maanantai 25. maaliskuuta 2013

Nallekarkkien hyvänmielenosoitus


Tänään eräs nallekarkkifani sai yllätyssynttärikakukseen tämän kakun, jonka päälle nakkekarkit olivat kokoontuneet kertomaan iloisia asioita. Kyseessä olikin tietysti hyvänmielenosoitus!



Nallekarkkien hyvänmielenosoituskakku
  • Pohja on vanha tuttu mansikkatäytekakun pohja uunipellillä paistettuna ja tämän kaavan mukaan leikattuna.
  • Kostukkeena on kahvia.
  • Täytteenä on maapähkinävoisuklaamoussea.
  • Kuorrutteena puolestaan maapähkinävoikaakaokuorrutetta, jonka reseptiä en sekoitellessani kirjoittanut ylös. Käytännössä kyseessä on muunnos tästä kuorrutteesta, mutta osa margariinista on korvattu maapähkinävoilla. Kuorrutteeni oli hieman juoksettuvaa ja hankalasti levitettävää sorttia, joten kovin isoa osaa margariinista ei kannata vaihtaa maapähkinävoihin.
  • Hyvää mieltään osoittavat nallet ovat Vantastic Foodsin vegaaninalleja, joita voi ostaa ainakin Runsaudensarvesta ja Vegetukusta. Muista vegaanisista eli liivatteettomista ja ötökättömistä nallekarkeista voit lukea tästä kirjoituksesta.
  • Kakun reunaa koristavat maidottomat valko- ja tummalla suklaalla päällystetyt maapähkinät.


3 kommenttia:

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu