sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Vesimelonit toisella tavalla


Nämä ovat niin söpöjä, että en kestä! Limenkuoreen tehtyjä minihyytelöitä! Iik! Idea ei ole omani, vaan lainasin sen YouTubesta Yoyomax12-kanavalta, joka puolestaan lainasi sen täältä. Luonnollisestikin muokkasin heidän reseptinsä epävegaanisen hyytelön vegaaniseksi versioksi ja ylipäätään vähän kivemmaksi, koska oikea mansikka on aina oikeaa mansikkaa. Hi hii!

Vesimelonit toisella tavalla (12 kpl)
  • 3 limettiä
  • 2 dl mansikoita
  • 1 dl vettä
  • 1 rkl limetinmehua
  • 2 rkl sokeria
  • 0,5 tl agar agar jauhetta
  • mustia seesaminsiemeniä
  1. Pese limetti ja halkaise ne pituussuunnassa kahtia. Kaavi niiden sisältö pois lusikalla mahdollisimman tarkasti. Kuivaa limetit, jotta hyytelö tarttuu niihin hyvin kiinni. Ota talteen ruokalusikallinen mehua ja käytä loput mehut vaikka smoothieen tai johonkin ihanaan kookosmaitopohjaiseen ruokaan.
  2. Soseuta mansikat, vesi, limetinmehu ja sokeri. Jos käytät pakastettuja mansikoita, sulata ne ensin ja käytä myös niistä valunut mansikkamehu.
  3. Laita mansikkaseos kattilaan ja sekoita sen joukkoon agar agar jauhe. Kuumenna seosta koko ajan sekoitellen, kunnes se kiehuu. Käännä levy pois päältä ja keitä minuutin ajan koko ajan sekoittaen. Jos seos meinaa kiehua yli, nosta kattila hetkeksi pois liedeltä.
  4. Kun hyytelö on keitetty, nousee sen pintaan vaahtoa. Vaahto hyytelöityy myös, mutta jää tosi hauraaksi, joten sitä ei kannata laittaa limetinkuoriin. Kuori vaahto pois lusikalla tai reikäkauhalla.
  5. Kaada limetinkuoret täyteen hyytelömassaa. Anna limettien jäähtyä ja jähmettyä viileässä noin tunnin ajan.
  6. Laita limetinpuolikas hyytelöpuoli alaspäin leikkuulaudalle ja leikkaa se varovaisesti kahtia. Suosittelen käyttämään sahalaitaista veistä, jolla saa limetinkuoresta paremmin kiinni ilman, että leikatessa tarvitsee painaa limettiä littanaksi.
  7. Ripottele tai asettele yksitellen mustat seesaminsiemenet meloninsiemeniksi niille kuuluville paikoille.



Jos hyytelömassaa jää yli, voi siitä tehdä yksittäishyytelön hienoon kippoon. Omasta massastani olisi nipin napin riittänyt vielä yhteen limettiin.


Nämä näyttäisivät tosi hauskoilta koristeilta vaikka cupcaken tai täytekakun päällä!


11 kommenttia:

  1. Heh joskus on tullut tehtyä hyytelöshotit tällä keinolla ;) Nyt ehkä maistuisi kuitenkin se ihan vain jälkkärinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos käyttäisin alkoholia, niin tekisin varmaan näitä shottiversioina. Söpöjä ja etenkin hyviä ovat näinkin :)

      Poista
  2. Suloisia! Tykkään tällaisista jutuista, kun jokin ruoka-aines saadaan näyttämään joltain toiselta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mun mielestä on hauskaa tehdä tuollaisia juttuja, jotka ehkä sekunnin hämäävät näyttämällä joltain toiselta. Näissä tietysti koko paljastaa heti sen, että ei olla vesimelonien kanssa tekemisissä.

      Poista
  3. Heippa!
    Heitin sulle haasteen:
    http://vegemisia.blogspot.fi/2013/03/vastaus-haasteeseen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vastasin tähän haasteeseen tuplasti helmikuussa, joten jätän tällä kertaa väliin :) http://kamomillankonditoria.blogspot.fi/2013/02/8-asiaa-minusta-x-2.html

      Poista
  4. Hei,
    Aivan ihanan söpösiä <3 Mutta mistä saan mustia seesaminsiemeniä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen ostanut mustia seesaminsiemeniä aasialaisista kaupoista ja ekokaupoista (Runsaudensarvi ja Ekolo). Nämä toki toimivat myös ilman, mutta mustat seesaminsiemenet ovat juuri sopivankokoisia ja -näköisiä meloninsiemeniksi, joten toivottavasti löydät niitä.

      Poista