Satu Saunion vegaaninen leivontablogi

Info | Reseptihakemisto | Täytekakkuopas | Tuulispään leivontakirja
Näin korvaat: Kananmuna | Kermavaahto | Tuorejuusto | Muut maitotuotteetLiivate
Erityisruokavaliot: Gluteeniton | SoijatonPalmuöljytön

perjantai 21. joulukuuta 2012

Vihreä rusettikakku


Eräs pieni sai tänään nimen ja muut saivat kakkua.



Vihreä rusettikakku pitsireunuksilla
  • Kakkupohjaa varten paistoin kaksi mansikkatäytekakun pohjaa uunipellillä. Leikkasin A4-arkista neliön, jota käytin kaavana leikatessani kakkulevyistä yhteensä kolme levyä. Levyistä kaksi sai leikattua suoraan kakkulevystä, mutta kolmannen levyn kokosin ns. jämäpaloista.
  • Kakku on kostutettu veden, sitruunamehun ja agavesiirapin seoksella. Käytin tätä kakkua varten kostuketta n. 1,5 dl.
  • Kakusta toivottiin soijatonta, joten käytin vaihtelun vuoksi riisivispiä. Kakun välissä onkin SoyaToo!-merkkistä riisivispiä, mansikoita ja mustaherukoita.
  • Kakku on kuorrutettu vaniljakreemillä, jonka maustoin salaisella ainesosallani eli muutamalla tipalla Niia's Cupcakesta ostamaani karamelliaromia.
  • Käytin pitsireunusten valmistamisessa apuna marsipaanipuristinta, jolla puristin pitkää nauhaa kakun reunoihin. Pitsikuviot nipistelin mantelimassaan koristepinseteillä.
  • Jos haluat itse laittaa mantelimassan solmuun, löydät ohjeen rusetille esimerkiksi täältä tai täältä.

2 kommenttia: