torstai 31. lokakuuta 2013

Lokakuun syömiset

Kirjoitin lokakuun ajan ruokapäiväkirjaa Facebookissa sekä lihattoman että palmuöljyttömän lokakuun innoittamana. Kuukauden aikana tuli syötyä kaikenlaista, vaikkakin pääpaino oli välillä kookosjääkahvissa ja vohveliraudassa tehdyissä toasteissa, joista kumpaakin suosittelen lämpimästi.





Omat ruokailuni perustuvat toisaalta siihen, että tykkään valmistaa ruokaa antaumuksella ja toisaalta siihen, että en varsinkaan arkisin ehdi tehdä sitä. Ruokapäiväkirjassa vilahtavatkin usein edellisen ja sitä edellisen päivän jämät. Tiedostan, että ruokailuni eivät ihan aina vastaa sitä, mitä terveelliseltä vegaaniruokavaliolta odotetaan, mutta mielestäni tärkeintä on ainakin pyrkiä syömään terveellisesti, vaikka siihen ei jatkuvasti pystykään. Elimistö ei mene rikki, vaikka silloin tällöin pitääkin herkuttelupäiviä tai -viikonloppuja, kunhan pääsääntöisesti yrittääkin miettiä omia ruokavalintoja mahdollisimman järkeviksi.

Palmuöljytön lokakuuni sujui itse asiassa todella hyvin. Yhtenä päivänä söin vahingossa piirakkaa, jonka pohjassa oli käytetty margariinia, mutta muuten kuukausi sujui palmuöljyttömänä. Jonkin verran jouduin jättämään sekä itselleni entuudestaan tuttuja ja uusia tuotteita kaupan hyllylle niiden sisältämän palmuöljyn vuoksi, mutta toisaalta taas löysin myös paljon sellaisia palmuöljyttömiä yllätystuotteita, joiden oletin sisältävän palmuöljyä. Tällaisia tuotteita olivat muun muassa Walkersin viinietikkasipsit, Anamman kasvispyörykät sekä Alpron ja Provamelin soijakermat.

Söin kuukauden aikana todella vähän leipää, koska tykkään syödä sen margariinin kanssa, vaikka hummukset ja muutkin levitevaihtoehdot hyviä ovatkin. Siinä kohtaa teki vähän tiukkaa, kun leivoin sämpylöitä ja tajusin, että en saa sipaista niiden päälle tuota ihanaa tehdasvalmisteista myrkkyä, joksi jotkut ihmiset margariinia kutsuvat. Toisaalta taas kun muistin, että vohvelirautaa voi käyttää voileipägrillinä, pääsin taas leivän makuun, koska pestolla sivelty ja toastiksi paahdettu leipä maistuu taivaalliselta.

Jos lokakuun syömiseni kiinnostavat, löydät ne tästä, ole hyvä!

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Nuuskamuikkusen toisenlainen halloween


Halloweenia juhlitaan ympäriinsä, ja minäkin tein sen kunniaksi tänne blogiin pienen asetelman red velvet -pikkukakkusista sekä eilen löytämistäni Muumimamman marmeladiuutuuksista. Marmeladit ovat Fazerin käsialaa ja maistuvat mukavan aidosti marjoille ja hedelmille. Kivaa niissä on sekin, että ne ovat muumihahmojen mallisia, joten niitä voi käyttää leivonnaisten koristeina.

Red velvet -pikkukakkusista saa palmuöljyttömiä, kun vaihtelee kuorrutteen margariinin kylmäpuristettuun kookosöljyyn ja soijatuorejuuston valutettuun soijajogurttiin.

VAROITUS! Kuvat eivät sovi perheen pienimmille, joten jätä lukeminen tähän, mikäli lähistöllä pyörii lapsia!

maanantai 28. lokakuuta 2013

Vadelmatäytteiset maapähkinävoi-kaurakeksit


Löysin kaapista purkillisen maapähkinävoita ja toisen purkillisen vadelmahilloa, jotka olivat odottaneet vähän turhan kauan sitä, että ne syödään. Niistä syntyi näitä pehmeitä ja meheviä täytekeksejä. Jos peanut butter & jelly -meininki on sinun juttusi, uskoisin sinun tykkäävän myös näistä pientä näpertelyä vaativista kekseistä.

Vadelmatäytteiset maapähkinävoi-kaurakeksit (8 isoa keksiä)
  • 2 dl kaurahiutaleita*
  • 1,5 dl sokeria
  • 0,5 tl ruokasoodaa 
  • 0,25 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria
  • 2 dl sileää maapähkinävoita
  • (0,5 tl suolaa, jos maapähkinävoi on suolatonta)
  • 0,75 dl vettä
  • keksien väliin n. 1 dl vadelmahilloa
  1. Sekoita kaikki aineet vadelmahilloa lukuunottamatta tasaiseksi massaksi. Käytä käsiäsi apuna, jos taikina on liian tönkköä sekoitettavaksi lusikalla.
  2. Jaa taikina kuuteentoista samankokoiseen osaan. Samankokoisia paloja saat, kun jaat taikinan ensin kahtia ja saadut palat taas kahtia niin kauan, että sinulla on kuusitoista taikinapalaa.
  3. Litistä taikinapalat suurin piirtein pyöreiksi, noin puoli senttimetriä paksuiksi levyiksi. Laita taikinalevyn päälle vajaa ruokalusikallinen vadelmahilloa. Aseta toinen taikinalevy hillon päälle, litistä levyjen reunat yhteen ja siisti reunat vielä hieman tasaisemmiksi. (Katso allaolevasta kuvasta vinkkejä, jos et ymmärtänyt tätä hieman ylimalkaista ohjetta.)
  4. Paista keksejä 190-asteisessa uunissa 12 minuuttia. Keksit ovat valmiita, kun niiden reunat ovat saaneet hieman ruskeaa väriä.
  5. Anna keksien jäähtyä uunipellillä ainakin kymmenen minuuttia ennen niiden siirtämistä, sillä ne ovat uunista tullessaan todella pehmeitä. Jäähtyessään ne kovettuvat helposti siirreltäviksi, mutta niiden on tarkoitus jäädä haukatessa pehmeiksi. 
Nämä keksit ovat parhaita viimeistään seuraavana päivänä syötyinä, joten näitä ei kannata leipoa varastoon monta päivää ennen tarjoilua. Säilytä keksit jääkaapissa, jos et syö niitä heti.
*Jos käytät gluteenittomia eli puhdaskaurahiutaleita, sopivat nämä myös keliaakikoille ja muille gluteenittomalla dieetillä oleville!

lauantai 26. lokakuuta 2013

Gluteenittomat lätyt


Monia ilmeisesti vähän epäilyttävät kananmunattomat ja jopa gluteenittomat lätyt, sillä niiden olemassaolo on urbaanilegendan luokkaa. Tässä on kuitenkin tosi hyvä peruslättyohje, joka toimii hyvin ilman taikojakin. Kananmunia, gluteenia ja taikoja oleellisempia asioita lättyjen paistossa ovat hyvä paistinpannu, taipuisa ja litteä lasta, sopivan paksuinen taikina, sopiva paistolämpötila sekä hyvä lätyn paistopinta eli maltti olla sörkkimättä lättyä ennen kuin se on kääntövalmis.

Gluteenittomat lätyt
  • 4 dl soija- tai riisimaitoa
  • 0,5 tl suolaa
  • 2 rkl sokeria
  • 2 rkl öljyä
  • 4 dl gluteenitonta jauhoseosta*
  • 4 dl vissyä 
  • paistamiseen rypsi- tai kookosöljyä
  1. Mittaa soijamaito kulhoon ja sekoita sen joukkoon vispilällä suola, sokeri ja öljy.
  2. Sekoita taikinan sekaan seuraavaksi gluteeniton jauhoseos. Tässä vaiheessa taikinasta tulee tosi paksua.
  3. Lisää lopuksi taikinan sekaan vissy ja sekoita varovasti, jotta vissyn kuplat eivät pääse kauheasti karkailemaan.
  4. Kuumenna paistinpannu ja laita siihen 0,5 tl öljyä. Käännä lieden lämpötila pikkuisen matalammaksi, esim. 1–12-asteikolla 7- tai 8-teholle.
  5. Kaada taikinaa kuumalle paistinpannulle sen verran, että saat n. kolmen millimetrin paksuisen lätyn. Jos taikina ei leviä itsestään, saat sen leviämään kääntelemällä paistinpannua varovasti puolelta toiselle.
  6. Anna lätyn paistua rauhassa niin kauan, että sen pinta on hyytynyt ja näet sen reunojen alta pilkottavan kauniin ruskean värin. Sinun ei tarvitse yrittää irrottaa lättyä paistinpannusta ennen tätä.
  7. Ujuta lätyn alle litteä ja taipuisa lasta ja käännä lätty varovasti ympäri.
  8. Paista lätyn toinenkin puoli kauniin väriseksi.
  9. Tarjoile lätyt mahdollisimman heti hillon, sokerin, kasvikermavaahdon (esim. kookoskermavaahdon) tai soijajäätelön kanssa.
*Käytän gluteenittomassa leivonnassa lähes aina Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta, joka näkyy linkin kuvassa alempana. Se toimii kaikista kokeilemistani gluteenittomista jauhoista ja jauhoseoksista kaikkein parhaiten sekä leivonnaisen rakenteen että maun puolesta. Se sisältää riisin, maissin ja perunan ohessa psylliumia. Jos käytät jotain muuta psylliumitonta jauhosekoitusta, kannattaa taikinaan lisätä 1 tl psylliumia. Viljatuotteen nettisivujen perusteella heidän jauhoseoksensa on saatavilla Prismoissa ja S-marketeissa. Lisäksi se on Keskon valikoimissa, joten sitä voi tilata kaikkiin K-ryhmän kauppoihin.

Tein tänään lättyjen kaveriksi pikahilloa pakastemarjoista ja limettimehusta seuraavalla kirpsakalla ohjeella.

Mansikka-mustikka-limettihillo
  • 2 dl mansikoita
  • 1 dl mustikoita
  • 0,25 dl limettimehua
  • 2 rkl täysruoko- tai valkoista sokeria
  • ripaus vaniljajauhetta tai 1 tl vaniljasokeria
  1. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja laita levy päälle.
  2. Kun seos kiehuu, vähennän lämpöä.
  3. Anna kiehuskella hiljaisella lämmöllä viitisen minuuttia.
  4. Syö heti tai parin päivän sisällä. Säilytä jääkaapissa. Jos aiot säilöä tätä pidemmäksi aikaa, käytä desinfioituja lasipurkkeja.

torstai 24. lokakuuta 2013

Vegaanipakettien vaihtoa – osa 3


Osallistuin nyt kolmannen kerran Vegan Package Swapiin, ja tälläkin kertaa pakettikaverini oli kotoisin Isosta-Britanniasta. Hauska yhteensattuma oli, että myös Jessie kirjoittaa vegaanista leivontablogia, joka löytyy täältä: Mad Hatter's Pantry. Käykääpäs kurkkaamassa!

I participated Vegan Package Swap for the third time, and this time too my pair was from the United Kingdom. I find it funny that my swap pair Jessie also writes a vegan baking blog! It is called Mad Hatter's Pantry. Go and check it out! 

Hain pakettini tänään postista ja se sisälsi paljon herkkuja!
Today I got my package from the postal office. And it was full of goodies! 
  • Granovita-merkkistä levitettä, joka on vähän niin kuin Tartexia.
    Granovita spread which is quite similar to Tartex spread
  • Gluteenittomia reilun kaupan sitruunakeksejä. Tämä merkki oli minulle ennestään tuttu, mutta juuri tätä makua en ole aiemmin maistanut.
    Gluten free and Fair trade lemon cookies. I am familiar with this cookie brand but I haven't tasted these lemon cookies!
  • Salvia-sipulipyörykkäainesta, joka originaalisti on tarkoitettu kalkkunan täytteeksi, mutta josta itse aion tehdä pyöryköitä.
    Sage & onion stuffing mix which I am going to use to make patties
  • Erikoispakkaus-Marmitea. Kuulin niihin ihmisiin, joiden mielestä Marmite maistuu hyvältä!
    Special edition Marmite. I am one of those people who enjoy the taste of Marmite!
  • Lajitelman suklaita: joulupukkipatukan, rapean riisisuklaapatukan, toisenlaisen suklaapatukan, suklaanappeja ja suklaakolikoita. Söin jo rapean patukan ja ai että se oli herkkua!
    Mix of different chocolate goodies like bars, coins and buttons. I haven't tried others yet but the crispy bar was amazing!
  • Kookos-vadelmavaahtotäytteisiä suklaapatukoita. Nam!
    Chocolate covered coconut-raspberryfoam bars. Yum!
  • Sitruunaista ja limettistä suihkugeeliä, jotka tuoksuvat hurjan hyviltä. Veikkaan, että kun seuraavan kerran tulen suihkusta, tuoksun hedelmäkarkilta.
    Shower gels made with real lemons and limes which smell really really good! I suppose I am going to smell like fruit candy the next time I shower!
  • Aloe vera -saippuan, joka sekin tuoksuu tosi hyvältä.
    A soap made with aloe vera which also smells really good.
  • Pikkuisen origamilinnun! Niin söpö!
    A tiny origami bird! So cute!
Eli siis aikalailla kaikenlaista. Kiitokset Jessielle!
This means I got a lot of stuff! Thank you very much Jessie!


Oma pakettini sisälsi tällä kertaa seuraavanlaisen setin.
The package I sent to UK contained these things.
  • Puolukkatalkkunaa
    "Talkkuna" a traditional Finnish dessert-like-thing made with roasted grains and peas with lingonberries
  • Valkosipulidippijauhetta
    Garlic Dip powder to mix with plain soy yoghurt and to eat with vegetables or potato chips
  • Vaahtokarkin makuista kaulintamassaa
    Marshmallow flavored fondant for cake and cupcake decorations
  • Brownieainesta
    Organic, gluten free brownie mix
  • Viherminttu-Jenkkiä
    Spearmint flavored chewing gum
  • Sisu Horna -pastilleja
    Salty liqorice candies
  • Vihreitä kuulia
    Pear flavored marmalades
  • Suklaarusinoita
    Chocolate covered raisins
  • Wilhelmiina-keksejä
    Vanilla shortbreads


Aiemmat pakettivaihtojuttuni löydät näistä linkeistä:
If you want to read abotu my earlier Vegan Package Swaps click on these links:

Vegaanipakettien vaihtoa
Vegaanipakettien vaihtoa – osa 2 (only in Finnish)

tiistai 22. lokakuuta 2013

Uusi ilme ja vanha kakku


Blogi näyttää nyt niin nätiltä, että en kestä! Kuvittaja Juha Harju teki minulle bannerin ja vähän muitakin kuvia, ja olen niin kamalan tyytyväinen, että en meinaa pystyä olemaan. Halusin banneriin lehmän ja kanan eli ne tyypit, joiden takia tätä blogia kirjoitan, ja olen erityisen iloinen siitä, että Juha keksi piirtää kuvaan myös vasikan. Valtavan suuri kiitos Juhalle hienoakin hienommasta bannerista!

Juhan kotisivuille pääset tästä: Kuvittaja Juha. Siellä on kaikkea hienoa!

Vaikka olenkin blogiin liittyvistä uudistuksista, kuten omasta domainista ja erityisesti tästä bannerista ihan äärimmäisen innoissani, on tietyllä tavalla myös pikkiriikkisen haikea olo siitä, että nyt blogissa näkyy myös jonkun toisen kädenjälki kuin omani, jonka koostamiseen käytän yleisimmin vanhaa kunnon Paintia. Juhan kädenjälki on kuitenkin sen verran mahtavaa, että eipä tässä kauaa jaksa haikeilla, vaan jatketaan leipomisjutuilla.


Koska nyt on Reilun kaupan viikko, leivoin vähän kakkua ikivanhalla reseptillä töissä asiakkaille syötettäväksi. Vanha tuttumme eli banaanikakku muuntautui vähän toisenlaiseksi seuraavanlaisella ohjeella, ja siitä tuli tosi hyvää. Ainesten perässä olevat kirjaimet kertovat, jos raaka-ainetta on saatavilla luomuna (L) tai reilun kaupan tuotteena (R).

Banaani-inkivääri-kardemumma-suklaa-kookoskakku
  • 3 banaania (R, L)
  • 2 dl vettä
  • 2,5 dl sokeria (R, L)
  • 1 dl kookosöljyä (R*, L)
  • 0,5 dl kaakaojauhetta (R, L)
  • 0,25 tl vaniljajauhetta (R, L)  tai 2 tl vaniljasokeria (R, L)
  • 1 tl kardemummaa (L)
  • 1 tl inkiväärijauhetta (R, L)
  • 2 dl täysjyväspelttijauhoja (L)
  • 2 dl puolikarkeita spelttijauhoja (L)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl ruokasoodaa
  1. Muussaa banaanit. Lisää niiden joukkoon vesi, sokeri, (juokseva) kookosöljy, kaakaojauhe, vaniljajauhe, kardemumma ja inkivääri. Sekoita tasaiseksi.
  2. Siivilöi taikinan sekaan molemmat spelttijauhot, leivinjauhe sekä ruokasooda ja sekoita tasaiseksi.
  3. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille tasaiseksi kerrokseksi.
  4. Paista 175-asteisessa uunissa 25 minuuttia.
  5. Anna jäähtyä ja leikkaa ruuduiksi.
* Virilo-merkkistä kylmäpuristettua kookosöljyä löytyy Fair For Life -reilun kaupan merkillä varustettuna. Fair For Life on eri reilun kaupan sertifikaatti kuin useimmille tuttu FLO-sertifikaatti, jota juhlistetaan nyt kuluvalla viikolla. Tästä Vegaaniliiton ja Maailmankauppa Tasajaon esitteestä voi muuten katsella vähän lisää reilun kaupan merkkejä sekä tietysti kivoja reseptejä, joista pari on vilahtanut täällä blogissakin.

maanantai 21. lokakuuta 2013

www.kamomillankonditoria.com

Hankin blogille oman domainin, joten nyt blogi löytyy osoitteesta www.kamomillankonditoria.com (tai vieläkin lyhyemmin eli kamomillankonditoria.com). Koska blogi pysyy edelleen täällä Bloggerissa eikä siirry uudelle serverille tai blogialustalle, toimivat kaikki aiemmin jaetut bloginsisäiset linkit ihan normaalisti. Myös vanha osoite eli kamomillankonditoria.blogspot.fi toimii tietysti edelleen.

Blogin oikean laidan teksteissä on myös tapahtunut hieman muutoksia. Poistin tunnisteet sivupalkista ja siirsin ne kokonaan omalle sivulleen Reseptiarkistoon: www.kamomillankonditoria.com/p/reseptiarkisto.html. Siellä voi etsiä reseptejä niiden tunnisteiden avulla joko leivonnaistyypeittäin, ruokavalioittain tai esimerkiksi juhlapäivittäin. Kunhan minulla on vuorokauden verran ekstra-aikaa, lisään tunnisteisiin myös raaka-aineet.

Siirtelin myös blogin teemasivuja, kuten kananmunattomuusopasta, vähän uuteen paikkaan tuossa sivupalkissa, mutta näidenkin pitäisi nyt löytyä entistä helpommin. Huomasin tänään, että blogin sivupalkissa ollut hakukenttä ei taas vaihteeksi toiminut, joten poistin sen käytöstä toistaiseksi.

Jos jokin on näiden muutosten jälkeen täällä hukassa, niin voit kysyä koordinaatteja kommentoimalla mitä tahansa blogitekstiä, lähettämällä minulle sähköpostia (kamomillankonditoria@gmail.com) tai kysymällä asiasta Facebookissa. Otan myös oikein ilolla vastaan kaikenlaisia kommentteja, jotka liittyvät blogin toimivuuteen, luettavuuteen, ulkoasuun ja muuhun sellaiseen.

Kaiken tämän lisäksi odottelen vielä blogille uutta hienoa banneria!

maanantai 14. lokakuuta 2013

Mutakakku


Minulta kyseltiin Facebookissa jonkin aikaa sitten ohjetta mutakakulle, eikä sellaista oikein täältä tätä ennen löytynyt. Yksi hieman mutaisa kakkuohje löytyy parin vuoden takaa, mutta sekin menee enemmän kuivakakun kuin mutakakun puolelle. Olikin aika ryhtyä tuumasta toimeen ja leivoskella yksi versio lisää. Uunista tupsahtikin tällainen ihanan suklainen ja muhevan mehevä kaakkunen.

Mutakakku
  • 1 pkt (300 g) pehmeää eli silken tofua
  • 1 dl öljyä
  • 2 dl täysruoko- tai valkoista sokeria
  • 1 dl kaakaojauhetta
  • 1 tl pikakahvijauhetta
  • 0,25 tl vaniljajauhetta (tai 2 tl vaniljasokeria)
  • 0,5 tl suolaa
  • 100 g maidotonta suklaata
  • 2 dl puolikarkeita spelttijauhoja tai 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  1. Leikkaa 24-senttisen irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperin pala ja öljyä ja jauhota vuoan reunat. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  2. Avaa tofupaketti ja valuta siitä vettä pois. Soseuta tofu sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa sileäksi.
  3. Sekoita tofun joukkoon öljy, sokeri, kaakaojauhe, pikakahvijauhe, vanilja ja suola.
  4. Sulata suklaa vesihauteessa tai varovaisesti mikrossa ja sekoita sekin taikinan joukkoon.
  5. Siivilöi taikinan sekaan vielä jauhot ja leivinjauhe ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
  6. Kaada taikina vuokaan ja tasoita sen pinta.
  7. Paista esilämmitetyssä uunissa 20 minuuttia. Kakun on tarkoituskin jäädä sisältä hyvin meheväksi.
  8. Syö heti sellaisenaan tai tarjoile se vaikkapa kaura- tai soijavaniljajäätelön tai kookoskermavaahdon kanssa.


Tein vähän jälkijunassa ohjeesta myös videon! Jos video ei toimi tässä, klikkaa itsesi Kamomillan konditorian YouTube-kanavalle.


lauantai 12. lokakuuta 2013

Vohvelit


Tänään söin aamupalaksi vohveleita, joiden päälle kasasin mansikoita, vadelmia sekä kookoskermasta tehtyä vaahtoa. Nam!

Vohvelit (6 kpl)
  • 3 dl kaura-, soija- tai muuta kasvimaitoa
  • 0,5 dl öljyä
  • 2 rkl sokeria
  • 0,5 tl suolaa
  • 0,25 tl vaniljajauhetta (tai 2 tl vaniljasokeria)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2,5 dl vehnäjauhoja tai 3,5 dl puolikarkeita spelttijauhoja
  1. Laita vohvelirauta kuumenemaan.
  2. Sekoita kauramaito, öljy, sokeri, suola ja vanilja.
  3. Siivilöi joukkoon leivinjauhe sekä jauhot ja sekoita tasaiseksi.
  4. Kaada kuumaan vohvelirautaan kerrallaan n. 0,75 dl vohvelitaikinaa ja laita kansi kiinni. 
  5. Paista vohvelia 2–3 minuuttia eli kunnes vohveli on kypsä.
  6. Avaa vohveliraudan kansi ja poista vohveli varovaisesti haarukalla vahingoittamatta vohveliraudan pintaa.
  7. Syö vohvelit mieluiten ihan heti.  

Muutama vinkki vohveleiden paistamiseen:
  • Omassa vohveliraudassani asteikko on 1–6 ja siinä vohvelit paistuvat parhaiten teholla 4,5.
  • En itse availe vohveliraudan kantta paistamisen aikana, jotta vohveli kypsyy tasaisesti. Jos kannen avaa ja vohveli ei ole vielä kypsä, voi se haljeta keskeltä siten, että osa siitä on kiinni vohveliraudan kannessa ja osa sen pohjassa.
  • Koska vohvelirautani pinta on hyvässä kunnossa ja koska tässä vohvelitaikinassa on riittävästi rasvaa, ei vohveli jää kiinni rautaan, vaikka en rasvaakaan vohvelirautaa erikseen. Jos vohvelirautasi on heikossa kunnossa, niin suosittelen öljyämään sen pinnan. Öljyämiseen suosittelen silikonista pullasutia muoviharjaksisen eli sulavaisen sudin sijasta.
  • Jos haluat paistaa kaikki vohvelit valmiiksi ennen syömistä, älä kasaa niitä yhteen pinoon, sillä kuumien vohveleiden höyry pehmentää ne. Laita vohvelit vierekkäin jäähdytysritilälle tai vaikka uunin ritilälle, jolloin ne pysyvät rapeina syömiseen saakka.

Kookoskermavaahto

Kookoskermavaahdon tein Kara-merkkisestä kookoskermasta, jota säilytin yön yli jääkaapissa. Avasin pakkauksen varovasti ja lusikoin sen pinnalta paksuimman kookoskerman kulhoon ja jätin pakkauksen pohjalle erottuneen läpinäkyvämmän nesteen käyttämättä. Tai siis, aion varmasti käyttää sen, kun tänään todennäköisesti tulen tekemään noin viidennensadannen kerran tällä viikolla kookosjääkahvia.

Vaahdotin kookoskermaa sähkövatkaimella muutamia minuutteja ja maustoin sen vaniljajauheella ja kookossokerilla. Tämän jälkeen laitoin vaahdon vielä hetkiseksi jääkaappiin jähmettymään. Kookoskermavaahto ei ole heti yhtä jämäkkää kuin vaikkapa tämä soijavispi. Jos haluat pursotettavaa kookoskermavaahtoa, anna vaahdotetun ja makeutetun kookoskerman jähmettyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan ennen sen pursottamista. Tällaisen aamupalasetin päälle se on kyllä riittävän jämptiä heti vaahdottamisen jälkeenkin.



Sunnuntaiaamun päivitys: Perusvohveleista saa ihanan suklaisia herkkuja, kun taikinaan lisää kaakaojauhetta ja suklaapaloja. Kun vohvelin repii sydämiksi, tulee vohveleista vähän niin kuin suklaakeksejä!

Suklaavohvelit (6 kpl)
  • 1 perusvohvelitaikinan ainekset
  • 2 rkl kaakaojauhetta
  • 50 g maidotonta suklaata pilkottuna pieniksi paloiksi
  1. Valmista taikina muuten samoin kuin perusvohvelitaikinakin, mutta lisää kaakaojauhe taikinaan samaan aikaan kauramaidon, sokerin ja muiden kanssa ennen jauhoja.
  2. Lisää suklaapalat taikinaan lopuksi ja sekoita nopeasti.
  3. Paista kuten yllä ja tarjoile ihan sellaisenaan tai vaikka banaanin ja kookoskermavaahdon kera.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Kookosjääkahvi


Pidän tosi paljon kahvin mausta, mutta en voi sietää sen aiheuttamaa tärinää, enkä sitä, että aamulla juotu kahvikupillinen pitää minut koko seuraavan yön hereillä. Juonkin kahvia ehkä kerran kuukaudessa, ja silloinkin valitsen kofeiinittoman vaihtoehdon. Nyt olen kuitenkin juonut viikon sisällä jo kolmesti kahvia, koska keksin sekoittaa sen sekaan kookoskermaa. Kahvin ja kookoksen liitto on lähes täydellinen, joten arvelen, että tätä juomaa tulee juotua myös tulevaisuudessa vähän useammin kuin kerran kuukaudessa.

Kookosjääkahvi (kahdelle*)
  • 2 dl kookoskermaa
  • 3 dl kauramaitoa
  • 1,5 tl pikakahvijauhetta
  • 2 rkl kaakaojauhetta
  • 1/8 tl vaniljajauhetta (tai 1 tl vaniljasokeria)
  • 0,5 dl vaahterasiirappia tai kookossokeria (tai muuta siirappia tai sokeria)
  • 1,5 dl jääpaloja
  1. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen.
  2. Tehosekoita, kunnes jääkahvi on kuohkeaa.
  3. Kaada kuppeihin ja tarjoile heti.
* Itse join tämän koko määrän yksin ja voin kertoa, että sen jälkeen olo ei ollut mitä parhain vaan hyvin ähkyisä. Jaa siis tämä annos mieluiten kaverin kanssa, niin ei tule paha olo, vaan kiva mieli hyvän juoman jakamisesta.

Jos pikakahvi ei ole juttusi, voit tietenkin käyttää tässä myös oikeaa kahvia. Keitä tositosi vahvaa kahvia kaksi desilitraa ja sekoita se muiden ainesten joukkoon. Voit myös pakastaa kahvin jääpalamuotissa ja käyttää kahvijääpaloja juoman viilentämiseen. Jos kahvi ei ole juttusi esimerkiksi samoista syistä kuin minulla, mutta kaipaat jotain sen makuista, niin viljakahvi sopii tähän varmasti myös.

On muuten hauskaa huomata, että ihmettelin ehkä vielä vuosi sitten sitä, miksi niin monet ruoka- ja videoblogistit käyttävät tarjoiluastioina isoja lasipurkkeja. Nykyisin juon lähes kaikki juomat mistäpä muustakaan kuin isoista lasipurkeista. Syy on tietysti niinkin yksinkertainen, että niihin mahtuu enemmän tavaraa. Kukapa olisi uskonut!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Puolukkamuffinssit speltistä ja rukiista


Eilen torikauppiaan kojusta lähti mukaani puolukoita ja karpaloita pakastimeeni odottamaan päätymistä aamusmoothieeni. Osasta puolukoita leivoin kuitenkin heti muffinsseja. Vaikka näiden raaka-aineet ovatkin niin sanotusti terveellisiä, eivät nämä maistu yhtään terveelliselle. Kookossokeri antaa ihanaa kinuskista makua, eikä speltissä tai rukiissakaan ole mitään valittamista.

Puolukkamuffinssit speltistä ja rukiista (12 kpl)
  • 1,5 dl kauramaitoa
  • 0,75 dl öljyä
  • 1,5 dl kookossokeria (tai täysruoko- tai valkoista sokeria)
  • 0,25 tl vaniljajauhetta (tai 2 tl vaniljasokeria)
  • 1 dl ruisjauhoja
  • 2 dl täysjyväspelttijauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 dl puolukoita
  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vuoraa muffinssipelti paperivuoilla tai käytä uunissa leviämättömiä vuokia, kuten amerikan-, folio- tai silikonivuokia.
  2. Sekoita kauramaito, öljy, sokeri, vanilja ja ruisjauhot. 
  3. Lisää joukkoon spelttijauhot ja leivinjauhe ja sekoita nopeasti tasaiseksi, mutta vältä ylisekoittamista, jotta taikina ei sitkostu.
  4. Sekoita taikinaan lopuksi puolukat.
  5. Jaa taikina vuokiin ja paista esilämmitetyssä uunissa n. 18 minuuttia. Muffinssit ovat valmiit, kun niihin työnnettyyn tikkuun ei jää taikinaa.
  6. Anna muffinssien jäähtyä ainakin 15 minuuttia ennen niiden syömistä, jotta suu ei pala kiehuvista puolukoista. Säilytä mieluiten jääkaapissa.


PS. Muistathan, että olen omalta osaltani mukana Docventuresin Lihattomassa lokakuussa kirjoittamalla ruokapäiväkirjaa Kamomillan konditorian Facebook-sivulle. Ruokapäiväkirjaa pääset lukemaan tästä linkistä. Lisäksi olen lihattomien hengessä mukana opettelemalla itselleni uuden ja vaikean jutun eli jättämällä palmuöljyä sisältävät tuotteet pois lautaseltani lokakuun ajaksi. Palmuöljyttömyydestä voit lukea tästä kirjoituksestani.

torstai 3. lokakuuta 2013

Kurpitsamuffinssit


Kurpitsoita tulee syötyä aika harvoin, tarkemmin sanottuna tämä on vasta kolmas kerta elämässäni, kun valmistan itse kurpitsoista jotain syötävää. Kun eilen sain käsiini söpöisen pienen luomukurpitsan, päätin muussata sen muffinsseiksi. Ohjeelle katsoin hieman osviittaa Post Punk Kitchenin kurpitsamuffinssiohjeesta. Kun maistelin muffinsseja eilen niiden ollessa vielä hieman lämpimiä, tuntuivat ne rakenteeltaan vähän jopa liian meheviltä ja kosteilta. Nyt aamulla jääkaapissa vietetyn yön jälkeen ne olivatkin oikein mainioita, joten pääsivät siksi blogiin. Suosittelenkin antamaan näiden muffinssien viilentyä hyvin ennen niiden syömistä.

Kypsensin oman noin kilonpainoisen myskikurpitsani leikkaamalla sen paloiksi ja höyryttämällä sitä viisitoista minuuttia. Annoin palojen hieman jäähtyä, leikkasin niistä kuoret pois ja soseutin perunansurvimella. Sosetta tästä kurpitsasta tuli suurin piirtein puoli litraa. Kurpitsan voi kypsentää myös uunissa tai jopa mikroaaltouunissa. Myös siemenet kannattaa säästää ja paahtaa, sillä niistä tulee tosi hyvänmakuinen pieni välipala tai salaatin päälle ripoteltava asia. Kurpitsaa ei kannata kuoria ennen kypsentämistä, sillä kypsästä kurpitsasta kuoren saa tosi paljon helpommin ja siistimmin leikattua irti.

Kurpitsamuffinssit (12 kpl)
  • 3 dl kurpitsasosetta
  • 1,5 dl kauramaitoa
  • 1 dl rypsiöljyä
  • 3 dl täysruokosokeria (tai valkoista sokeria)
  • 0,5 tl suolaa
  • 0,5 tl maustepippuria
  • 1 tl kardemummaa
  • 0,25 tl muskottipähkinää
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl leivinjauhetta
  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vuoraa muffinssipelti muffinssivuoilla tai käytä uunissa leviämättömiä vuokia, kuten amerikan-, folio- tai silikonivuokia.
  2. Sekoita kurpitsasose, kauramaito, rypsiöljy, sokeri, suola, maustepippuri, kardemumma ja muskottipähkinä.
  3. Siivilöi joukkoon vehnäjauhot sekä leivinjauhe ja sekoita tasaiseksi.
  4. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista esilämmitetyssä uunissa n. 22 minuuttia eli kunnes muffinssit ovat kauniin ruskeita eikä niihin työnnettyyn tikkuun jää taikinaa.
  5. Anna muffinssien jäähtyä täysin ennen syömistä. Säilytä nämä mehevät muffinssit mieluiten jääkaapissa.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Palmuöljytön lokakuu


Minäkin haluan osallistua Lihattomaan lokakuuhun! Koska se on vegaanin näkökulmasta vähän turhan helppo nakki, niin minun piti keksiä lihan tilalle jotain muuta, josta voin koko lokakuun kohteliaasti kieltäytyä. Margariinin ja soijavispin suurkuluttajana ei tässä ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin palmuöljy. Sen ongelmista ja ongelmallisuuden ongelmallisuudesta voit lukea esimerkiksi Sylvi-verkkolehdestä otsikolla Palmuöljy for Dummies.

Koska palmuöljyä tungetaan joka toiseen elintarvikkeeseen, aion tutkailla ruokien tuoteselosteita hieman nykyistä tarkemmin. Todennäköisesti lokakuun aikana en juurikaan herkuttele kaupasta ostettavilla sipseillä, kekseillä tai jäätelöillä. Palmuöljyttömän lokakuun aikana minun täytyy hoitaa myös leivonnaisten kuorrutus- ja täyttämishommat muilla keinoilla kuin lempilapsillani eli tomusokeri-margariinikuorrutteella ja soijavispillä. Toivottavasti tämä kuukausi antaa minulle inspiraatiota vihdoin testailla kaikki ne palmuöljyttömät ja samalla lisäaineettomat kuorruteideat, joita olen jo pitkään aivoissani säilönyt.

Jotta kuukausi ei olisi liian helppo, niin aion tehdä ruokani mahdollisimman vähän prosessoiduista aineksista ja mahdollisimman paljon whole food -tyylillä. Tuolle sanalle ei valitettavasti oikein löydy hyvää suomenkielistä käännöstä, mutta sokeriosastolla aion käyttää täysruokosokeria, vehnäosastolla täysjyvää, kasvikset ostan luomuna ja tuoreina ja niin edelleen sellaista terveyshömppää. Kaikille tällaisesta syömisestä epäinnostuneille lohdutuksena kerrottakoon, että ihan kaikki blogin margariini-valkoinen sokeri-valkoinen vehnäjauho-reseptit ovat tietysti edelleen käytössä ja niitä hyvin suurella todennäköisyydellä tulee täältä löytymään taas marraskuussa.

Jos mielessäsi on jokin sellainen normaalisti margariinia, kasvikermavaahtoa tai muuta palmuöljyistä tuotetta sisältävä leivonnainen, jolle haluaisit löytää blogista palmuöljyttömän ja luonnollisesti myös vegaanisen vastineen, niin kerro siitä minulle. Aikomuksenani on testailla ainakin pursotettavaa margariinitonta ja kasvikermatonta kuorrutetta, mutta mitään takeita tällaisen kuorrutteen onnistumisesta minulla ei ole antaa. Olen siis erittäin kiitollinen myös erilaisista vinkeistä liittyen palmuöljyttömään vegaanileivontaan.

Tämä on jopa vähän jännää kivalla tavalla!




Vaikka blogissa käytetäänkin paljon margariinia ja soijavispiä, löytyy täältä jo valmiiksi aika paljon palmuöljyttömiä reseptejä, joihin pääset käsiksi lisäaineettomat ja vähälisäaineiset -tunnisteella tätä linkkiä klikkaamalla.

Tässä muutama hyvä maistiainen:

Toivotan kaikille ihanaa alkanutta lokakuuta ja tsemppiä omiin haasteisiin!

tiistai 1. lokakuuta 2013

Lihattoman lokakuun leipomisvinkit

Tänään pyörähti käyntiin Lihaton lokakuu. Lihattomalle aikoo Facebook-tapahtuman perusteella osallistua hurja määrä eli lähes 30 000 henkilöä. Lihasta kieltäytyvien sekaruokaa syövien lisäksi mukana on myös paljon jo aikaisemmin kasvissyöjiksi ryhtyneitä henkilöitä, jotka kokeilevat lokakuun ajan vegaanista ruokavaliota. Osa mukanaolijoista vetää totaalilinjalla ja osa hieman himmaillen, mutta joka tapauksessa mahtavaa on, että niin moni on kiinnostunut ottamaan haasteen vastaan ja vähentämään lihan- ja muiden eläintuotteiden kulutustaan. Mahtavaa!


Koska Lihattoman lokakuun ei tarvitse olla herkuton lokakuu, tein minäkin parin muun bloginkirjoittajan (Laiskiainen riippukeinussaja Ituhippielämää) tapaan listan omista suosikeistani ja suosituksistani. Listasta löytyy muun muassa sellaisia leivonnaisia, joista kaikkein useimmin saan kuulla, että niitä ei voi tehdä ilman kananmunia, mutta jotka eivät oikeasti vaadi kananmunia saatika kikkailuja onnistuakseen. Kaikki tässä blogissa julkaistut reseptit ovat sellaisia, että ne maistuvat kaikille muillekin kuin oudoille hipeille ja nurmikon syömisestä nauttiville ekofanaatikoille. Kuka tahansa voi kokeilla näitä reseptejä ja todeta, että herkutteluun ei tarvita kananmunia tai lehmänmaitotuotteita.
  • Lätyt onnistuvat vallan mainiosti ilman kananmunia. Onnistuneiden lättyjen salaisuus ovat vehnäjauhot ja se, että malttaa antaa lätyn paistua ennen sen kääntämistä.
  • Täytekakkuoppaasta löytyy paljon ohjeita pohjille, täytteille ja kuorrutteille.
  • Pullat onnistuvat helposti ilman kananmunia, ja myös voitelun voi hoitaa munatta!
  • Hasselpähkinäpikkukakkusia olen syöttänyt valehtelematta sadoille ja taas sadoille tutuille ja vieraille jo monet vuodet erilaisissa juhlissa ja tilaisuuksissa ja saanut valtavasti kehuja.
  • Tiikerikakku on perinteinen herkku. Voit jättää ohjeessa mainitun appelsiinin kuoren pois, jos kaipaat tavallisen makuista mutta mehevän makoisaa tiikerikakkua.
  • Butterscotch-jäätelö vaatii jäätelökoneen, mutta on valtavan helppoa herkkua.
  • Runebergin tortut eivät ehkä ole niin ajankohtaisia, mutta ne ovat silti niin ihanaisia leivonnaisia, että pääsivät tälle listalle.

Annan enemmän kuin mielelläni neuvoja ja vinkkejä kananmunattomaan, lehmänmaidottomaan ja liivatteettomaan leivontaan ja ylipäätään kaikenlaisiin vegaanijuttuihin liittyen niin nyt lokakuussa kuin aina muulloinkin! Minut saa melko nopeasti kiinni joko kommentoimalla blogin kirjoituksia, lähettämällä sähköpostia (kamomillankonditoria@gmail.com) tai ottamalla yhteyttä Facebookissa joko kirjoittamalla blogin tykkäyssivun seinälle tai lähettämällä yksityisviestiä.


Koska tässä nyt on tullut eleltyä vegaanina jo jonkin aikaa, ei Lihaton lokakuu kuulosta omalla kohdallani järin vaikealta. En ole vielä keksinyt, mistä epäeettisestä ruoka-aineesta tai ruoka-aineryhmästä lokakuuksi itse luopuisin, joten jos sinulla on tähän jokin idea, niin lupaan ainakin vakavasti harkita haasteen ottamista vastaan!

Päivitys 4.10.2013: Lokakuun "lihaksi" valikoitui kohdallani palmuöljy, jota pyrin välttämään kaikessa syömässäni ruoassa. Lisäksi kirjoitan Kamomillan konditorian Facebook-sivulle koko lokakuun ajan ruokapäiväkirjaa, josta saattaa olla jonkinlaista apua heille, jotka miettivät, mitä vegaanit yleensä arjessaan syövät. Ruokapäiväkirjaan pääset tästä linkistä, ja sinun pitäisi pystyä lukemaan sitä myös kirjautumatta Facebookiin.

Lempeä höylättävä eli cashewpähkinäjuusto


Tein nyt ensimmäistä kertaa elämässäni agar agarilla hyydytettyä cashewpähkinäjuustoa. Hyvällä blenderillä juustosta tuli sileää ja sen tekeminen oli tosi vaivatonta. Juustosta tuli höylättävää, vaikkakin pehmoista ja hieman huokoista. Tein pikatestin sen sulattamiseksi mikrossa, ja siellä se suli hieman. Todennäköisesti tämä voisi sulaa pitsan päällä uunissa vähän paremmin.

Tämä ei maistu samalta kuin lehmäjuusto, sillä maultaan cashewjuusto on hyvin mietoa ja tässä tapauksessa hyvin valkosipulista. Mielestäni tämä on joka tapauksessa tosi hyvää ja ajaa höylättävän asiansa. Ensi kerralla aion laittaa juustomassaan enemmän suolaa ja hankkia myös misotahnaa, sillä sitä käytetään hyvin yleisesti pähkinäjuustojen raaka-aineena.

Huom! Tarvitset juuston valmistamista varten todella tehokkaan tehosekoittimen, ns. high speed blenderin, kuten Vitamixin, Gizmon tai Blendtecin. Perusblenderit eivät riko cashewpähkinöitä tarpeeksi sileäksi, vaan pahimmassa tapauksessa cashewpähkinät rikkovat blenderin.

Päivitys 5.10.2013: Tein tästä juustosta toisen version, johon laitoin vähän isommat määrät aineksia, jätin valkosipulin pois ja lisäsin misotahnaa. Kummastakin juustosta tykättiin, joten yhdistin molemmat juustot tähän samaan reseptiin. Jos tykkäät vähäsuolaisesta, käytä nuo alemmat määrät suolaa ja oluthiivahiutaleita. Jos tykkäät suolaisemmasta, käytä niitä nuo isommat määrät. Misotahna ei ole pakollinen, mutta se syventää juuston makua. Huomioi, että jotkut misotahnat sisältävät gluteenia, joten ne eivät luonnollisestikaan silloin sovi keliaakikoille. Lisäsin reseptin perään myös kolmannen juuston, jossa on vähän falafelmainen meininki!

Cashewpähkinäjuusto
  • 3 dl cashewpähkinöitä
  • 5 dl vettä
  • (1 rkl misotahnaa)
  • 1–1,5 dl oluthiivahiutaleita
  • 1–2 tl suolaa
  • (2 valkosipulin kynttä)
  • 0,25 dl agar agar jauhetta
  1. Mittaa pähkinät ja 3 dl vettä blenderiin ja käytä konetta, kunnes sinulla on tasaista pähkinämaitoa.
  2. Lisää pähkinämaidon sekaan (misotahna), oluthiivahiutaleet ja suola (sekä valkosipulin kynnet) ja tehosekoita tasaiseksi.
  3. Mittaa loput vedestä eli 2 dl kattilaan ja sekoita sen joukkoon agar agar jauhe. Kuumenna koko ajan sekoitellen, kunnes seos kiehuu. Anna kiehua pienellä lämmöllä viisi minuuttia koko ajan vispilällä sekoitellen.
  4. Kun olet keittänyt veden ja agarin, muodostuu niistä paksua limaa. Käynnistä blenderi ja kaada agarseos ohuena nauhana cashewpähkinämaitoseoksen joukkoon. Sekoita hetken aikaa, jotta agar agar -seos sekoittuu kunnolla cashewmaitoseoksen joukkoon.
  5. Öljyä puolen litran vetoinen kulho ohuelti ja kaada juustomassa siihen. Anna juuston jähmettyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia tai seuraavaan päivään. Kumoa juusto varovasti. Säilytä juusto suljetussa astiassa jääkaapissa ja syö se pois mahdollisimman pian. Juustoa voi myös pakastaa.
Kuvan ottaminen valkoisista asioista kattolampun valossa on vähän hankalaa.
Siksi tällainen silmille hyppäävä kuva.

Cashewpähkinäjuusto – falafel edition
  • 3 dl cashewpähkinöitä
  • 6 dl vettä
  • 1 sitruunan mehu
  • 1 persiljaruukku
  • 1 rkl misotahnaa
  • 1,5 dl oluthiivahiutaleita
  • 1,5 tl jauhettua jeeraa eli juustokuminaa
  • 1–2 tl suolaa
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 1 dl kikhernejauhoja
  • 0,25 dl agar agar jauhetta
  1. Mittaa pähkinät, 2 dl vettä ja sitruunan mehu blenderiin ja käytä konetta, kunnes sinulla on tasaista pähkinämaitoa.
  2. Lisää pähkinämaidon sekaan persilja, misotahna, oluthiivahiutaleet, jeera, suola sekä valkosipulin kynnet ja tehosekoita tasaiseksi.
  3. Mittaa loput vedestä eli 4 dl kattilaan ja sekoita sen joukkoon kikhernejauho sekä agar agar jauhe. Kuumenna koko ajan sekoitellen, kunnes seos kiehuu. Anna kiehua pienellä lämmöllä viisi minuuttia koko ajan vispilällä sekoitellen. Massasta tulee todella paksua ja kiehuessaan se saattaa roiskua, joten ole varovainen.
  4. Käynnistä blenderi ja kaada keittämäsi massa cashewpähkinämaitoseoksen joukkoon. Sekoita hetken aikaa, jotta kaikki ainekset sekoittuvat kunnolla.
  5. Öljyä kahdeksan desilitran vetoinen kulho ohuelti ja kaada juustomassa siihen. Anna juuston jähmettyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia tai seuraavaan päivään. Kumoa juusto varovasti. Säilytä juusto suljetussa astiassa jääkaapissa ja syö se pois mahdollisimman pian. Juustoa voi myös pakastaa.