hyvää :D

    VastaaPoista
  3. Kannattaa lisätä pohjaan vähän keitettyä perunaa, ainakin mun mielestä tekee pohjasta vähän mehukkaamman!

    VastaaPoista
  4. Joo, peruna on hyvä juttu :) Käyttämässäni sämpyläjauhossa oli kaurahiutaleita, jotka tekivät pohjasta kuohkean. Juuri söin aamupalaksi viimeisen palan!

    VastaaPoista
  5. Nam tää näyttää todella hyvältä! :-)

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Mimosa! Oli kyllä tosi hyvää :)

    VastaaPoista
  7. Tykkäsin hurjasti.
    Sekaani miehenikin kehui hyväksi (kun en kertonut että sis. tofua;)
    Tein nyt omaksi iloksi, mutta tätä voi tarjota vieraillekin.
    Seesaminsiemeniä ei löytynyt kaapista, joten sekoitin yogurtin sekaan ruokalusikallisen unikonsiemeniä. Tuli tosi hauskan näköinen teos :)
    Marinadiin laitoin tomaattisosetta ja soijakastia tuplamäärän, ajattelin että voimakkammalla maulla hämään sekaanimiestäni, joka ei ole toffufani. Myös mausteita kuten pippureita ja valkosipulia heitin sekaan reilulla kädellä.
    Kiitos maiiosta ohjeesta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, kiva, että maistui! Mausteita kannattaa tietysti aina laittaa just sen verran, mikä maistuu itsestä hyvältä :)

      Poista
  8. Mites onnistuis gluteenittomana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vaihtaisin jauhot Viljatuotteen vaaleaan jauhoseokseen, johon lisäisin 1/4 tl ksantaania :)

      Poista