maanantai 18. marraskuuta 2013

Karhujen kakku

Kuvassa myös pilkistävä varvas.

Erään huipputyypin yksivuotissynttäreitä juhlittiin tänään, ja vieraille tarjoiltiin tämänmoista nallekakkua. En itse päässyt maistamaan karhujen kakkua, mutta sain kuulla, että siitä kovasti tykättiin. Sen sijaan juhlin Helsingissä Vegaaniliiton 20-vuotista taivalta ja sain monen muun herkun lisäksi syödäkseni suklaa-mangokakkua. Nam!



Karhujen kakku (20:lle hengelle)
  • Kakkupohjana on kaksi vaaleaa kakkupohjaa uunipellillä paistettuna ja leikattuna tämän ohjeen mukaan.
  • Kakun kostukkeena on käytetty limemehusta, sokerista ja vedestä tehtyä seosta noin 1,5 dl.
  • Kakun välissä on kotimaisia pakastemansikoita ja -vadelmia sekä suurinpiirtein tätä mansikkamoussea. Sen sekaan on keittämisvaiheessa laitettu 2 rkl limemehua ja agar agar jauhetta on käytetty ohjeessa mainitun sijasta 1 tl.
  • Kakku on kuorrutettu jämäkällä soijavispillä.
  • Koristeet ovat marsipaania ja mantelimassaa. Musta marsipaani oli valmiiksi mustaa ja käytin sitä harmaan värin tekemiseen. Ruskea nalle on värjätty kaakaojauheella.


En yleensä mieti kakkujen koristeita kauhean tarkasti valmiiksi ennen niiden valmistamista, koska yleensä saan lopulliset ideat koristeista vasta avatessani mantelimassapaketin. Tällä kertaa koristeiden tekeminen oli jostain syystä ihan kamalan vaikeaa. Pläräsin marsipaania kädessäni aika pitkään ja kokeilin, millaisen kokonaisen nallen osaisin muovailla. Siitä ei tullut erityisen hyvä, joten päätin kokeilla muovailla nallen kasvot. Nallen nenä muistutti tosi paljon koalan nenää, ja siitä sain idean, että teen kakun päälle erilaisia karhuja. Mielestäni kakusta tulikin ihan veikeä ja yksinkertaisuudessaan varmaan myös sellainen, josta päivänsankarikin ehkä sai jotain irti.

Tässä olisi muuten käytännön vinkkinä kaikille massahahmojen muovailijoille oma niksini. Vaikka tekisin tosi yksinkertaistettuja hahmoja, niin yleensä katson niihin vähän mallia niiden ns. oikeista versioista. Esimerkiksi näitä nalleja varten etsin netistä kuvia oikeista karhuista, jotta sain vähän hajua niiden oikeista mittasuhteista. Muistikuva vaikkapa jostain tietysti eläimestä voi olla tosi väärä, ja kun sitä muistikuvaa yrittää muovailla kakkukoristeeksi, voi lopputulos olla tunnistamattomissa tai ikään kuin väärännäköinen, ja siksi niitä kuvia kannattaa vähän tutkailla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu