sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Luomua leipurille!

Huomenna alkavan luomuviikon kunniaksi ajattelin kirjoitella vähän juttua luomusta. Minulle ruokaan liittyvät valinnat ovat tärkeä juttu paitsi sekä oman napani että ympäristön ja ruokani tuottaneiden ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Luomuviljelyssä kasveja ei kasvateta väkisin keinolannoitteilla, vaan viljelyssä huomioidaan niin kasvin vaatimukset kuin maaperän hyvinvointikin.



Koska luomussa ei käytetä kemiallisia torjunta-aineita, ei luomuhedelmän poimija ja hänen vielä syntymätön lapsensa joudu näille alttiiksi. Juttelin taannoin erään chileläisen naisen sekä Chilen ympäristölainsäädännöstä gradua tekevän naisen kanssa, ja sain kuulla aika kammottavia juttuja Chilen viininviljelyalueilla syntyneistä pahoin vammautuneista lapsista. Tapaus tuskin on ainoa laatuaan, joten eipä ole tuon jälkeen ollut kiinnostusta ostaa muitakaan kaukana viljeltyjä hedelmiä, jos niillä ei ole luomu- tai reilun kaupan sertifikaattia.


Onko luomu kallista?

En ruokakaupassa ihan kauheasti tuijottele hintoja, vaan pohdin ostokseni ihan muista näkökohdista lähtien. Pyrin ostamaan ison osan ruoastani luomuna: hedelmät, vihannekset, juurekset, viljatuotteet, pavut ja pähkinät on helppo löytää luomuina joko perusmarketeista tai ekokaupoista, mutta myös prosessoidumpia tuotteita, kuten tofuja, seitannakkeja ja -leikkeleitä sekä suklaata ja muita herkkuja löytyy ainakin Tampereella tosi helposti luomuina.

Valitettavasti luomutuotteet maksavat usein enemmän kuin tavanomaisesti tuotetut tuotteet. Syitä tälle on monia, kuten tehotuotannon kovemmat tukiaiset, luomuviljelyn pienimuotoisuus ja käsityövoittoisuus sekä joissakin tapauksissa valitettavasti myös luomubrändin käyttö korkeamman hinnan oikeutuksena.

Mitä vähemmän prosessoidusta tuotteesta on kysymys, sitä vähemmän tuote myös maksaa. Näin ollen kuivatut pavut, jauhot, siemenet ja tuoreet kausivihannekset ovat luomutuotteista kaikkein halvimpia. Jalostetut luomutuotteet, kuten valmisruoat, leivonnaiset ja karkit, ovat hintatasoltaan usein moninkertaisia tavanomaisiin verrattuna.

Chocochilissä on tuore kirjoitus siitä, millä tavoin ruokalaskua saa pienennettyä, ja sen vinkkejä voi tietysti soveltaa myös luomutuotteisiin. Kannattaa lukea juttu sekä sen kommentit täältä: chocochili.net/2013/09/ruokalasku-kuriin


Luomua leipurille!

Viljatuotteet
  • Vehnäjauhojen lisäksi melkeinpä kaikki muutkin leivonnassa yleisesti käytetyt jauhot ja hiutaleet on helppo löytää luomuna tavallisista ruokakaupoista. Niiden hinnatkin ovat melko lähellä ei-luomuja jauhoja ja hiutaleita.
  • Gluteenittomia jauhoja ja muita viljatuotteita ei vielä kauhean paljon ole saatavilla tavallisista kaupoista luomuversiona, mutta eko- ja muissa erikoiskaupoissa näiden tuotteiden valikoima alkaa olla jo aika kattava. 
  • Gluteenitonta jauhoseosta ei taida saada valmiina luomuna mistään, mutta näppärä ostaa itse ainekset ja tekee niistä itse jauhoseosta. Tosin, Gluteeniton maailma luomu -tuotesarjassa on erilaisia leivonta-aineksia, jotka ovat kaikki luomua ja gluteenitonta ja mahdollista valmistaa täysin vegaanisena!

Kasvimaitotuotteet

  • Sellaisenaan juotavaksi ja syötäväksi tarkoitetut kaura- ja soijamaidot ostan useimmiten ei-luomuna, sillä luomutuotteisiin ei saa lisätä esimerkiksi kalsiumia. Leipomista varten ostan myös nämä luomuna, koska syön leivonnaisia harvemmin ravitsemustarkoituksessa.
  • Jos käytän leivonnassa maustamatonta soijajogurttia, on sitä kaupoissa tarjolla vain luomuna: Alproa ja rainbow'ta. Maustetut soijajogurtit sen sijaan eivät ole luomua, sillä niihin on hedelmien ja marjojen lisäksi usein lisätty myös kalsiumia, jota ei saa lisätä luomutuotteisiin.
  • Käyttämäni soija-, kaura- ja riisikermavaahdot eivät ole luomua, koska niitä ei ainakaan tällä hetkellä valmisteta luomuna. Luomukookoskermasta voi tosin pienellä kikkailulla valmistaa kookoskermavaahtoa, joten niin halutessani voisin päällystää kakun luomuvaahdolla.

Rasvat
  • (Vegaanista) margariinia ei saa tällä hetkellä luomuna, joten margariinia kaivatessani joudun tyytymään ei-luomuihin vaihtoehtoihin. Jos leivonnaisen ohjeessa margariini pitää vaahdottaa, ei margariinin vaihtaminen öljyyn välttämättä toimi, mutta jos margariini pitää vain sekoittaa taikinaan, voi sen korvata öljyllä.
  • Öljyjä löytyy luomuna niin tavallisista kuin ekokaupoistakin. Luomuöljyt ovat yleensä kylmäpuristettuja, jolloin niiden maku on hyvin voimakas. Kylmäpuristetun rypsiöljyn maku ei mielestäni sovi lainkaan makeisiin leivonnaisiin. Käytänkin leivonnassa useimmiten kotimaista ei-kylmäpuristettua ja ei-luomua rypsiöljyä (esim. Keiju). Jos öljy maistuu sellaisenaan hyvältä ja voit kuvitella sen maun makeaan leivonnaiseen, voit kokeilla, miten se toimii leivonnassa. Omasta mielestäni kylmäpuristetuista öljyistä parhaiten leivontaan soveltuvat kookosöljy sekä erilaiset pähkinäöljyt, kuten makadamiaöljy. Koska varsinkin pähkinäöljyjen litrahinnat voivat huidella useissa kymmenissä euroissa, ei näitä öljyjä tule juurikaan käytettyä leivonnassa.

Sokerit
  • Valkoista Dansukkerin ruokosokeria saa luomuna tai luomuna sekä reiluna tosi useista kaupoista. Se toimii leivonnassa aivan samoin kuin tavallinen ei-luomu valkoinen sokeri, joka on tehty sokeriruo'osta ja sokerijuurikkaasta.
  • Luomulaatuisia täysruokosokereita on niitäkin jo jonkin verran saatavilla perusruokakaupoista, mutta ekokaupoissa on paremmat valikoimat. Täysruokosokereiden valikoimasta löytyy jonkin verran eri makuja, joten kokeilemalla selviää se oma suosikki.
  • Kookos-, palmu- ja muita erikoissokereita löytyy niitäkin luomuna eko- ja erikoiskaupoista. Kookossokeria olen nähnyt myös esimerkiksi Sokoksella, joten nämä erikoissokerit ovat selvästi rantautumassa myös peruskauppoihin.
  • Luomulaatuisia siirappeja. kuten vaahterasiirappia ja agavea, löytyy parhaiten ekokaupoista, mutta olen nähnyt niitä myös isommissa ruokakaupoissa.

Kaakaot ja suklaat
  • Kaakaojauhetta saa luomuna ainakin Pirkka- ja G&B-merkkisenä hyvinkin monista kaupoista. 
  • Tummaa maidotonta luomusuklaata voi ostaa sitäkin monista kaupoista. Jos oman kaupan karkkihyllystä ei löydy tummaa luomusuklaata, kannattaa sitä etsiskellä myös luontaistuoteosastolta, koska sinne välillä piilotetaan kaikkea jännää.
  • Vegaanista valkosuklaata saa ostettua ekokaupoista luomuna useampaakin merkkiä (esim. Plamil ja Organica), mutta valitsen niiden sijasta ei-luomua Sweet William -valkosuklaata, koska sen leipomisominaisuudet ovat luomua paremmat.

Pähkinät ja siemenet
  • Luomupähkinöitä ei vielä kauhean paljon löydy tavallisista ruokakaupoista. Syy lienee siinä, että pähkinät mielletään joka tapauksessa melko kalliiksi elintarvikkeiksi olivat ne sitten luomua tai ei. Ne ovat kuitenkin tosi järkevä juttu ottaa osaksi omaa ruokavaliota, sillä ne on pakattu täyteen hyvää rasvaa ja proteiinia sekä vitamiineja ja hivenaineita. Koska pähkinöitä ei ole tarkoituskaan syödä desilitroittain päivässä, ei niiden hinta niiden käyttöön ja ravintosisältöön nähden ole sittenkään kovin korkea. Luomupähkinäostoksille kannattaa suunnata kauppoihin, jotka myyvät niitä irtotuotteena. Irtotuotteiden kilohinnat ovat yleensä pienemmät kuin valmiiksi pakattujen tuotteiden. Lisäksi voit tietysti valita, kuinka paljon pähkinöitä ostat.
  • Siemeniä käytän makeissa leivonnaisissa aika harvoin, vaan ripottelen niitä useammin leipätaikinoihin, salaatteihin ja muihin suolaisiin ruokiin. Peruskaupoista löytyy luomuna pellavansiemeniä, mutta muita siemeniä aika paljon huonommin. Myös luomusiemenostoksille kannattaa mennä erikoisliikkeisiin.
  • Kokonaisten siementen ja pähkinöiden lisäksi käytän jonkin verran siemen- ja pähkinätahnoja. Erikoisliikkeissä on näitä usein hyvät valikoimat luomulaatuisina. Jos haluat purkitettua tavaraa halvempaa ja "tuoreempaa" ja sinulla on käytössäsi tehokas blenderi, voit valmistaa tahnat itse.

Tuoreet ja kuivatut hedelmät ja marjat
  • Tuoreita luomuhedelmiä saa ostaa läpi vuoden ainakin isommista kaupoista. Valitettavan usein luomuhedelmät on pakattu muoveihin, mutta onneksi ainakin joitakin hedelmiä saa punnita itse omaankin pussiin.
  • Kuivattuja luomuhedelmiä löytyy parhaiten luomuun erikoistuneista kaupoista, mutta taitaa niitä olla myös perusruokakaupoissa jonkin verran tarjolla. Luomukuivahedelmien ja ei-luomujen yksi isoimmista eroista viljelyn lisäksi on se, että luomutuotteisiin ei saa lisätä rikkidioksidia. Tästä syystä esimerkiksi luomuaprikoosit muuttuvat ajan myötä ruskeiksi toisin kuin keltaisena hohtavat ei-luomut aprikoosit. Makuun tai käyttöön tämä väriero ei vaikuta.
  • Luomusertifioitujen marjojen perässä pitää mennä joko erikoisliikkeisiin tai poimimaan ne itse luomutiloilta. Kotimaiset metsämarjat tulevat ihan oikeastikin metsistä, joita ei erikseen käydä ruiskuttelemassa, joten turvaudun niiden kohdalla hyvinkin usein pakastealtaiden tarjontaan. Ulkomaiset marjat ja muut marjatuotteet sen sijaan voivat tulla ihan samanlaisilta tuotantotiloilta kuin vaikkapa meikäläisten kesäkurpitsat ja sipulit. Esimerkiksi kanadalainen karpalo ei todellakaan kasva vapaasti suolla vaan karpalo"pellossa", jossa sitä käsitellään niin hyvässä kuin pahassakin samalla tavalla kuin mitä tahansa viljelykasvia. Kuivattuja marjoja ostaessa kannattaa siis pitää tämä mielessä.
  • Marja- ja hedelmähilloja ja soseita löytyy tavallisista kaupoista jonkin verran luomuna, mutta valikoima taitaa jäädä perushilloihin, kuten mansikkaan ja omenaan. Tässäkin tapauksessa luomuhillo-ostokset kannattaa tehdä luomukaupoissa.

Tässä olivat näin äkkiseltään mieleeni tulleet leivontaan edes etäisesti liittyvät tuotteet, joista on saatavilla luomuversio. Jos sinulle tulee mieleen jokin muu luomuinen tuote, josta haluaisit saada tai antaa jotain lisätietoa, voit tietysti vinkata siitä minulle kommenteissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu