torstai 19. marraskuuta 2015

Helpot sämpylät


Nämä sämpylät ovat rapeudessaan ihania ja tosi helppoja valmistaa! Ainekset vain sekoitetaan illalla ja laitetaan jääkaappiin odottamaan aamua. Aamulla taikina lätkitään rennosti uunipellille ja paistetaan. Taikinaan ei tarvitse upottaa omia kouria missään vaiheessa, sillä tätä taikinaa ei vaivata.

Olen muokannut ohjeen omanlaisekseni Sikke Sumarin mainiosta ohjeesta: Rapeakuoria sämpylöitä aamuksi.

Helpot sämpylät, 16 kpl
  • 6 dl kylmää vettä
  • 1 pss kuivahiivaa tai 25 g tuorehiivaa
  • 1 rkl suolaa
  • 1,5 dl kauraleseitä
  • 0,5 dl seesaminsiemeniä
  • 8 dl vehnäjauhoja
  1. Sekoita veden joukkoon hiiva, suola, kauraleseet ja seesaminsiemenet. Lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi puuroksi. Peitä kulho kannella ja laita jääkaappiin vähintään kahdeksaksi tunniksi. Älä sekoita taikinaa enää tämän jälkeen.
  2. Nostele taikina kasoiksi uunipellille leivinpaperin päälle kahdella lusikalla tai mekaanisella jäätelökauhalla. Taikinan löysyydestä riippuen kasat saattavat levitä kiinni toisiinsa, mutta se ei haittaa.
  3. Aseta pelti uuniin keskitasolle ja laita uuni päälle, 225 asteeseen. Paista sämpylöitä 35 minuuttia. Aloita ajan laskeminen siitä hetkestä, kun laitat sämpylät kylmään uuniin.
  4. Tarjoile sämpylät heti, kun ne ovat hieman jäähtyneet. Sämpylöitä ei kannata peittää, sillä niiden kuoren rapeus saattaa siitä kärsiä.

Mitä leivän päälle?

Tuoreiden kasvisten, kuten tomaatin, kurkun, paprikan ja sipulin lisäksi kaupoista löytyy jo vaikka mitä ihania kasviperäisiä leivänpäällisiä. Maustetut ja marinoidut tofut sopivat tietysti tosi hyvin. Oma suositukseni on Jalotofun kylmäsavutofu tai Taifunin seesam-mantelitofu. Sevan-merkkiset hummukset ovat ihan omaa luokkaansa valmishummusten joukossa. Lidlistäkin kuulemma saa tosi hyvää hummusta, jota itse en ole vielä maistellut. Melko vastikään S-ryhmän isompiin kauppoihin tulivat Bonsoyan viherpippurileikkeleet sekä Violifen juustot. Jos omasta kaupastasi ei noita vielä löydy, kannattaa ehdottomasti vinkata kauppiaalle. Topasin seitanleikkeleitä onkin saanut jo jonkin aikaa, ja niidenkin valikoima näyttää marketeissa parantuneen huimasti. Markettien lisäksi vegaanisia juustoja ja leikkeleitä saa tietysti pienemmistä erikoisruokakaupoista, kuten Vegekaupoista, Ekoloista ja Runsaudensarvesta.

4 kommenttia:

  1. Tein sämpylöitä, ja lapsi totesi, että no äiti, sulle nyt aina käy noin. Kävi niin, ettei tullut sämpylöitä vaan yhdestä kohdasta koholla ollut lätty.

    Mulla oli varmaan liian löysä taikina. Se oli illalla sitä tehdessäni löysää puuroa ja aamulla ihan samanlaista, eikä siitä pystynyt nostamaan mitään vaan piti valuttaa pellille. Määrät olivat samat kuin ohjeessa, mutta mahtoiko se vaikuttaa, että kauraleseiden tilalla oli osaksi spelttileseitä ja vehnäjauhoja oli vain 6 dl ja sitten 2 dl ruislestyjauhoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taikinan on tarkoitus olla löysää myös yön jälkeen :) Se ei siis ole yhtään perinteisen leipätaikinamaista missään vaiheessa. Taikinaa ei pidä aamulla enää sekoittaa, vaan se nostellaan kahdella lusikalla suoraan pellille. Läjät voivat kyllä levitä ja yhdistyä toisiinsa, niin kuin minulla on käynyt kuvassa, mutta kasat pysyvät suurin piirtein omina kasoinaan.

      En usko, että jauhojen vaihto kauheasti vaikuttaa, koska olen tehnyt tuota aika monenlaisilla jauhokomboilla. Sikke Sumarin originaalissa ohjeessa lukee näin: "Jauhoja voi muunnella maun mukaan, mutta niin kauan kuin vehnää on vähintään puolet, niin ajat ja lämpötilat pysyvät samana."

      Toivottavasti leipää kuitenkin pystyi syömään, vaikka se olikin sämpylöiden sijaan jättisämpylä? :)

      Poista
    2. Ok, joo, en sekoittanut yhtään, mutta lusikointi ei onnistunut, vaan piti kaataa. Oli kyllä tosi hyvän makuista silti se leipä, vaikka olikin litteää, semmoista sentin paksuista muuten paitsi siitä yhdestä kuprusta. Teen tänä iltana uuden satsin!

      Poista
    3. Kiva, että kuitenkin maistui :)

      Poista