tiistai 28. tammikuuta 2014

Kookospikkuleivät


Nämä keksit ovat pinnalta rapeita ja sisältä meheviä eli oikein mainioita peruspikkuleipiä kookoksen ystäville!

Kookospikkuleivät (14 kpl)
  • 1 dl sokeria
  • 0,5 dl kaura-, soija- tai kookosmaitoa
  • 0,25 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria
  • 0,25 tl suolaa
  • 2,5 dl kookoshiutaleita
  • 0,75 dl vehnäjauhoja
  • koristeluun 50 g tummaa suklaata
  1. Laita uuni kuumenamaan 175 asteeseen. Levitä uunipellille leivinpaperi.
  2. Sekoita sokeri, kauramaito, vanilja ja suola keskenään.
  3. Lisää taikinan joukkoon kookoshiutaleet ja vehnäjauhot. Sekoita taikina tasaiseksi joko lusikalla tai käsin.
  4. Jaa taikina neljääntoista yhtä suureen osaan. Taikina on hieman irtonaista, joten puristele taikinapalat kostutetuin käsin noin sentin paksuisiksi, pyöreiksi pikkuleiviksi.
  5. Paista pikkuleipiä esilämmitetyn uunin keskitasolla n. 12 minuuttia. Keksit ovat valmiit, kun niiden reunat alkavat hieman ruskistua. Anna keksien jäähtyä ainakin kymmenen minuuttia ennen niiden siirtelyä, sillä ne ovat aluksi tosi pehmeitä.
  6. Kun keksit ovat kokonaan jäähtyneet, sulata suklaa vesihauteessa tai varovaisesti mikrossa. Kasta keksien pohjat suklaaseen ja aseta keksit leivinpaperille suklaapuoli alaspäin. Anna suklaan kovettua joko huoneenlämmössä tai jääkaapissa kokonaan ennen keksien siirtelemistä.

6 kommenttia:

  1. Heti piti testata ja tuli kyllä ihan suosikkikeksilöisiä näistä! Kiitti reseptistä! :)

    VastaaPoista
  2. Täälläkin meni heti kokeiluun kun ohjeen näin.Sen verran muutin, että käytin ihan tavallista maitoa, jota laitoin vähän enemmän kuin ohjeessa. Ja suklaa jäi pois kokonaan. Mutta hyviä olivat niinkin, kerrankin maistuvia keksejä kookoksesta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että maistuivat :) Koska nestettä on taikinassa tosi vähän, niin uskoisin näiden toimivan hyvin, vaikka kasvimaidon sijasta laittaisi ihan vaan vettä.

      Poista
  3. naammmm... näyttää hyvältä voisin kyllä testata kookoshiutaleitakin tuli eilen ostettua ! namia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näissä on vähän sellainen Bounty-patukkamainen fiilis, joten jos vain tykkää kookoksesta, niin varmasti maistuvat :)

      Poista