lauantai 29. kesäkuuta 2013

Avokadojäätelö


Avokadojäätelö kuulosti mielestäni hieman omituiselta mutta silti kokeilemisen arvoiselta jutulta, joten päätin käydä toimeen ja surauttaa kypsyneet avokadot jäiseksi jälkkäriksi. Useimmissa netistä löytyvissä ohjeissa avokadon kaverina käytetään banaania, kookosta tai kaakaota eli melko voimakkaan makuisia juttuja. Halusin tehdä oman avokadojäätelöni mahdollisimman maustamattomana, jotta pääsisin oikeasti maistamaan, miltä avokado maistuu jäätelönä. Eipä se ihan sinne jäätelöiden top kymppiin päässyt, mutta ei toisaalta millekään miinuslistallekaan.



Jos mielestäsi avokadot maistuvat käsivoiteelle, en tietenkään suosittele sinulle tätä reseptiä. Jos sen sijaan olet hurahtanut avokadoihin, niin kannattaa kokeilla. Itse sijoitun näiden ääripäiden välimaastoon, sillä tykkään kyllä avokadoista, mutta voisin myös kuvitella eläväni elämäni ilman niitä.

Tein osasta jäätelöä suklaapuikkoja jäädyttämällä valmista jäätelömassaa ensin tunnin ajan pakastimessa jäätelömuoteissa ja tämän jälkeen kierittelin ne sulatetussa suklaassa. Mielestäni jäätelö toimi tällä tavoin paremmin kuin sellaisenaan.

Avokadojäätelö (n. 5 dl)
  • 2 kypsää avokadoa
  • 2,5 dl Alpron soijavispiä (tai kookoskermaa)
  • 0,75 dl sokeria
  • 1/8 tl vaniljajauhetta (tai 2 tl vaniljasokeria)
  1. Leikkaa avokadot puoliksi, poista niistä kivi ja kaavi hedelmäliha pois.
  2. Soseuta kaikki ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi.
  3. Jäädytä jäätelöksi jäätelökoneen ohjeiden mukaan.

2 kommenttia:

  1. Hei, minulla olisi sinulle ruoka- ja matkailuaiheinen blogihaaste: http://reissaustajaruokaa.wordpress.com/2013/07/03/haaste-11-ruokaan-ja-reissailuun-liittyvaa-kysymysta/

    Kiitos inspiroivasta vegaaniblogistasi!

    VastaaPoista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu