tiistai 5. maaliskuuta 2013

Jättisuklaakeksi


Vanhenin eilen vuodella ja vaikka en varsinaisesti synttäreitä juhlinutkaan, halusin silti leipoa jotain kivaa työ- ja aktivistikavereille vietäväksi. Olen pitkään halunnut leipoa jättiläiskeksejä, joten ne pääsivät tällä kertaa testivuoroon.

Jättikeksit eivät varsinaisesti ole keksejä muuten kuin taikinansa ja muotonsa puolesta, ja täytyy sanoa, että tykkään keksitaikinasta enemmän perinteisenä eli pienikokoisena versiona paistettuna. Koska näissä jättiläisissä koko taikinaköntsä paistetaan yhtenäisenä mönttinä, tulee lopputuloksesta enemmän kakkumainen kuin rapean keksimäinen. Hyvää on tämäkin, ja kun jättikeksin koristelee, saa siitä kivan lahjan jollekulle kivalle tyypille.

Keksi kannattaa paistaa kakkuvuoassa, sillä silloin taikinan saa kaikkein helpoiten muotoiltua tasaiseksi sekä paksuudeltaan että reunoiltaan. Olen varma, että keksin voi kyllä paistaa myös ilman vuokaa, jos jostain syystä haluat tehdä niin. Jos sinulla on käytössäsi tähden tai vaikka sydämenmuotoinen vuoka, saa silläkin tehtyä kivoja jättikeksejä.

Jättisuklaakeksi (yksi n. 24-senttinen keksi)
  • 1 dl fariinisokeria
  • 100 g vegaanista margariinia (suosittelen tummansinistä Keijua)
  • 2 rkl vettä
  • 0,25 tl suolaa
  • 0,25 tl vaniljajauhetta
  • 0,5 tl ruokasoodaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 100 g maidotonta suklaata
  • 1 dl pekan- tai saksanpähkinöitä
  1. Laita uuni lämpiämään 190 asteeseen. Levitä kakkuvuoan pohjalle pohjan kokoinen pala leivinpaperia.
  2. Sekoita fariinisokeri, margariini, vesi, suola ja vaniljajauhe kulhossa haarukalla mahdollisimman tasaiseksi.
  3. Siivilöi joukkoon ruokasooda ja vehnäjauhot. Sekoita ensin haarukalla ja kun voimat eivät enää riitä, ota avuksesi puhtaat kätesi ja sekoita taikinan ainekset käsin tasaiseksi.
  4. Pilko suklaa sekä pähkinät reippaankokoisiksi paloiksi ja sekoita nekin taikinan joukkoon.
  5. Painele taikina vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.
  6. Paista esilämmitetyssä uunissa n. 18 minuuttia eli kunnes jättikeksin reunat ovat hieman ruskistuneet.
  7. Anna keksin jäähtyä vuoassa viisi minuuttia ja irrota se sitten varovaisesti. Anna keksin jäähtyä kunnolla ja halutessasi koristele se pursotuksin.
Kuorrute
  • 25 g vegaanista margariinia
  • n. 2 dl tomusokeria
  • hyppysellinen vaniljajauhetta
  • 1,5 tl kauramaitoa (tai vaikka kahvia)
  • halutessasi elintarvikeväriä
  1. Vatkaa margariini ja osa tomusokerista tasaiseksi sähkövatkaimella.
  2. Lisää vanilja sekä kauramaito ja sekoita.
  3. Lisää sen verran tomusokeria, että kuorrute on sopivan notkeaa.
  4. Halutessasi värjää kuorrute ja pursota se keksin päälle kivoiksi kuvioiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu