perjantai 15. tammikuuta 2016

Kolmen apinan muffinssit


Yksi apina tykkäsi banaaneista, toinen suklaasta ja kolmas pähkinöistä, mutta he kaikki söivät myös vuoan. Näitä apinoita ei oikeasti ole olemassa, mutta muffinsseille piti keksiä nimi!


Kaupasta löytyi Dr. Oetkerin uutuuksia eli syötäviä muffinssivuokia! Ei kertakaikkiaan ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin ostaa ne ja leipoa muffinsseja. Vuoat toimivat hyvin eli pysyivät muodossaan eivätkä muuttaneet väriään paistamisen aikana. Syömiskokemus on näissä vuoissa perusmuffinssista poikkeava, sillä vuoat ovat rapeita vohvelivuokia ja haukkaaminen on siksi erilaista. Vuoka ei maistu juuri miltään, mutta kokemus on hauska. Varmasti tulen käyttämään näitä toistekin.

Muffinssien aineosiksi valikoitui hyvä kolmen herkun kombo eli banaanit, suklaa sekä suolapähkinät. Muffinsseista tulikin samaan aikaan sekä makean meheviä, kivasti suklaisia että suolaisen rapsakoita. Voit tottakai leipoa muffinssit myös tavallisiin vuokiin!

Kolmen apinan muffinssit, 12 kpl
  • 1 banaani
  • 0,5 dl vettä
  • 0,5 dl öljyä*
  • 1 dl sokeria
  • 0,25 tl suolaa
  • 0,25 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 100 g vegaanista suklaata
  • 1,5 dl suolapähkinöitä
  1. Vuoraa muffinssipelti paperisilla muffinssivuoilla tai käytä uunissa leviämättömiä kartonki-, silikoni-, amerikan- tai syötäviä vohvelivuokia. Laita uuni kuumenemaan 190 asteeseen.
  2. Soseuta banaani haarukalla mahdollisimman tasaiseksi. Lisää vesi, öljy, sokeri, suola ja vaniljajauhe ja sekoita tasaiseksi. Siivilöi sekaan leivinjauhe ja vehnäjauhot ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Leikkaa suklaa pieniksi hipuiksi veitsellä ja lisää suolapähkinöiden kanssa taikinaan. Sekoita vielä kerran.
  3. Jaa taikina vuokiin ja paista esilämmitetyn uunin keskitasolla 20 minuuttia tai kunnes muffinssit ovat kypsiä. Kypsyyden voi tarkistaa työntämällä muffinssin korkeimpaan kohtaan tikun. Jos se tulee ulos puhtaana (suklaa tikussa ei haittaa), on muffinssi kypsä.
  4. Anna muffinssien jäähtyä mieluiten ritilällä. Ne voi tarjoilla lämpiminä tai kylminä. 
  5. Säilytä muffinssit jääkaapissa.
*En suosittele leivontaan kylmäpuristettua rypsiöljyä, sillä se maistuu voimakkaalta ja useimpien mielestä pahalta. Tavallinen rypsiöljy tai vaikkapa kookosöljy sopivat hyvin leivontaan.


Dr Oetkerin vuokia löytyy vaaleansinisinä ja vaaleanpunaisina. Ostin omani Citymarketista, mutta uskoisin näitä löytyvän muistakin kaupoista. Kumpikaan väreistä ei sisällä eläinperäisiä ainesosia. Vuoat on valmistettu maissi-, peruna- ja riisitärkkelyksestä, rypsiöljystä sekä väriaineesta. Sinisten väriaine on briljanttisininen (E133) ja vaaleanpunaiset on värjätty punajuuri-mustaporkkanatiivisteellä. Mikäli haluaa vältellä atsovärejä, kannattaa siis ostaa vaaleanpunaisia vuokia. Itse en jaksa olla huolissani satunnaisesta atsovärien syömisestä.

10 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttävät! :P Jos kiinnostaa, meidän blogissa olisi tällainen pähkinä-haaste, johon nämäkin muffinit sopisivat:http://serkustensuklaaunelma.blogspot.fi/2016/01/uusi-vuosi-ja-uudet-kujeet-myos-blogin.html :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haastevinkistä! Täytyy katsoa, ehdinkö yhtään käyttää tässä kuussa aikaa muuhun Vegaanihaasteen taustahommiin :)

      Poista
  2. Hei,

    Sain joululahjaksi leivontakirjasi ja nyt olen testannut vaniljatäytekeksien ja vaahterasiirappi-pekaanipähkinäkeksien ohjeet. Kummassakin oli kaksi ongelmaa: keksien muotoilu oli haastavaa, koska taikina mureni ja keksit eivät uunissä juurikaan levinneet, kuten ohjeen mukaan olisi pitänyt tapahtua ja lopputulos oli herkullinen, mutta pinnasta kova ja kovin tiivis. Muotoilussa huomasin jälkimmäisellä kerralla auttavan, kun taikina sai olla lieden päällä lämpimällä peltillä hetken ennen muotoilua, rasva varmaan pehmeni ja alkoi sitoa taikinaa paremmin. Mutta entäs se kovuus, olisko sille jotain tehtävissä? Mielestäni kuitenkin noudatin ohjetta ja käytin reseptissä mainittuja aineita. En tiedä olisiko sekin voinut liittyä tuohon muotoilun haastavuuteen, että olisin siinä vahingossa puristellut taikinan liian tiiviiksi? Tai voiko sooda olla jotenkin mennyt vanhaksi ja menettänyt tehonsa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tosi harmi kuulla! Satuitko käyttämään leivontamargariinia? Se on huoneenlämpöisenäkin niin jähmeää, että siitä voi olla vaikea leipoa. Jos käytit tummansinistä Keijua, jota kirjassakin suosittelen ensisijaisesti, niin sitten ihmettelen, koska sillä noista taikinoista tulee pehmeitä ja helposti muotoiltavia.

      Vaahterasiirapeissa (siis myös ns. oikeissa vaahterasiirapeissa) on myös eroja ja joillakin niistä tulee pehmeämpiä ja joillakin kovempia keksejä. Jos taikinan seassa olevat pähkinät on isoina paloina, niin se voi vaikuttaa taikinan koossapysymiseen. Soodassa on toki parasta ennen -päiväys, mutta ei sekään ihan äkkiä kadota nostatustehoaan. En nyt äkkiä keksiä muita juttuja, jotka voivat vaikuttaa lopputulokseen.

      Harmittaa, kun ei voi kirjan kirjoittajana ottaa ihan kaikkia mahdollisia juttuja huomioon, vaikka yrittäisikin :/ Nuo molemmat keksit on testattu myös muiden kuin minun toimestani ja testaajat sanoivat samaa, että taikina oli pehmeää ja helposti muotoiltavaa. Pahoittelut siis vielä kerran!

      Poista
    2. Käytin muistaakseni vaniljatäytekekseissä leivontamargariinia ja pekaanipähkinäkekseissä tummansinistä Keijua. Joo, murenemiseen toisissa vaikutti varmasti pähkinöiden koko, ne olisi pitänyt pilkkoa pienemmiksi. Ja se taikinan lämpeneminen auttoi paljon toisen peltillisen muotoilussa, joten sitä lienee paras hyödyntää tulevaisuudessakin.

      Siirappina mulla oli jälkimmäisissä Maple Joen aito luomu vaahterasiirappi. Ehkä mulla tulee kokemuksen myötä joku oivallus sen kovuuden/tiiviyden suhteen. Ehkä se voi liittyä paistoaikaan tai liian voimakkaaseen sekoitus- tai muotoilutyyliin. Paistoaika mulla taisi olla pidempi, koska tuntui, etteivät ne ehtineet saada väriä. Epäilen myös, että vika ei varmaan ollut soodassa, ei se meillä nyt ihan niin kauaa ehdi kaapissa olla.

      Uskon kyllä, että niitä on testattu. Halusin sun kirjan alunperin maistettuani sun koe-eriä Vegaaniliiton toimistolla, herkullisia olivat. Mutta kiitokset hyvästä kirjasta! Jatkan kokeiluja vegaanileivonnan parissa! :)

      Poista
    3. Uuneissa on tosi paljon eroja ja paistoaika voi tietysti myös vaikuttaa. Toivottavasti jatkossa sujuvat leipomiset onnistuneemmin. Kiva, että maistiaiset maistuivat :)

      Poista
  3. Moi�� oliko tuo taikina kuinka jähmeää, eli onnistuukohan syötävissä vuoissa myös blogisi muiden muffinitaikinoiden mukaan tehdyt muffinit? Ja laitoitko syöt.vuoat muffinivuokaan? Kiitti jo etukäteen vastauksesta��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden muffinssien taikina on vähän paksumpaa kuin taikinani yleensä, mutta kyllä noissa vuoissa voi paistaa mitä vain muffinsseja ja pikkukakkusia :) Ovat siis tosi jämäköitä. Niitä ei tarvitse laittaa erikseen paperiin tai muffinssipellille.

      Poista
    2. Hienoa! Kiitos nopeasta vastauksesta�� vielä semmoinen kysymys tuli mieleen,että säilyyköhän vuoka ehjänä jos valmistaa muffinit jo edellisenä päivänä ja pitää jääkaapissa tarjoiluun asti?

      Poista
    3. Vuoka pitää mun kokemuksen mukaan muotonsa hyvin. Se kuitenkin imee vähän kosteutta, joten ei ole vuorokauden kuluttua enää niin rapea kuin heti paistamisen jälkeen.

      Poista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu