Satu Saunion vegaaninen leivontablogi

Info | Reseptihakemisto | Täytekakkuopas | Tuulispään leivontakirja
Näin korvaat: Kananmuna | Kermavaahto | Tuorejuusto | Muut maitotuotteetLiivate
Erityisruokavaliot: Gluteeniton | SoijatonPalmuöljytön

perjantai 28. joulukuuta 2012

Pursotettavat pikkuleivät


Keksitaikinoiden lämpötiloilla voi halutessaan vähän pelailla. Jos tarkoituksena on saada keksit leviämään paistettaessa, kannattaa taikina tehdä huoneenlämpöisistä aineksista. Esimerkiksi Whoopie Pie -leivokset ovat hyvä esimerkki leivonnaisesta, jonka täytyykin levitä kauniisti paistamisen aikana.

Jos taas tarkoituksena on, että keksi tulee uunista samannäköisenä kuin sinne mennessään, pitää taikinan olla uuniin laitettaessa kylmää. Kylmä taikina lämpenee uunissa ensin hetken, minkä aikana sen pinta ehtii jo hieman paistua. Paistunut pinta pitää leivonnaisen muodossaan, eikä se pääse tämän jälkeen enää leviämään paistamisen aikana.

Jos keksit on tarkoitus pursottaa, kannattaa taikina tehdä huoneenlämpöisistä aineksista tai antaa sen lämmetä huoneenlämmössä ennen pursotusta. Voin kertoa kokemuksesta, että jääkaappikylmän taikinan pursottaminen sattuu ihan kiitettävän paljon kämmeniin ja sormiin. Kylmä taikina ei myöskään pursotu niin kauniisti kuin huoneenlämpöinen taikina. Lyhyesti sanottuna siis pursotettavat pikkuleivät kannattaa pursottaa huoneenlämpöisinä, minkä jälkeen niiden annetaan jähmettyä kylmässä ennen paistamista.

Pursotettavat suklaapikkuleivät (24 kpl)
  • 100 g vegaanista margariinia (suosittelen tummansinistä Keijua)
  • 1 dl tomusokeria
  • 1 rkl maissitärkkelystä
  • hyppysellinen suolaa
  • hyppysellinen vaniljajauhetta
  • 0,5 dl kaakaojauhetta
  • 0,5 dl omenasosetta
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  1. Vaahdota margariini ja tomusokeri sähkövatkaimella. Lisä maissitärkkelys, suola, vanilja, kaakaojauhe sekä omenasose ja sekoita ainekset tasaiseksi. Lisää joukkoon vielä vehnäjauhot ja sekoita.
  2. Jos taikina on kylmää ja jäykkää, anna sen lämmetä huoneenlämmössä pehmeäksi, jotta sen pursottaminen käy keveämmin. Laita taikina pursotuspussiin ja pursota uunipellin päälle levitetylle leivinpaperille renkaita tai muita kuvioita. Laita koko pelti jääkaappiin (tai kylmällä ilmalla ulos) vähintään puoleksi tunniksi. Keksit ovat valmiit paistettaviksi, kun ne tuntuvat selvästi kovilta sormella painettaessa.
  3. Paista keksejä 190-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Anna keksien jäähtyä uunipellillä kymmenen minuuttia ennen niiden siirtämistä.

Vinkkejä!
  • Jos haluat kekseille suklaisen pohjan, toimi näin. Sulata 50 g maidotonta suklaata varovaisesti mikrossa tai vesihauteessa. Kasta keksien pohjat suklaaseen ja aseta ne leivinpaperin päälle kuivumaan.
  • Jos haluat tehdä vaniljaisia pursotettavia keksejä, voit käyttää taikinana kaneliässien taikinaa.

5 kommenttia:

  1. Moi! Hyviä ohjeita, mut oletko miettinyt miten margariinin voisi korvata? Pikkuleivät eivät tietty muutenkaan terveysruokaa yleensä ole mutta teollisesti jalostettuihin kasvirasvoihin en ole yhtään ihastunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tekstistä löytyy lopusta linkki itsetehdyn margariinin reseptiin sekä linkit teksteihin, joissa selitetään, miksi nykypäivän margariinit ovat ihan ok syötävää:
      http://www.kamomillankonditoria.com/2015/01/margariinit-leivonnassa.html

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Leivinjauhetta ei tarvita tässä! Tää on vanha ohje, jota oon sittemmin muokannut, ja tekstiin on jäänyt maininta leivinjauheesta. Ilman leivinjauhetta keksit pitää siis muotonsa paremmin.

      Poista
  3. Okei! Testiin lähtevät tänään

    VastaaPoista