Uusi lelu: marsipaanipuristin

Olen ihan superinnoissani uudesta lelustani marsipaanipuristimesta. Sen avulla voi marsipaanista, sokerimassasta tai suklaamassasta puristaa yhtenäistä nauhaa tai "nuudelia", jota voi sitten käyttää monin eri tavoin. Puristimessa on monta eri levyä, joiden avulla voi tehdä eri levyisiä, paksuisia ja mallisia nauhoja, joita ruttaamalla tai pyörittelemällä aikaansaa taas ihan uudennäköisiä juttuja. Nauhan voi myös leikata lyhyiksi pätkiksi, jolloin saa omatekoista strösselintapaista. Jos sekoittaa kahta eriväristä massaa, pursuaa puristimesta tosi jännännäköisiä asioita.

Yleensä karsastan kaikkia sellaisia leivonta-apuvälineitä, jotka jättävät sorminäppäryyden ja luovuuden tyystin toissijaisiksi asioiksi. Esimerkiksi silikonimuotit, joiden avulla saa tehtyä aidonnäköisen joutsenen vain tunkemalla marsipaani muotin sisään, eivät ihan hirveästi saa minulta arvostusta – edes siinä tapauksessa, että valmis joutsen spreijataan syötävällä kimallemaalilla ihan itse. Omin kätösin tehty toispuoleinen joutsen on mielestäni paljon hienompi, koska se on oikeasti luotu jonkun käsissä.

On kuitenkin olemassa joitakin sellaisia keittiövempaimia, joille annan armoa. Kaulin on tosi jees, vaikka käsinkin läpsyttelemällä on mahdollista saada aikaan litteitä taikinoita. Piparkakkumuotit ovat nekin ihan ookoo, vaikka veitsellä leikkaamalla possuista ja sydämistä tulisikin tosi persoonallisen näköisiä.

Marsipaanipuristin on sitten vähän siinä joutsenmuotin ja kaulimen välimaastossa. Voisin ihan hyvin kaulita marsipaanin ja leikata sen nauhoiksi veitsellä tai pitsaleikkurilla. Voisin myös pyöritellä ohuenohutta spagettimaista nauhaa käsissäni muutaman kymmenen metriä. Tuollaiseen hommaan kuluisi vain aika paljon aikaa.

Hommasin itselleni marsipaanipuristimen, koska tarkoitukseni ei ole vain saada aikaiseksi nauhaa, vaan aikaansaada tuosta nauhasta jotain muuta. Siinä ehkä se merkittävin asia marsipaanipuristimen ja joutsenmuotin välillä.