Satu Saunion vegaaninen leivontablogi

Info | Reseptihakemisto | Täytekakkuopas | Tuulispään leivontakirja
Näin korvaat: Kananmuna | Kermavaahto | Tuorejuusto | Muut maitotuotteetLiivate
Erityisruokavaliot: Gluteeniton | SoijatonPalmuöljytön

perjantai 3. marraskuuta 2017

Mausteiset porkkanakeksit


Kardemumma on yksi lempimausteistani, koska sillä maustettuja leivonnaisia haukatessa maku tuntuu melkeinpä varpaissa asti. Näin kävi myös näiden keksien kanssa, jotka saavat ihanaa mehevyyttä porkkanasta. Parhaimmillaan nämä keksit ovat juuri valmistuneina mutta vähän jäähtyneinä. Silloin nämä ovat pinnaltaan rapeita ja sisuksistaan hyvin meheviä.

Ulkonäöltään nämä ovat sellaisia kömpelön hellyyttäviä pampuloita. Jos leipoisin näitä vaikkapa joulupöytään, jonne ne makunsa puolesta oikein hyvin sopisivatkin, ripottelisin näiden päälle vähän tomusokeria nätistyttämään.

Näistä kekseistä tulee melko isoja ja tosi meheviä, koska ne muotoillaan ennen paistamista pallloiksi. Jos teet pienempiä keksejä, vähennä paistoaikaa. Mikäli muotoilet keksit perinteisiksi litteiksi kekseiksi, paistoaika on myös tällöin lyhyempi ja kekseistä tulee kauttaaltaan rapeampia.

Mausteiset porkkanakeksit, 8 kpl
  • 100 g margariinia (suosittelen tummansinistä Keijua)
  • 1 dl fariinisokeria
  • 1/4 tl suolaa
  • 1/4 tl neilikkaa
  • 1 tl kardemummaa
  • 1/2 tl leivinjauhetta
  • 1 dl porkkanaraastetta (hienolla terällä raastettua)
  • 2 1/2 dl vehnäjauhoja
  1. Levitä kaksi leivinpaperia uunipellille. (Keksien paistoaika on pitkä, joten niiden pohjien palamisen estämiseksi leivinpapereita on hyvä olla kaksi.) Laita uuni kuumenemaan 190 asteeseen.
  2. Sekoita pehmeä margariini, fariinisokeri, suola, neilikka, kardemumma ja leivinjauhe tasaiseksi. Lisää joukkoon porkkanaraaste. Lisää lopuksi joukkoon vehnäjauho ja sekoita tasaiseksi käsin.
  3. Jaa taikina kahdeksaan yhtä suureen osaan ja muotoile taikinapalat palloiksi. Aseta pallot leivinpapereiden päälle ja jätä niiden väliin tilaa, sillä keksit litistyvät ja leviävät vähän paistamisen aikana.
  4. Paista esilämmitetyn uunin keskitasolla 20 minuuttia. Anna valmiiden keksien jäähtyä leivinpaperin päällä viisi minuuttia ennen niiden siirtämistä, sillä ne ovat uunista tullessaan pehmeitä, mutta kiinteytyvät jäähtyessään.
  5. Tarjoile hieman jäähtyneinä. Säilytä mieluiten jääkaapissa.
Pakastaminen: Keksit voi pakastaa.
Voit tietysti vaihdella keksien mausteita mielesi mukaan. Esimerkiksi kaneli, inkivääri ja muskottipähkinä sopivat näihin kekseihin. En kuitenkaan suosittele jättämään kardemummaa pois, sillä se on näissä kekseissä se juttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti