tiistai 22. syyskuuta 2015

Tuulispään leivontakirjan arvonta


Kävelin tänään Pyhäjärven rannassa teepaidassa enkä yhtään palellut. Onpa ihana syksy!

Ihanaa on myös se, että Tuulispään leivontakirja on vihdoin saapunut painosta. Tuntui jännältä avata kirjekuori, joka oli vähän yllättäen tipahtanut postiluukusta ja pidellä käsissä ihan oikeasti omaa kirjaa eikä vain katsella sitä tietokoneen ruudulta.

Kirjassa on reilut kuusikymmentä reseptiä niin kekseille, muffinsseille, kakuille, whoopieille kuin piirakoillekin. Mukana on juttuja Tuulispään asukkaista, joista yhdeksän sai kirjasta oman nimikkoreseptin. Kirjan reseptit on valittu siten, että ne ovat helppoja tehdä ja niiden raaka-aineet löytyvät lähikaupasta tai ainakin vähän isommasta marketista. Maussa ja ulkonäössä ei silti ole pihistelty, vaan kaikki kirjan herkut maistuvat ihan kaikille.

Kirja on luonnollisesti täysin vegaaninen, joten sen ohjeilla leivottuja herkkuja voivat syödä lähes kaikki erilaisia ruokavalioita noudattavat. Suurin osa ohjeista onnistuu ilman soijaa eikä pähkinäallergikkojenkaan tarvitse jäädä nuolemaan näppejään. Vaikka kirjan reseptit lähtevätkin liikkeelle vehnäjauhoista, on reilu puolelle ohjeista annettu vaihtoehtoinen, gluteeniton versio.


Mistä kirjan voi ostaa?

Kirja ei ole ihan vielä ehtinyt kirjakauppoihin, mutta noin viikon sisällä sitä pitäisi jo löytyä. Suomalaisen kirjakaupan lisäksi kirja tulee myyntiin moniin nettikirjakauppoihin, joista sitä voi jo nyt tilata. Edullisin hinta on Vegaaniliitolla, mutta kirjat ovat sieltä toistaiseksi loppu, koska ennakkotilaajia oli paljon. Bookyn hinta on seuraavaksi halvin. Myös Finn Lecturalta eli kirjan kustantamolta kirjaa saa alle kolmellakympillä.

Kirjaa kannattaa ehdottomasti kysellä siitä omastakin kirjakaupasta, jos sitä ei sieltä vielä löydy.

Tässäpä vielä hieman maistiaisia kirjasta!



Kirja-arvonta on päättynyt!

Arpaonni suosi Vihisrakkautta, Polarista, c:tä, Heimoa ja Piaa. He kaikki saavat Tuulispään leivontakirjan omakseen. Onnittelut heille ja kiitos kaikille muillekin osallistumisesta!

Kirjan virallinen julkaisupäivä on huomenna ja sen kunniaksi pistän jakoon viisi Tuulispään leivontakirjaa.

Osallistuaksesi sinun pitää tehdä kaksi asiaa:
  • kommentoida tätä blogitekstiä 
  • ja varmistaa, että saan yhteystietosi.
Luethan nämä ohjeet huolellisesti, kiitos!
  • Osallistu kommentoimalla tätä blogitekstiä sunnuntaihin 27.9. klo 18 mennessä.
  • Anonyymit (eli nimimerkittömät tai profiilittomat) tai yhteystiedottomat kommentoijat eivät osallistu arvontaan. Valitse siis näistä kahdesta vaihtoehdosta:
    • Kirjaudu kommentointivaiheessa sisään sellaisella tunnuksella, jonka avulla saan sinuun yhteyden eli voin sitä kautta lähettää sinulle sähköpostia tai yksityisviestin. Huom! Jos profiilisi on salainen, piilotettu tms., en saa sinuun yhteyttä eli tarkistathan asetuksesi! Jos et voi vastaanottaa profiilisi kautta sähköpostia tai yksityisviestiä, ilmoita minulle sähköpostilla (kamomillankonditoria@gmail.com) profiilisi nimi.
    • Vaihtoehtoisesti voit käyttää kommentoidessasi nimimerkkiä ja lähettää nimimerkin minulle erikseen sähköpostilla (kamomillankonditoria@gmail.com).
  • Tarkista, että kommenttisi tulee näkyviin! Ota tarvittaessa yhteyttä sähköpostilla (kamomillankonditoria@gmail.com).
  • Suoritettuani arvonnan otan yhteyttä voittajiin henkilökohtaisesti, minkä jälkeen ilmoitan voittajien etunimet tai nimimerkit myös täällä.
Onnea arvontaan!

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Vapaan delfiinin minttutäytekeksit


Moni lehti uutisoi eilen, että Särkänniemen delfinaario aloittaa yt-neuvottelut ja on mahdollista, että koko delfinaario suljetaan. Delfinaario on pitkään ollut tappiollinen, sillä sen kävijämäärät ovat jatkuvasti vähentyneet, vaikka Särkänniemen kävijämäärät ovat kasvaneet. Merkittävää on myös se, että Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä vihdoin myöntää haastattelussa asenteiden delfinaariota kohtaan muuttuneen kielteisiksi ja tämän vaikuttavan mahdollisiin päätöksiin delfinaarion tulevaisuudesta.

Uutinen sai minut leipomaan keksejä. Se sai minut myös pohtimaan delfinaariota ja sen asukkaita. Voit lukea tästä lisää reseptin perästä.

Vapaan delfiinin minttutäytekeksit, 20 kpl

taikina
  • 100 g vegaanista margariinia
  • 1 dl sokeria
  • 0,25 tl suolaa
  • 0,25 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria
  • 0,75 dl kaakaojauhetta
  • 0,5 dl omenasosetta
  • 3 dl vehnäjauhoja
täyte
  • 75 g vegaanista margariinia
  • 0,25 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria
  • 0,5 tl piparminttuaromia (tai enemmän, jos tykkäät tosi minttuisesta)
  • 4 dl tomusokeria
  1. Sekoita margariini, sokeri, suola, vaniljajauhe, kaakaojauhe ja omenasose haarukalla tasaiseksi. Sekoita myös vehnäjauhot joukkoon, tarvittaessa käsin.
  2. Laita taikina puoleksi tunniksi pakastimeen tai kahdeksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään. Taikina jähmettyy nopeammin, jos sen muotoilee litteäksi levyksi leivinpaperin väliin.
  3. Kaulitse puolet taikinasta leivinpaperin päällä puolen senttimetrin paksuiseksi levyksi. Käytä tarvittaessa vehnäjauhoja kaulimen jauhottamiseen. 
  4. Ota delfiinimuotilla mahdollisimman monta keksiä ja asettele ne leivinpaperin päälle uunipellille parin senttimetrin päähän toisistaan. Huom! Taikina pehmenee lämmetessään melko nopeasti ja muuttuu vähän hankalaksi siirrellä, joten pyri käsittelemään sitä mahdollisimman vähän. Jos keksiä ei saa nostettua muotilla leivinpaperille, käytä apunasi veistä tai muuta litteää välinettä. Jos taikina lämpenee liikaa, laita se uudelleen pakastimeen. Kaulitse ylijäämätaikina uudelleen ja tee siitäkin delfiinejä. Puolet delfiineistä kannattaa laittaa pellille toisin päin kuin toinen puoli, sillä täytettäessä kekseistä saa siistimpiä, kun ne laittaa sileät puolet vastakkain.
  5. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen ja laita ensimmäinen uunipelti siksi aikaa jääkaappiin odottamaan. Taikina ei juurikaan leviä uunissa, mutta jos taikina on uuniin laitettaessa kylmää, pitää se vieläkin paremmin muotonsa. 
  6. Paista keksejä uunin keskitasolla n. 8 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä. Varo, etteivät ne pala, sillä ruskeista kekseistä on hieman vaikeaa huomata, milloin ne ovat tarpeeksi ruskistuneet. Muotoile loppu taikina kekseiksi paistamisen aikana. Anna keksien jäähtyä hyvin ennen niiden täyttämistä.
  7. Valmista kekseille täyte. Vatkaa margariini sähkövatkaimella kuohkeaksi. Lisää siihen vaniljajauhe, piparminttuaromi sekä puolet tomusokerista ja sekoita tasaiseksi. Lisää loppu tomusokeri ja sekoita kuohkeaksi.
  8. Pursota tai levitä veitsellä täytettä reilusti keksien sileälle puolelle. Täyte kannattaa levittää kekseille ensin kokonaan ja vasta sitten painaa toiset keksit kansiksi, jotta kaikki täyte tulee käytettyä.
  9. Laita keksit jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi tekeytymään, jotta täyte jähmettyy ja keksin kannet liimautuvat siihen hyvin. Tämän jälkeen keksit ovat syötävissä. Säilytä valmiit keksit jääkaapissa.
Huom! Keksit voi tietysti tehdä millä tahansa muotilla, jos delfiinimuottia ei sinulta sattumoisin löydy. Jos taikinan lämpeneminen ja sen käsittelyn hankaloituminen ei kuulosta kivalta, voi taikinan tietysti muotoilla myös ihan peruspyöreiksi kekseiksi käsin.


Vuonna 1984 Meksikonlahdelta pyydystettiin viisi delfiiniä: Veera, Delfi, Joona, Niki ja Happy. Happy kuoli muutaman viikon kuluttua ja sen tilalle pyydystettiin Näsi. Koulutuksen jälkeen delfiinit kuljetettiin Tampereelle. Ylen Elävästä arkistosta löytyy dokumenttielokuva, joka kertoo Särkänniemen delfiinien pyydystämisestä ja erottamisesta omista laumoistaan, koulutuksesta ja siirrosta Tampereelle. Operaatio delfiinin voit katsoa täältä: Suomen ensimmäiset delfiinit.

Alkuperäisistä delfiineistä elossa ovat nyt Veera ja Delfi. Vuosikymmenten aikana delfinaariossa on syntynyt kuusitoista poikasta, joista vain kaksi on jäänyt eloon. Eevertti ja Leevi ovat molemmat syntyneet 1990-luvulla, joten nekin alkavat olla iäkkäitä.

Delfi on syntynyt vuonna 1980 eli samana vuonna kuin minä. Sinä aikana, kun Delfi on kiertänyt kehää delfinaarion kaakelialtaassa, minä olen laskenut pulkalla mäkeä, pelannut Nintendolla Super Mario Bros -pelin läpi kerta toisensa jälkeen, laulanut kuorossa ja käynyt partiossa, ihastunut kymmeniä kertoja ja haaveillut rakastumisesta, itkenyt onnesta Suomen voitettua ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden, valvonut monta yötä putkeen festareilla ja kuunnellut maailman parhaimpia bändejä, rakastunut, matkustanut Euroopassa ja Yhdysvalloissa, valmistunut lukiosta, ammattikoulusta ja yliopistosta, kirjoittanut keittokirjan, opetellut soittamaan ukulelea sekä uinut järvessä ja meressä.

Delfiä tuskin kiinnostaisi listastani mikään muu kuin viimeinen kohta, mutta sekin riittää. Se on asia, jota Delfi ei ole saanut kokea yli kolmeenkymmeneen vuoteen.


Minä tai muut eläinoikeusaktivistit emme ole vapauttamassa delfiinejä suinpäin mereen, vaikka moni trolli internetin keskustelupalstoilla niin tietääkin kertoa. Vaihtoehtoja Särkänniemen delfinaarion alasajolle ja delfiinien tulevaisuudelle on monia. Nyt on vihdoin aika selvittää ne, sillä delfinaario ei ole lainkaan niin kiva paikka kuin usein annetaan ymmärtää.

Long Play julkaisi kesäkuussa Ann-Mari Huhtasen kirjoittaman, pitkän ja kattavan artikkelin nimeltä Veden vangit. Siinä käydään läpi delfinaarion historiaa ja siihen liittyviä kiemuroita, olematonta tutkimustoimintaa, delfiinien turhautumista ja aggressiota ja muita varsin sanoisinko jänniä asioita. Huhtanen haastatteli juttuaan varten kymmentä delfinaarion nykyistä ja entistä työntekijää ja sen johtohenkilöitä.

Artikkeli on maksullinen, mutta suosittelen ehdottomasti sen ostamista ja lukemista. Jos tuo 4,90 euroa kirpaisee, voit lukea Oikeutta eläimille -yhdistyksen kirjoittaman tiivistelmän täältä: Särkänniemi jäi kiinni valehtelusta.


Osallistu!

Tampereella kerätään kuntalaisaloitetta, jonka tarkoituksena on saada Tampereen kaupunki selvittämään, mitä delfinaariolle tehdään. Täysi-ikäiset tamperelaiset voivat allekirjoittaa aloitteen täällä: www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/803.

Kaikki muut voivat ikään ja kotikuntaan katsomatta allekirjoittaa aloitetta tukevan vetoomuksen täällä: www.oikeuttaelaimille.net/vetoomus-delfiinien-puolesta.

Kuntalaisaloitteen nimienkeruussa on nyt loppukiri eikä kauhean montaa nimeä enää puutu vaaditusta määrästä. Jaathan ylläolevia linkkejä siis tamperelaisille kavereillesi, jotta nimet saadaan kasaan mahdollisimman pian, kiitos!

Syyskuun 19. päivä kello 14 Tampereen keskustorilla pidetään muistotilaisuus vangituille delfiineille. Tule mukaan sytyttämään kynttilä delfiinien puolesta!

Vuosi sitten delfinaarioon syntyi poikanen, joka ehti elää vain hetken.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Kardemummakakku


Jos kaipaat jonkinlaista mummonostalgiaa, niin tässä sitä olisi. Kardemumma tekee tästä helposta kakusta tosi ihanan makuisen ja raesokeri antaa kakun pinnalle hauskasti rapean rakenteen.

Kardemummakakku, 812 palaa

vuoan rasvaamiseen ja jauhottamiseen
  • vegaanista margariinia tai öljyä
  • korppujauhoja
taikina
  • 3 dl kaura- tai muuta kasvimaitoa
  • 150 g sulatettua vegaanista margariinia
  • 2,5 dl sokeria
  • 2 tl kardemummaa
  • 0,5 tl suolaa
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 1 tl ruokasoodaa
pinnalle
  • raesokeria
  1. Rasvaa ja jauhota 24-senttinen kakkuvuoka. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  2. Sekoita kauramaito, margariini, sokeri, kardemumma ja suola. Siivilöi toiseen kulhoon jauhot, leivinjauhe sekä ruokasooda ja sekoita ne hyvin. Lisää jauhot nesteiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Vältä ylisekoittamista, jotta taikina ei sitkostu.
  3. Kaada taikina vuokaan tasaiseksi kerrokseksi ja ripottele pinnalle raesokeria.
  4. Paista esilämmitetyn uunin keskitasolla 45 minuuttia. Peitä kakku leivinpaperilla puolen tunnin paistamisen jälkeen, jotta sen pinta ei pala. Kakku on kypsä, kun siihen työnnettyyn tikkuun ei jää taikinaa. Anna kakun jäähtyä hyvin ennen tarjoilua.
  5. Säilytä valmis kakku ilmatiiviisti huoneenlämmössä tai jääkaapissa.