sunnuntai 10. elokuuta 2014

Koirakakku


Koiran päältä näyttävä suklaakakku. Se oli erään seitsemän vuotta täyttävän synttärikakkutoive ja semmoisen hän tietysti sai. En ole aiemmin tehnyt tällä tekniikalla kakkuja, joten hetken aikaa piti pähkäillä, kuinka kakusta saa oikeanmuotoisen ja millä voimakkuudella kuorrutetta pitää pursottaa, jotta saa tuommoiset karvat aikaiseksi. Kyllä siitä joka tapauksessa tuli semmoinen, mitä toivottiinkin, joten tehtävä suoritettu. Juhlijoilta kuulin myös, että kakku oli älyttömän herkullinen. En kyllä yhtään ihmettele, sillä lisäsin kakkupohjaan tällä kertaa suklaapaloja ja täytteen tein suklaajuustokakkumaiseksi. Maistelin kakun ylijäämäosia erikseen ja kyllähän ne hyvältä maistuivatkin.



Koirakakku (10 hengelle)
  • Kakkupohjana on suklaahipputäytekakkupohja (ohje alla). Se on leikattu tämän ohjeen mukaan paloiksi. Kuono-osion tein toisen kakun ylijäämäpaloista, mutta tekemällä pikkuisen pienemmän kakun, saa koko koiran pään varmasti leikattua myös yhdestä kakkupohjasta.
  • Kostutin kakun veden ja vaahterasiirapin seoksella.
  • Kakun välissä on suklaajuustokakkutäytettä, jolle löydät ohjeen alta.
  • Kuorrutteena käytin suurin piirtein tällä ohjeella tehtyä suklaakuorrutetta. Jätin kuorrutteen löysemmäksi kuin ohjeessa eli käytin vähemmän tomusokeria. Koko kakkuun kuorrutetta kului noin puolitoistakertainen annos. Karvat on pursotettu ns. nurmikkotyllalla eli semmoisella pursotusterällä, jossa on paljon pieniä reikiä.
  • Kuono, silmät ja korvat ovat tätä vaahtokarkin makuista kaulintamassaa.

Tässä muutama hassu kuva kakun kokoamisvaiheesta:

Kun kakku oli täytetty, näytti se etäisesti ankalta.

Ensimmäisen kuorrutekerroksen jälkeen kakku näytti nyljetyltä koiraeläimeltä,
koska sen silmät pullottivat vielä enemmän kuin valmiissa kakussa.

Kun päällimmäinen kuorrutekerros oli noin puolessa välissä, näytti kakku Spede Pasaselta.

Semmoinen kakku tällä kertaa. Taisi muuten olla ihan ensimmäinen koirakakku tässä blogissa, joten kiitokset vielä synttärisankarille toiveesta!


Suklaahippukakkupohja (10:lle hengelle)
  • 3 dl sokeria
  • 0,5 dl kaakaojauhetta
  • 0,5 tl suolaa
  • 0,25 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria
  • 1,5 dl rypsiöljyä (ei kylmäpuristettua)
  • 2 dl omenasosetta
  • 5,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl leivinjauhetta
  • 3 dl vissyä
  • 100 g maidotonta suklaata pieniksi paloiksi veitsellä silputtuna
  1. Levitä leivinpaperi uunipellille. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  2. Mittaa kulhoon sokeri, kaakaojauhe, suola, vanilja, rypsiöljy ja omenasose ja sekoita.
  3. Siivilöi joukkoon puolet vehnäjauhoista sekä leivinjauhe ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
  4. Siivilöi mukaan loput vehnäjauhot sekä vissy ja sekoita tasaiseksi. Älä sekoita liikaa, jotta taikina ei sitkostu ja jotta vissyn kuplat eivät karkaa.
  5. Lisää lopuksi taikinan sekaan suklaahiput.
  6. Kaada taikina leivinpaperin päälle ja tasoita se mahdollisimman tasaiseksi.
  7. Paista esilämmitetyssä uunissa 30 minuuttia.
  8. Anna jäähtyä hyvin ja leikkaa se sitten osiin. Vinkkejä leikkaamiseen saat täältä.
  9. Kostuta, täytä ja kuorruta. Kakku on parasta seuraavana päivänä, kun sen maut ovat saaneet tasoittua yön yli jääkaapissa.
 Suklaatuorejuustotäyte (riittää hyvin kymmenen hengen kakkuun)
  • 1 prk soija- tai kauravispiä (esim. Alpro, GoGreen, Sunnuntai tai SoyaToo!)
  • 0,5 prk maustamatonta soijatuorejuustoa (Tofutti)
  • 2 rkl tomusokeria
  • hyppysellinen suolaa
  • 1/8 tl vaniljajauhetta tai 0,5 tl vaniljasokeria
  • 100 g maidotonta suklaata
  1. Vaahdota soijavispi kuohkeaksi sähkövatkaimella.
  2. Lisää sen joukkoon soijatuorejuusto, tomusokeri, suola ja vanilja ja sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi.
  3. Sulata suklaa vesihauteessa tai varovaisesti mikrossa ja lisää sekin muiden ainesten joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
  4. Käytä kakun täytteenä, kuorrutteena tai sellaisenaan lusikoitavana jälkiruokana. Jos seos jämähtää, saat sen helpommin levitettäväksi vaahdottamalla sen uudelleen sähkövatkaimella.

Pieni yksityiskohta:
koiran korva oli sisäpuolelta vaaleanpunainen, vaikka sitä ei ulospäin nähnytkään.

8 kommenttia:

  1. Ja todella herkullinen! Vieraat ihastelivat kilpaa ja kakku katosikin masuihin ennätysnopeaan :) T: Synttärisankari+perhe

    VastaaPoista
  2. Kuinka monikertaisena minun kannattaisi tehdä tämä täyte, kun olen tekemässä 28cm kakun ja 26cm kakun joihin molempiin tulee kaksi väliä? :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ehkä tekisin kaksinkertaisen täytteen. Kolminkertaisenkin voi tehdä varmuuden vuoksi, jos haluaa tosi paksun täytekerroksen :)

      Poista
  3. Mä täällä hihittelen Spede Pasaselle :D Nämä sun kakut on aivan mainioita ja maistuvat varmasti taivaalliselta :)

    VastaaPoista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu