maanantai 18. huhtikuuta 2016

Vanilja-omenakerroskiisseli


Kiisselistä tulevat mieleen lapsuuden jälkiruoat kotona ja koulussa. Ne ovat olleet ehkä sen verran arkinen ja tuttu juttu, että niitä on tullut näin aikuisena keiteltyä aika harvoin. Sain kuitenkin eilen inspiraation keitellä omenakiisseliä, kun bongasin pari pöydälle unohtunutta omenaa. Ne saivat seurakseen lisähappamuutta sitruunamehusta, karamellimaista makeutta fariinisokerista, täyteläisyyttä margariinista ja vielä ripaukset kanelia ja vaniljaa täydentämään makumaailmaa. Kun omenainen kiisseli oli valmis, huomasin sen olevan vanukasmaisen paksua. Keksin keitellä sen kaveriksi vielä vaniljakiisseliä. Nämä toimivat sekä erikseen että yhdessä.


Omenoiksi kannattaa tietysti valita sellaisia omenoita, joissa on paljon makua, sillä mauton ja mieto omena pysyy mauttomana ja mietona, vaikka sitä kuinka keittäisi ja paistaisi. Esimerkiksi granny smithit, jonagoldit ja kotimaiset amorosat toimivat tosi hyvin leivonnassa ja jälkiruoissa, kun taas esimerkiksi golden delicious -omenoita en käyttäisi näihin tarkoituksiin.

Käytän lähes poikkeuksetta leivonnassa ja ruoanlaitossa kauramaitoa, koska se maistuu omassa suussani tosi hyvältä. Tästä syystä johtuen tein myös vaniljakiisselini kauramaitoon. Kaikki eivät kuitenkaan tykkää kauramaidosta, vaan valitsevat mieluummin soijamaidon, mantelimaidon tai jonkin muun kasvimaidon. Valikoimaa on valtavasti, joten suosittelenkin tutustumaan ja etsimään sen oman suosikin! Jos kasvimaidot ovat sinulle ihan vieraita, kannattaa lukea tämä teksti lehmättömästä keittiöstä ja vilkaista myös Vegaanituotteet-sivuston listausta.

Omenavanukas, 4 annosta
  • 2 maukasta keskikokoista omenaa (esim. granny smith, jonagold, amorosa)
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 1 tl kanelia
  • 1/8 tl suolaa
  • 1/8 tl vaniljajauhetta tai 1 tl vaniljasokeria
  • 1 dl fariinisokeria
  • 3 rkl vegaanista margariinia (suosittelen tummansinistä Keijua)
  • 5 dl vettä
  • 1/2 dl maissitärkkelystä
  1. Kuori ja kuutioi omenat pieniksi paloiksi. Laita omenat, sitruunamehu, kaneli, suola ja vanilja kattilaan. Kuumenna, kunnes kiehuu ja laske lämpö noin puoleen. Keitä sekoitellen, kunnes omenapalat ovat pehmentyneet mutta pysyvät vielä koossa. Omenoiden lajikkeesta riippuen tähän kuluu muutamasta minuutista kymmeneen minuuttiin. Lisää fariinisokeri ja margariini.
  2. Sekoita vesi ja maissitärkkelys tasaiseksi. Kaada seos kattilaan koko ajan sekoittaen. Anna seoksen kiehua kolmisen minuuttia eli kunnes se paksuuntuu.
  3. Siirrä kattila pois liedeltä. Kaada vanukas tarjoiluastiaan tai annoskulhoihin. Peitä vanukas kelmulla niin, että kelmu on aivan vanukkaan pinnassa kiinni, jotta sen pintaan ei muodostu kalvoa. Anna vanukkaan jäähtyä vähän ennen kuin teet vaniljakiisselin. Säilytä vanukas jääkaapissa.
Huom! Poista kelmu ennen kuin lisäät vaniljavanukkaan!

Vaniljakiisseli, 4 annosta
  • 5 dl kaura- tai soijamaitoa (suosittelen Oatlyn iKaffea*)
  • 1/2 dl sokeria
  • 1/4 tl suolaa
  • 1/4 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria
  • 2 rkl vegaanista margariinia (suosittelen tummansinistä Keijua)
  • 3 rkl maissitärkkelystä
  1. Mittaa 4 dl kauramaitoa, sokeri, suola, vaniljajauhe ja margariini kattilaan ja käännä levy päälle. Sekoita, kunnes seos kiehuu ja vähennä lämpö sitten puoleen.
  2. Sekoita maissitärkkelys desilitraan kauramaitoa. Kaada seos kattilaan koko ajan sekoittaen. Jatka sekoittamista ja keittämistä noin kolmen minuutin ajan eli kunnes kiisseli sakeutuu.
  3. Siirrä kattila pois liedeltä. Kaada kiisseli varovasti omenavanukkaan päälle. Peitä kelmulla niin, että kelmu on aivan kiisselin pinnassa kiinni, jotta sen pintaan ei muodostu kalvoa. Anna kerroskiisselin jäähtyä kokonaan ennen tarjoilua.
  4. Säilytä kerroskiisseli jääkaapissa.
*Oatlyn iKaffe-kauramaito on ihan mahtavaa! Se on kehitetty erityisesti kahveja ja muita kuumia juomia ajatellen, mutta rasvaisuutensa ja täyteläisyytensä vuoksi se sopii tosi hyvin ruoanlaittoon ja leivontaan. Jos et saa sitä käsiisi, voit vaihtaa sen peruskauramaidon ja kaurakerman sekoitukseen tai ihan vain pelkkään lempikasvimaitoosi oli se sitten kauraa, soijaa tai vaikka mantelia.


Erikoisemmat ruokavaliot
  • Jos haluat kiisselistä gluteenittoman, käytä gluteenitonta kasvimaitoa. Tarkista täältä Keliakialiiton hyväksymät kauratuotteet. 
  • Ohje on soijaton, jos et käytä siinä soijamaitoa.
  • Jos lisäaineet pelottavat, jätä margariini pois ja valitse kasvimaidoksi esim. jokin luomukasvimaito.

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa herkulliselta!
    Tuo kiisselien unohtuminen on kyllä jännä juttu, niitä pitää jotenkin itsestäänselvyytenä ja lapsuuden nostalgiaruokana, että ei tule oikeastaan ajatelleeksi miten kätevän ja hyvän jälkkärin saa keittämällä kiisseliä.
    Pidän myös kauramaidoista leivonnassa, siitä tulee kunnolla makua, mitä ei välttämättä tapahdu makeuttamatonta soijamaitoa käyttäessä ja se vaan maistuu hyvältä, kuten sanoit :)

    Pitääpä ryhtyä kiisselinkeittopuuhiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista, koska olen viimeksi tehnyt tai syönyt kiisseliä ennen tätä. Jotenkin ne ovat vain unohtuneet :)

      Poista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu