lauantai 13. helmikuuta 2016

Pikkuleijonat eli suklaa-karamelli-riisimakeiset


Huomiseen ystävänpäivään voi valmistautua näillä ihanilla makeisilla! Näissä riisimurot on kyllästetty karamellikastikkeella ja suklaalla täydellisesti sitkeiksi ja samalla rapeiksi. Minulle ja avopuolisolleni tuli näiden suutuntumasta eniten mieleen Lion-patukka, joten nimesin nämä siksi pikkuleijoniksi. Nämä ovat helppoja ja nopeita tehdä, kunhan huolehtii, ettei karamellikastike kärähdä.


Pikkuleijonat eli suklaa-karamelli-riisimakeiset, 25 suupalaa tai 10 patukkaa
  • 1 dl sokeria
  • 50 g margariinia tai 1/2 dl kookosöljyä
  • 1/4 dl kauramaitoa (tai muuta kasvimaitoa tai -kermaa)
  • 1/4 tl suolaa
  • 5 dl riisimuroja
  • 80 g vegaanista suklaata
  1. Rutista pala leivinpaperia ja levitä se uudelleen auki. Näin toimimalla se on helpompi levittää vuokaan. Vuoraa n. 15 x 15 -senttinen vuoka leivinpaperilla. Vuoan koolla ei ole suurta merkitystä, joten muunkin kokoiset vuoat käyvät.
  2. Tee ensin karamellikastike. Mittaa sokeri kattilaan ja käännä levy päälle. Sekoittele puulastalla, kunnes sokeri sulaa. Varo, ettei se pala! Lisää joukkoon margariini, ja kun se on sulanut, lisää kauramaito ja suola. Käännä levy pienemmälle ja anna kiehua minuutin ajan välillä sekoittaen. Siirrä valmis kastike pois liedeltä.
  3. Mittaa riisimurot kulhoon ja kaada karamellikastike niiden joukkoon. Sekoita hyvin. Painele riisimuromassa vuokaan puulastalla. Kun se on hieman jäähtynyt mutta vielä lämmintä, voit painella sen käsin mahdollisimman tiiviiksi.
  4. Sulata* suklaa vesihauteessa tai varovaisesti mikrossa ja levitä riisimuromassan päälle. Laita vuoka jääkaappiin jähmettymään noin puoleksi tunniksi. Leikkaa terävällä, isolla veitsellä leikkuulaudan päällä napakasti suupaloiksi tai patukoiksi. Jos palat leikkaa tosi pieniksi, saattavat ne vähän murentua.
  5. Tarjoile heti ja säilytä jääkaapissa.
*Jos aikomuksenasi on syödä nämä vasta päivien päästä valmistumisesta, suosittelen temperoimaan suklaan. Ohjeen sekä sulattamiselle että temperoimiselle löydät täältä.

Erikoisemmat ruokavaliot
  • Jos haluat tehdä tämän herkun gluteenittomana, valitse gluteenittomat riisimurot sekä gluteeniton kasvimaito tai -kerma. 
  • Soijattoman tästä saa, kun käyttää esimerkiksi kauramaitoa tai kookoskermaa.
  • Jos haluat vältellä lisäaineita tai margariinia, käytä rasvana joko kylmäpuristettua tai neutraalinmakuista kookosöljyä. 

2 kommenttia:

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu