sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Täytekakkuterveisiä eläinoikeustapaamisesta!


Vietin viikonloppuni Oikeutta eläimille -yhdistyksen ja Vegaaniliiton järjestämässä eläinoikeustapaamisessa Antaverkan leirikeskuksessa Ylöjärvellä. Sain kuulla mahtavia luentoja, tavata huikeita ihmisiä ja siinä sivussa pitää itsekin paria työpajaa. Huh huh! Oli tosi huippua!

Tapaamisessa oli monenlaisia työryhmiä ja keskusteluita, joista mieleeni jäivät parhaiten Elisa Aaltolan luento eläinetiikan historiasta ja uusista tuulista, Markus Vinnarin luento Gentin kasvisruokapäivästä, ruokakysymyksestä ja kestävästä kehityksestä sekä Atte Aholaisen luento kaloista ja merinisäkkäistä. Näiden lisäksi ohjelmassa oli muun muassa luentoja tuotantoeläinten elämästä ja Eläintehtaat-nettisivustosta, vegaanien ravitsemuksesta ja vegaaniurheilijan arjesta. Mukana oli myös toiminnallista ohjelmaa, kuten improvisaatioteatteria ja videokuvaustyöryhmä, joka teki tällaisen hauskan kala-aiheisen videon.

Olin ensimmäistä kertaa mukana eläinoikeustapaamisessa ja voin kyllä lämpimästi suositella osallistumista kaikille heille, joita kiinnostaa edistää eläinten oikeuksia ja kasvissyöntiä, mutta jotka eivät tiedä, miten sen tekisivät. Jos eläinaktivismista tulevat ensimmäisenä mieleen kettutytöt ja aihe tuntuu siksi itselle vieraalta, niin voin kertoa, että eläinaktivismi on hyvin paljon muutakin ja siitä muusta sai tässä tapaamisessa tosi hyvän kuvan.


Omassa kaksiosaisessa työryhmässäni tehtiin mitäpä muutakaan kuin kakkuja, jotka syötiin lauantaipäivällisen jälkkäriksi. Perjantaiaamun työryhmässä oli minun lisäkseni kaksi osallistujaa, mikä oli toki vähäinen mutta työmäärän ja ajankäytön kannalta lopulta juuri sopiva määrä. Paistoimme kakkupohjat ja valmistelimme osan niiden täytteistä ja kuorrutteista. Työryhmässä kävi lisäksi kaksi tapahtuman nuorimmasta päästä olevaa osallistujaa muovailemassa koristeita yhteen kakuista. Lauantaiaamuna kostutimme, täytimme, kuorrutimme ja koristelimme kakut vähän isommalla porukalla.

Kaikkien kakkujen ja niiden täytteiden ja kuorrutteiden reseptit löytyvät jo valmiiksi täältä blogista, suurin osa on luettavissa Täytekakkuoppaasta. En vain nyt pitkän viikonlopun jälkeen yksinkertaisesti jaksanut kirjoitella kakuista tarkemmin. Kirjoita siis vaikkapa kommentteihin kyselyä, jos haluat täsmätietoja juuri näistä kakuista.

Olkaapa hyvät, tässä on kakkutyöryhmän kakkukavalkadi!

Putte-possun nimipäivät


Kakun sisällä on vadelmamoussea ja mansikoita ja sen päällä on agar agarilla jämäköitettyä soijavispiä.


Tässä vähän lähempää kuvaa muutamasta koristeesta. Kuvia voi klikkailla isommiksi!




Sammakko kuntosalilla &Vanhoja poikia viiksettömiä


Näiden suklaakakkujen välissä on maapähkinävoi-suklaa-kaurakermavaahtoa, ne on kuorrutettu suklaaganachella ja niiden pinnalle on ripoteltu iso kasa suolapähkinöitä.




Kivikakku


Tämä kakku oli gluteeniton, soijaton ja pähkinätön. Kakun välissä oli riisikermavaahtoa, tuoretta mangoa ja mansikoita. Kuorrutteena oli sitruuna-tomusokeri-margariinikreemiä. Koristeet on muovailtu vaahtokarkin makuisesta kaulintamassasta, jotta nekin olisivat pähkinättömiä. Tämä oli liikuttavuudessaan suosikkikakkuni, josta sen koristelijat olivat valtavan ylpeitä ja ihan aiheesta!



Kakkuhommien lisäksi olin mukana paneelikeskustelussa, jossa juteltiin erilaisista vaikuttamiskeinoista. Paneeliin osallistuivat kanssani voimailija Joni Purmonen ja eläintiloja kuvannut Kristo Muurimaa. Täältä voit lukea, mitä kaikkea Joni esimerkiksi jaksaa kanniskella. Eläintehtaat-sivustoon voit tutustua tästä linkistä – Huom! Sisältää hyvin surullista ja rankkaa kuvamateriaalia. Oma roolini oli kertoa blogihommista ja Vegaaniliiton maistatustapahtumista eli hyvin toisenlaisista asioista, kuin mitä Joni ja Kristo aktivisteina tekevät. Keskustelu oli tosi kiinnostavaa ja siinä oli mukava olla mukana.


Seuraava eläinoikeustapaaminen järjestetään keväällä ja aion ehdottomasti osallistua, jos ajankohta suinkin vain minulle käy. Jos itse kiinnostuit, niin kannattaa seurailla Oikeutta eläimille -yhdistyksen tiedottamista vaikkapa heidän Facebook-sivullaan.

En nyt oikein osaa sanoa tähän loppuun muuta kuin, että KIITOS kaikille tapahtuman järjestäjille, luennoitsijoille, työryhmän vetäjille ja osallistujille! Erityiskiitos keittiössä hääränneille henkilöille ihan törkeän hyvästä ruoasta.

4 kommenttia:

  1. Hauskan näköisiä kakkuja!

    Kysymys sinulle; ajattelin tehdä appivanhemmille joululahjaksi jonkinlaisia kovehteja/"joulumakeisia", mutta välimatkojen yms. vuoksi minun pitäisi ainakin 6 päivää ennen jouluaattoa nämä valmistaa. Mitkä makeiset säilyisivät hyvinä ainkin sinne 25.päivään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli tosi kivaa, kun kakkutyöpajan tyypit innostuivat muovailemaan kauheat kasat erilaisia koristeita :)

      En ihan kauheasti ole tehnyt viime aikoina makeisia tai konvehteja, joten en välttämättä osaa vastata erityisen hyvin, mutta kokeillaan.
      • Jos suklaakonvehdit temperoi (tai ylipäätään temperoi suklaan, jos sillä päällystää asioita), niin niiden kyllä pitäisi säilyä hyvin pidempiäkin aikoja.
      • Oman kokemukseni mukaan sellaiset krokanttityyppiset jutut säilyvät kuivassa ja huoneenlämmössä tosi hyvin. Ne siis tehdään paahtamalla siemeniä ja pähkinöitä ja sulattamalla niiden sekaan sokeria. Seos levitetään leivinpaperille levyksi tai pieniin paperivuokiin. Tässä on ohje melko yksinkertaiselle seesaminsiemenkrokantille:
      www.kamomillankonditoria.com/2010/01/seesaminsiemennamit.html
      • Marmeladia en ole tehnyt koskaan itse, mutta niiden ongelmana on se, että niiden sokerikuorrute voi alkaa sulamaan. Jos tekee marmeladeja, niin niistä kannattaa jättää se sokerissakierittely pois. Joka tapauksessa se kierittely yleensä suositellaan tehtäväksi vasta valmistamista seuraavana päivänä.

      Poista
  2. Kiitos paljon vastauksestasi!

    Tuo seesamsiemenherkku vaikuttaa mainiolta, teenkin siis niitä suklaistennamien kanssa. Harmi kun tuota lämpömittaria tulisi niin harvoin käytettyä, ettei raaski ostaa, mutta täytynee vaan muistuttaa, että suklaisetherkut on "väkisin" syötävä heti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne suklaat mene aina huonoksi, mutta itsellä on niiden kanssa käynyt vähän huono tuuri, joten siksi suosittelen temperointia. :)

      Poista