torstai 26. syyskuuta 2013

Vegan Cuts -yllärikosmetiikkapaketti


Olen parissa amerikkalaisessa vegaaniblogissa törmännyt Vegan Cuts -nimiseen täysin vegaaniseen verkkokauppaan, jonka valikoimissa on muiden tuotteiden lisäksi kaksi kuukausittain toimitettavaa yllärilaatikkoa: Vegan Snack Box ja Vegan Beauty Box. Välipalaboksi sisältää vaihtelevan valikoiman erilaisia vegaanisia syötäviä juttuja eväspatukoista lehtikaalisipseihin ja suklaaseen, ja kosmetiikkaboksissa on nimensä mukaisesti erilaisia kosmetiikkatuotteita.



Vaikka tuo eväslaatikkokin kiinnostaa, niin päätin tilata itselleni kosmetiikkaboksin. Boksin tilaus toimii kestotilauksena eli saan kerran kuussa laatikon niin kauan, kunnes käyn perumassa tilauksen. Paketin hinta on posteineen pyöreästi 35 dollaria eli vähän reilu 26 euroa. Laatikko sisältää joka kerta vähintään tuolla summalla meikkejä, kosmetiikkaa ja muuta aiheeseen liittyvää, joko näytekokoisina tai täyskokoisina pakkauksina. Tuotteita ei ole testattu eläinkokein, eivätkä ne sisällä mitään eläinperäisiä ainesosia tai palmuöljyä.


Syyskuun laatikko saapui Suomeen yllättävän nopeasti eli viikossa sen postituksesta. Sen sisältä paljastui näytekokoisina neljä Weledan ihovoidetta (ruusu, sitrus, granaattiomena ja tyrni) sekä yksi ihoöljy, Beauty Without Crueltyn shampoo, Nyl-merkkinen kuorinta-aine ja Good Clean Love -merkkinen liukuvoide. Täyskokoisena tuotteena paketissa oli Manic Panicin todella hienossa C-kasetinmallisessa pakkauksessa oleva luomivärisetti, jonka seikkailuista kerron lisää kohta. Lisäksi paketissa oli kortti, jonka avulla saan tilata itselleni GladRagsin kestopikkuhousunsuojan.

En ihan vielä ole ehtinyt testata tuotteita, mutta haistelukierros kertoo, että tosi hyväntuoksuisia juttuja oli paketissa mukana. Kokeilin yhtä Weledan rasvoista ja olen sen jälkeen lähinnä haistellut käsiäni, koska ne tuoksuvat niin ihanilta. Ylipäätään olen tosi tyytyväinen pakettiin ja aion tilata ainakin toisen paketin ja miettiä sen jälkeen, jatkanko tilausta.

Kritiikkiä antaisin Weledan ihovoidemaniasta. Minulle olisi riittänyt yksikin ihovoide testattavaksi ja sen kaveriksi olisi voinut laittaa vaikka jotain muuta Weledan tuotetta. Weledan voiteet olivat tosin Weledan oma neljän voiteen setti, joten kritiikkini kohdistuu enemmän Weledaan kuin Vegan Cutsiin. Ihmettelen vähän myös sitä, miksi pikkuhousunsuoja ei ollut mukana paketissa, vaan se pitää tilata erikseen. Kolmas kritiikki liittyy mukanatulleeseen ja matkalla hajonneeseen luomivärisettiin, vaikkakaan tuskinpa sitä oli tahallaan pakattu huonosti.

Jo tuotteen pahvipakkauksesta näkyi selvästi, että sen sisällä ei kaikki ollut kunnossa. Luomivärit olivat hajonneet matkalla ja levinneet ympäriinsä. Tällainen näky odotti, kun avasin pakkauksen kannen. Ilmeisesti samaa oli tapahtunut muillekin luomivärin saaneille, kertoo Don't Eat of the Sidewalk -blogi.


Hetken aikaa vähän harmitti, mutta sitten muistin nähneeni YouTubessa Michelle Phanin videon, jossa korjataan rikkimennyt puuteri. Koska luomivärini oli jo mäsänä, päätin testata, onnistuuko sen korjaaminen kotikonstein. Videossa neuvotaan sekoittamaan rikkimenneeseen väriin alkoholia, jonka avulla väri muuttuu juoksevaksi. Tämän jälkeen värin voi sekoittaa tasaiseksi, ja sen jälkeen vain odotellaan, että alkoholi haihtuu.

Teinpä sitten ensin retken apteekkiin, josta yritin ostaa mahdollisimman vahvaa alkoholia ilman ylimääräisiä aineksia. 98-prosenttista alkoholia saa vain reseptillä, joten se oli pois laskuista. Apteekin desinfiointiaineissa on niissäkin korkea alkoholipitoisuus, mutta ne sisältävät myös sellaisia haihtumattomia lisäaineita, joita apteekissa minua auttanut henkilö ei suositellut käytettäväksi iholla pitkää aikaa. Suuntasin siis Alkoon ja ostin minipullon Koskenkorvaa, koska se sisältää (ainakin pullon ja Alkon työntekijän mukaan) vain vettä, alkoholia ja sokeria.


Kotona setvin ensin luomivärisetin mahdollisimman siistiksi. Koska luomivärit olivat paletissa kiinni magneetilla eivätkä liimalla, oli niiden irrottaminen ja putsaaminen luultua helpompaa. Aika kauan sain tosin nyppiä, että sain vääränväriset hiput pois värien seasta. Tämän jälkeen lorautin pienen määrän, ehkä 0,25 tl, alkoholia värin sekaan ja sekoitin hammastikulla, kunnes alkoholi ja väri olivat sekoittuneet. Lopuksi tasoitin värien pinnat veitsellä.

Lopputulos ainakin näyttää yllättävän hyvältä, mutta en tosiaan vielä tiedä, miten se käytännössä toimii, koska aion antaa paletin kuivua ainakin huomiseen. Saattaa olla, että alkoholin korkean vesipitoisuuden vuoksi luomiväri kuivuu liian hitaasti tai liian huokoiseksi. Kerron kyllä täällä, jos tämä ei toimikaan.


Päivitystä julkaisupäivän iltana: Tein kestopikkuhousunsuojatilauksen sähköpostilla, ja sain parin tunnin sisällä tilauksesta vastauksen, että tilaukseni on käsitelty ja lähtee piakkoin matkaan. Lähetin myös palautetta rikkoutuneesta luomiväristä ja siihenkin vastattiin heti, että lähettävät minulle seuraavassa paketissa jonkin ekstratuotteen. Näissä luomiväreissä oli ollut enemmänkin ongelmaa, joten eivät enää uskalla lähettää näistä uusia kappaleita tilaajille. Mukavaa, että sain molempiin viesteihin vastaukset heti!


Päivitystä 10.10.2013: Ensinnäkin todettakoon, että luomivärin korjaaminen onnistui! Lisäksi sain tänään postissa ylläolevassa kuvassa näkyvän söpön kestopikkuhousunsuojan. Kuvassa on myös rikkoutuneen luomivärin vuoksi lohdutukseksi jo etukäteen lähetetty huulikiilto. Huulikiillossa on peili sekä led-valo. Kyllä. Siinä on valo. Sen kai pitäisi olla sen verran voimakas, että sitä voisi käyttää apuna pimeässä meikkaamisessa, mutta tuo minun huulikiiltoni taitaa olla vähän maanantaiyksilö. Sain tänään myös viestin, että lokakuun Beauty Box on piakkoin matkalla kohti Suomea. Sen sisällöstä kertonen blogin sijasta Facebook-sivulla, joten asiasta kiinnostuneiden kannattaa käydä tykkäilemässä Kamomillan konditoriasta.

4 kommenttia:

  1. Hei tätä mäkin haluan kokeilla! Olis vaan kivempi jos olis jotakin vähän eksoottisempaa kun Weledaa, sitä nyt saa joka Sokkarilta... Oiva vinkki muuten tuo luomivärin pelastus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin tuosta Weledasta myös :) Toisaalta nyt mulla on neljä rasvapurkkia, joita voin ripotella ympäri kämppää, joten ei ihovoidetarpeen iskiessä tarvitse nousta sohvalta tai tietokonetuolilta...

      Poista
  2. Jos ei kossu toimi parhaalla mahdollisella tavalla, 80% Viru Valge ehkä? Sen puhtaampaa alkoholia ei kait laillisesti ilman reseptiä saa oikein mistään, luulisin. Tosin sekin vaatii että joku sen Virosta tuo, mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tämmöset streittarit mistään viinapullojen alkoholipitoisuuksista mitään tiedä, joten ei tullut noin isoprosenttinen alkoholi edes mieleen :) Pidänpä mielessä, jos ei Koskenkorva toimi.

      Poista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu