keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Kinuskilla kuorrutetut muffinssit (+mainostusta)

Tänään oli ensimmäinen Eettisen kuluttamisen ilta. Leivoin sinne tarjottavaksi näitä muffinsseja. Kuorrutin muffinssit kinuskilla, jonka tein ensimmäistä kertaa valkoisesta sokerista – paitsi ettei se ollut varsinaisesti valkoista, sillä se oli ruokokidesokeria. Pidän enemmän fariinisokerista tehdyn kinuskin mausta, mutta tämäkin oli vallan hyvää. En tiedä, johtuiko se kattilasta, sokerista vai kuun liikkeistä, mutta valkoinen sokeri tuntui jämähtävän kattilan pohjalle keitettäessä. Fariinisokerin kanssa näin ei ole minulle käynyt. Kinuskia kannattaakin sekoittaa koko valmistuksen ajan.

Huomio arvoisa lukija tai blogiin sattumalta eksynyt! 

Olet saapunut blogin alkuaikoihin, jolloin innostukseni vegaanileivonnan ilosanoman levittämiseen oli jo valtava, mutta tietoa ja taitoa minulla ei vielä ollut ihan kauhean paljon. Suosittelenkin etsimään tämän reseptin tilalle jonkin tuoreemman, sanotaan vaikkapa korkeintaan viisi vuotta vanhan reseptin. Tarvittaessa voit kysellä vinkkejä esim. kommentoimalla tätä tekstiä. Koska tämä blogi on eräänlainen matka ja päiväkirja kohti parempaa vegaanista leipomista, en halua poistaa täältä näitä vanhoja tekstejä.

Vaalea kinuski
  • 1 dl kasvikermaa (kauraa tai soijaa)
  • 1,5 dl sokeria
  • ripaus suolaa
  1. Mittaa ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi.
  2. Anna seoksen kiehua ensin 5 minuuttia koko ajan sekoittaen. Ota sitten pieni tippa kinuskia ja tiputa se kylmään veteen. Kinuski on valmista, kun se jähmettyy vedessä niin paljon, että sitä voi muotoilla sormilla. Mitään muovailuvahan paksuista sen ei kuitenkaan tarvitse olla.
  3. Jos kinuski ei ole vielä tarpeeksi jähmeää, jatka keittämistä vielä minuutti ja kokeile sen jähmeyttä kylmällä vedellä uudelleen. Jatka niin kauan, että kinuski on sopivaa. Tähän ei pitäisi kulua yli kymmentä minuuttia. Kinuski jähmettyy vielä lisää jäähtyessään.
Muffinssit tein vaniljamuffinssien ohjeella muutamin täsmennyksin:
  • Etikkaa en käyttänyt, koska sitä ei sattunut olemaan saatavilla.
  • Muffinssien öljynä käytin kylmäpuristettua auringonkukkaöljyä, joka toi muffinsseihin auringonkukkaista makua. Omasta mielestäni tämä oli kiva juttu, mutta jos auringonkukansiemenet eivät sinulle maistu, suosittelen pidättäytymään rypsiöljyssä tai ei-kylmäpuristetussa auringonkukkaöljyssä.
  • Kaikki raaka-aineet (myös kinuskin) olivat mahdollisuuksien mukaan vähintään luomua mutta myös reilua kauppaa. (Ainoastaan leivinjauheelle tai ruokasoodalle ei kumpaakaan sertifikaattia ole suotu.)

Lopuksi vielä mainos siitä, mitä kevään aikana on EKI:n suunnalta luvassa. Ensimmäisen illan perusteella voin suositella osallistumista kaikille, joita eettinen kuluttaminen kiinnostaa jollain tavalla. Vaikka illan aikana käsiteltiin paljon tuttuja asioita, niihin tuli uutta näkökulmaa siksi, että paikalla oli monen alan/järjestön väkeä.

Eettisen kuluttamisen illat kevät 2011

Eettisen kaupan puolesta ry (eli entinen Reilun kaupan puolesta ry.), Hub Tampere ja Vegaaniliitto järjestävät Eettisen kuluttamisen illat -sarjan kaikille kiinnostuneille lopputalven ja kevään aikana. Tilaisuudet pidetään kuukausittain Tampereella Hubissa osoitteessa Finlaysoninkuja 8, 5 krs., klo 18-20.

Luvassa faktaa ja vaikutusmahdollisuuksia leppoisassa paketissa, sekä vegaanisia makuelämyksiä. Haluatpa siis kasvattaa omia verkostojasi, tietää lisää kaupan ja kulutuksen vaikutuksista tai löytää uusimmat herkkureseptit, tule mukaan!
  • ke 16.2. klo 18 Reilun kaupan maailma: Reilu kauppa on paljon enemmän kuin se tuttu merkki paketin kyljessä. Mitä kaikkea reiluun kaupankäyntiin todella kuuluu?
  • ke 16.3. klo 18 Ekologisuus: Ruokavalion ja kulutuksen tarkastelua ympäristönäkökulmasta.
  • ke 13.4. klo 18 Ravitsemus: Tiedämme usein mitä syödä kaikkien parhaaksi. Mutta miten pitää huolettomasti huoli sekä muista että itsestämme?
  • ke 11.5. klo 18 Reilun kaupan kampanjat: Reilun kaupan toiminta on moninaista ja mielenkiintoista. Tule kuulemaan mitä sinä voit tehdä!
  • ke 8.6. klo 18 GMO: Miten geenimanipuloidut tuotteet vaikuttavat meihin kaikkiin ja mitä eettisiä haasteita aiheessa on?
Tilaisuudet ovat maksuttomia ja avoimia kaikille.

Olen lupautunut hoitamaan ainakin osan iltojen tarjottavista, joten jos Kamomillan konditorian tuotteiden maistelu livenä kiinnostaa, tarjoutuu samalla mahdollisuus myös siihen. Tähän tosin tulee mahdollisuus myös helmikuussa, kun blogini täyttää kaksi vuotta ja pidän maistatuksen Runsaudensarvessa. Siitä lisää myöhemmin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu