perjantai 27. syyskuuta 2013

Ketun kahvitauko


Olipa kerran kettu, joka oli tehnyt ihan kamalasti hommia! Se oli tehnyt hommia niin paljon, että päätti pitää piiiitkän-pitkän kahvitauon. Sen pituinen se.

Kiitokset maailman parhaalle työkaverille maailman parhaana työkaverina olemisesta!

Ketun kahvitauko eli kahvisuklaa–kardemumma-kakku (noin kymmenelle hengelle)
  • Kakkupohja on tämä, mutta sokerina on käytetty täysruokosokeria, minkä lisäksi taikinaan on lisätty 0,5 dl kaakaojauhetta. Uunipellillä paistettu kakkupohja on leikattu neljäksi ruuduksi.
  • Kakku on kostutettu kahvilla.
  • Täytteenä on vaahdotetusta Alpron soijavispistä, sulatetusta G&B:n Espresso-suklaasta ja kardemummasta tehtyä moussea.
  • Kuorrute on jotakuinkin samanlaista kuin tämä suklaakuorrute. Pursotukset ovat samaa kuorrutetta, johon on sekoitettu vähän enemmän kaakaojauhetta.
  • Kettu ja sen kuppi ovat mantelimassaa.


1 kommentti:

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu