sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Helppoja vegaanisia jälkiruokia

Yksi maailman yksinkertaisimmista jälkiruoista:
suklaamousse, joka on valmistettu soijavispistä ja sulatetusta suklaasta.

Facebookissa on vastikään perustettu ryhmä nimeltä Paskaa vegaaniruokaa. Ryhmän jäsenet voivat lisätä sinne kuvia ja kertomuksia ammattilaisten valmistamista ruoka-annoksista, joissa ei kaikki ole mennyt ihan nappiin. Oma suosikkini ryhmän kuvista on jälkiruoka-annos, jonka ainesosina ovat maustamaton tofu ja puolukat. Kyllä. Maustamaton tofu ja puolukat, ei mitään muuta. Annoksen tekijällä oli varmasti ihan hyvä visio leipäjuusto & lakka -tyyppisestä jälkiruoasta ja siitä pitääkin kiittää, mutta valitettavasti annos taisi mennä aika pahasti metsään.



Yleisimpiä ryhmässä esiin tulleita ongelmia ravintoloiden ja ruokaloiden vegaaniannoksissa ovat proteiinirikkaiden ainesosien puuttuminen sekä taitamaton maustaminen: kummallisen usein vegaaniruoka-annoksesta on jätetty mausteet jopa pois. Eräs hyvin helppo ja valitettavan yleinen tapa tehdä vegaanisesta ruoka-annoksesta epäkelpo on tottakai klassinen "Lisäänpä tähän annokseen juustoa, kalaa, kanaa, katkarapuja, lammasta tai lehmänmaitoa" -temppu.


Vegaanina ravintolassa

Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut mitään vaikeuksia saada ravintolasta itselleni sopivaa ruokaa. Jos tiedän, että edessä on ravintolareissu, otan etukäteen selvää ravintolan tarjonnasta. Jos en löydä ravintolan nettisivuilta mitään tietoa heidän vegaaniruoistaan, tutkailen, olisiko joku toinen vegaani kenties käynyt kyseisessä ravintolassa syömässä. Hyviä apuvälineitä tähän ovat Tampereen vegaanitarjonnasta kertova Gastropapu-blogi, monien muidenkin kaupunkien ravintoloista kertova Hyvä kurkku, Facebookin useat kaupunkikohtaiset vegaaniryhmät sekä tietysti maailmanlaajuinen HappyCow-nettisivusto.

Jos mitään varmuutta vegaaniruoasta ei löydy kaivelemalla nettiä, niin otan suoraan yhteyttä ravintolaan joko soittamalla tai sähköpostilla. Yleensä en kainosti kysele, että voisikohan ravintolasta saada vegaaniruokaa vaan ilmoitan ystävällisen kohteliaasti, että sinä ja sinä päivänä olisi sellaiselle tarvetta. Yleensä vähän kuulostelen, että tarvitseeko vegaani-sanaa vääntää rautalangasta vai ei. Lisäksi myös kerron toiveita siitä, että tofut ja pavut olisivat kivoja ja lupaan myös antaa tarvittaessa vinkkejä ja vastata kysymyksiin.

Jos ravintolaan mennään ilman ennakkovaroitusta, en säikähdä, vaikka listalta ei löytyisi mitään kasviksiin viittaavaakaan. Kerron olevani vegaani ja kysyn, voisiko kokki valmistaa minulle ruokalistan ulkopuolelta annoksen. Enpä muista, että olisin koskaan saanut kieltävää vastausta. Jälkkäriosasto sen sijaan on yleensä sitten vähän hiljaisempi.


Vegaanijälkkäriä?

Ituhippielämää-blogissa kirjoitettiin erityisesti proteiiniaiheeseen viitaten avoin kirje ruoanlaiton ammattilaisille. Minä ajattelin matkia ja kirjoittaa puolestani ravintoloiden vegaanijälkiruokatarjonnasta. Oikeastaan juttu on aika lyhyt ja se on se, että sitä ei valitettavan usein ole olemassa. Tässäpä onkin lista käytettäväksi ihan kenelle tahansa, joka kaipaa vinkkejä helppoihin jälkiruokiin, joiden ainekset löytyvät lähes mistä tahansa kaupasta.
  • Suklaamousse. Tarvitset yksinkertaisimmillaan käytännössä kaksi raaka-ainetta: 50 g vegaanista suklaata ja purkillisen vaahtoutuvaa soija-, kaura- tai riisivispiä. Vispejä valmistavat esimerkiksi Alpro, SoyaToo!, GoGreen sekä Sunnuntai ja niitä löytyy lähes jokaisesta kaupasta. Suurella todennäköisyydellä myös useimmat tukkuliikkeet myyvät näitä. Sulata suklaa, vaahdota vispi ja sekoita ne yhteen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria, vaniljaa ja ripaus suolaa. Jaa annoskulhoihin ja koristele vaikkapa suolapähkinöillä, vadelmilla tai kookoslastuilla. Taatusti helppoa ja hyvää.
  • Suklaamoussejäädyke. Suklaamoussesta voi jatkojalostaa jäädykkeen annostelemalla sen pieniin kulhoihin ja pakastamalla sitä noin tunnin ajan. Helppoa ja hyvää. Jos annoksia tekee valmiiksi pakastimeen, niin ne kannattaa ottaa puolta tuntia ennen tarjoilua huoneenlämpöön pehmenemään eli sopivasti siinä vaiheessa, kun asiakas on saanut pääruoan pöytään.
  • Suklaamoussekakku. Toinen jatkojaloste. Tee kakulle keksipohja vegaanisesta margariinista (esim. sininen Keiju) ja murennelluista vegaanisista kekseistä ja painele se vuoan pohjalle. Valmista suklaamousse sadasta grammasta suklaata ja yhdestä purkista vispiä. Levitä mousse pohjan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa.
  • Jäätelö. Monet ravintolat tekevät itse jäätelöä, joten tässäpä hyvä vaihtoehto vegaaniruokailijoita mietittäessä. Yksinkertaisimmillaan vegaaninen jäätelö syntyy kookosmaidosta, sulatetusta maidottomasta suklaasta ja sokerista. Mimosan jäätelökioski tarjoilee monenlaisia muita jätskiohjeita. Ei ole myöskään mitenkään häpeällistä turvautua valmiisiin, vegaanisiin jäätelöihin. Helppoa ja hyvää.
  • Suklaa-banaanikakku. Hui, ihan oikeaa leipomista ilman kananmunaa! Ei hätää. Tässä vain soseutetaan banaanit, sekoitetaan ainekset ja sitten paistetaan. Tuloksena on herkullinen, klassikkoleivonnainen, jonka voi tarjota vaikka lämpimänä soijajäätelön kanssa. Helppoa ja hyvää.
  • Lätyt tai vohvelit. Luit oikein, lätyt tai vohvelit. Ilman kananmunaa. Kyllä. Asia selitetään linkkien takaa löytyvissä resepteissä. Lättyjen ja vohvelien kanssa kannattaa tietysti tarjota näyttävä läjä tuoreita marjoja ja hedelmiä sekä sitä paljon puhuttua soijajäätelöä. Helppoa ja hyvää.

Tässä oli muutama superhelppo jälkkäri. Useampi sata muuta vähän tyylikkäämpää ja juhlavampaakin leivonnaista ja jälkiruokaa löytyy selaamalla tätä blogia ja sen reseptiarkistoa.

Kamomillan konditorian reseptit ja vinkit ovat olemassa juuri sitä varten, että kuka tahansa voi leipoa herkullisia leivonnaisia ilman eläinkunnan tuotteita ja syöttää näitä leivonnaisia kenelle tahansa – myös muille kuin vegaaneille.

Autan todella mielelläni, jos kaipaat ravintolassasi, laitoskeittiössäsi tai pitopalvelussasi vinkkejä vegaanijälkiruokapeukalon siirtämiseen kämmenen keskeltä reunemmalle. Koska tämä blogi ei ole minulle minkäänlainen rahastuskanava, en tietenkään veloita vinkeistä ja neuvomisesta mitään. Yhteystiedot löytyvät täältä.

Lopuksi jaan vielä muutaman jälkkärikuvan inspiraatioksi. Kuvien alta löytyvät linkit resepteihin. Toivotan mukavaa vegaanijälkkäriseikkailua!

Pulla
Appelsiini-suklaakakkuset
Puolukkamuffinssit
Vohvelit
Mutakakku
Pähkinä-suklaakakkuset
Butterscotchjäätelö
Ylläritäytekakkuset

7 kommenttia:

  1. Hienoa, että kirjoitit tästä! Jos pistäisit vielä muutaman hienon kuvan lisää ihan tällekin sivulle, niin olisi ruokatyöntekijöille vielä enemmän hetinähtävää.

    VastaaPoista
  2. Hyvä teksti! Mäkin nauroin tälle puolukat ja tofu yhdistelmälle :D en tiedä olisinko itse sellaisen saaneena nauranut vai itkenyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vegaanit aina valittaa, että ravintolaruoassa ei ole proteiinia ja sitten kun sitä on, niin sitten taas valitetaan ;)

      Poista
  3. Tämä aihe puhuttaa nyt useammassa blogissa ja hyvä niin! Olisi aika saada kokeille vähän koulutusta... Mutta onneksi palvelua on lupa vaatia ja kysymällä saa, jopa sitä kasvisruokaa kielimuurin takana ranskalaisessa liharavintolassa.
    -Mimmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä niitä muutoksia tapahtu, jos kukaan ei niiden perään kysele :)

      Poista
  4. Kiva kirjoitus, kiitos!

    VastaaPoista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu