Info | Munien korvaaminen | Maidon korvaaminen | Liivatteen korvaaminen
Täytekakkuopas
| Reseptiarkisto
| Osta Tuulispään leivontakirja!

Kamomillan konditoria on vegaaninen leivontablogi, jossa keskitytään helppoihin ja kaikille maistuviin resepteihin.
Blogin reseptit ovat aina täysin kasviperäisiä eli munattomia ja maidottomia.

lauantai 5. toukokuuta 2018

Unikonsiemen-juustokeksit


Lauantaina oli pitkästä aikaa leipomispäivä! Jääkaapissa oli vegejuustopala odottamassa, että joku syö sen, joten raastoin sen keksitaikinan raaka-aineeksi. Mukaan laitoin myös unikonsiemeniä ja cayennepippuria. Kekseistä tuli kivoja pieniä makupaloja, joissa on rapeat reunat ja sopivasti pehmoinen sisus. Suosittelen leipomaan näitä vaikkapa leffaillan naposteltaviksi. Koska taikina pitää muotonsa hyvin paistettaessa, voi näistä tehdä pienellä muotilla vaikkapa sydämiä tai tipuja!

Vegaaniset juustot herättävät aina monenlaisia tunteita ja värikästäkin keskustelua. Osa rakastaa, osa vihaa ja osa tietysti suhtautuu niihin välinpitämättömästi. Osan mielestä tietyt vegaaniset juustot maistuvat aivan eläinperäisille juustoille ja osan mielestä ne eivät ole juustoa nähneetkään. Asiassa ei tietenkään ole yhtä ainoaa totuutta, sillä vastaus riippuu aina jokaisesta ihmisestä itsestään.

Itse kuulun siihen porukkaan, joka ei ihan hirveästi syö vegaanisia(kaan) juustoja, mutta joka kuitenkin pääsääntöisesti tykkää niistä tietyissä yhteyksissä. Esimerkiksi kuuma kaakao ja juustosämpylät ovat olleet minulle jo vuosia tietynlaista lohturuokaa, josta nautin erityisesti kylminä vuodenaikoina. Vaikka pitsan saa maistumaan mehevältä ja herkulliselta myös ilman juustoa, käytän kuitenkin itsetehdyssä pitsassa yleensä jotain vegaanista juustoa.

Vegaanisten juustojen valikoima perusruokakaupoissa on pikkuhiljaa kasvanut vuosi vuodelta, ja nykyisin marketeissa on yllättävän paljon valinnanvaraa. Yleisimmin tykätty juusto taitaa olla Porlammin Vegeplus (ja nimenomaan tuo plus-versio). Myös Violifen savujuusto on usein kelpuutettu vaihtoehto. Noista kahdesta kannattaa ehkä aloittaa, jos vegaaniset juustot eivät ole tuttu asia. PS Olen vegaanin Minni ja Paju maistelivat juuri pari päivää sitten erilaisia perusruokakauppojen vegaanisia juustoja ja taisivat tykätä niistä kaikista! Suosittelen lukemaan myös Vegaanihaasteen blogia, jossa annetaan juustovinkkejä sekä juustoreseptejä.

Oma vinkkini vegejuustohyllyn edessä ihmetteleville on se, että vegaanisiin juustoihin kannattaa suhtautua ihan uutena ruoka-aineena ja yrittää olla vertaamatta niitä eläinperäisiin juustoihin. Jos lukee juustopaketista tuttuja sanoja, kuten cheddar tai feta, ja odottaa täysin eläinjuustomaista kokemusta, saattaa joutua pettymään. Jos ei tykkää jostain vegejuustosta, kannattaa pikkuhiljaa testailla eri merkkejä ja vaihtoehtoja. Makuaistille kannattaa myös antaa aikaa tottua uusiin makuihin. Jos käy niin, että et pidä jostain vegaanisesta juustosta, voit piilottaa sen jämät näihin rapeisiin kekseihin!


Käytin näihin kekseihin Porlammin Vegeplussaa. Sheesen ja Tescon juustoissa on samantyyppinen rakenne, mutta uskoisin myös muidenkin vegaanisten juustojen toimivan näissä kekseissä oikein hyvin.

Vinkki: Jos olet unikonsiementen suurkäyttäjä, niitä kannattaa etsiä aasialaisista kaupoista. Niistä voi saada unikonsiemeniä puolen kilon pussin samalla hinnalla kuin pienen maustepurkin perusruokakaupasta.

Unikonsiemen-juustokeksit, n. 30 keksiä
  • 150 g vegaanista juustoa (esim. Porlammin Vegeplus)
  • 50 g vegaanista margariinia (suosittelen tummansinistä Keijua)
  • 1 rkl unikonsiemeniä
  • 1/4 tl cayennepippuria (jätä pois, jos et pidä tulisuudesta)
  • 1/4 tl suolaa
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl vettä
  1. Raasta vegejuusto hienolla terällä. Sekoita raaste, margariini, unikonsiemenet, cayennepippuri ja suola haarukalla mahdollisimman tasaiseksi. 
  2. Lisää vehnäjauhot ja sekoita haarukalla tai käsin. Taikinan on tarkoitus tässä vaiheessa olla murumaista. Lisää lopuksi vesi ja sekoita kiinteäksi. Vältä taikinan vaivaamista ja ylisekoittamista, jotta taikinasta ei tule sitkeää.
  3. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa puoli tuntia.
  4. Kaulitse taikina kahden leivinpaperin välissä korkeintaan puolen sentin paksuiseksi levyksi. Leikkaa levy joko pienillä muoteilla erilaisiksi kuvioiksi tai veitsellä tai pitsaleikkurilla pieniksi 4x4-senttisiksi neliöiksi. Aseta keksit uunipellille leivinpaperin päälle ja jätä niiden väliin hyvin tilaa, jotta ne paistuvat rapeiksi. Suosittelen paistamaan keksit kahdessa erässä. Pistele lopuksi kekseihin reikiä haarukalla.
  5. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen ja laita uunipellit vielä siksi aikaa jääkaappiin.
  6. Paista esilämmitetyn uunin keskitasolla 12–16 minuuttia eli kunnes keksien reunat ovat vähän ruskistuneet. Paistoaika riippuu uunin lisäksi siitä, kuinka lähekkäin keksit ovat uunipellillä. Voit tarvittaessa nostaa uunipellin ylimmälle tasolle minuutiksi tai pariksi, mikäli keksit eivät tunnu ruskistuvan.
  7. Tarjoile keksit lämpiminä tai jäähtyneinä. Säilytä jääkaapissa.
Pakastaminen: Keksit voi pakastaa, mutta pakastaminen voi tehdä niistä pehmeitä.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. En ole testannut, joten en osaa sanoa mitään varmaa. Uskoisin, että vaihtamalla jauhot toisiin ja lisäämällä niiden sekaan ksantaania, nämä onnistuisivat. Taikina tosin todennnäköisesti on gluteenittomana irtonaisempaa, joten en tiedä, saako tästä tehtyä muotilla kuviokeksejä.

      Poista