torstai 5. maaliskuuta 2009

Kaksi erilaista syntymäpäiväkakkua!!

Huomio arvoisa lukija tai blogiin sattumalta eksynyt! 

Olet saapunut blogin alkuaikoihin, jolloin innostukseni vegaanileivonnan ilosanoman levittämiseen oli jo valtava, mutta tietoa ja taitoa minulla ei vielä ollut ihan kauhean paljon. Suosittelenkin etsimään tämän reseptin tilalle jonkin tuoreemman, sanotaan vaikkapa korkeintaan viisi vuotta vanhan reseptin. Tarvittaessa voit kysellä vinkkejä esim. kommentoimalla tätä tekstiä. Koska tämä blogi on eräänlainen matka ja päiväkirja kohti parempaa vegaanista leipomista, en halua poistaa täältä näitä vanhoja tekstejä.

Kamomilla makasi sängyssään, vaikka kello oli jo vaikka mitä. Tyttö kääri peiton tiukemmin ympärilleen ja käänsi vain kylkeä ajatellen: "Ihanaa, ettei tarvitse vielä nousta, kun on vapaapäi - - -"
"Ding Dong!!" kuului samassa ovelta. Kamomilla veti peiton päänsä yli ja yritti olla, kuin ei olisi kuullutkaan ovikellon ääntä. Ei hän kuitenkaan pitkään jaksanut teeskennellä, vaan nousi pian mennäkseen avaamaan oven.
"Asteri!!" pääsi iloisen ihmettynyt huudahdus Kamomillan suusta. "Mitä ihmettä sinä täällä teet?!" Ovella seisoi hieman Kamomillan näköinen tyttö ison matkalaukun ja kakkulaatikon kanssa. "Olen matkalla Isotädin luokse, ja koska sinä asut matkan varrella, ajattelin poiketa luonasi" Tyttö piti pienen tauon puheessaan ja ojensi kakkulaatikon Kamomillalle: "Ja tässä on sinulle syntymäpäiväkakku! Onneksi olkoon!!"
Kamomilla ei tiennyt, miten päin olisi ollut ja mitä olisi ensimmäisenä sanonut. Asteri oli Kamomillan serkku, jonka hän oli tavannut viimeksi yli vuosi sitten. Kamomilla vei Asterin keittiön pöydän ääreen istumaan ja kyseli tältä kaikki mahdolliset kuulumiset. Samoin Asteri kyseli kaikki mahdolliset kuulumiset Kamomillalta.
Tytöt olivat istuneet ja jutelleet pöydän ääressä jo melkein tunnin, kun ovikello soi taas. Silloin Kamomilla muisti, että oli vielä yöpuvussa ja että tosiaankin oli hänen syntymäpäivänsä ja että Asterin kakku oli unohtunut eteiseen. Naureskellen Kamomilla meni avaamaan oven pahoitellen oven takana seisovalle Mimosalle olemustaan. "Ei kai se mitään haittaa! Eiköhän syntymäpäivänään saa viettääkin koko päivän yöpuvussa, jos huvittaa," naureskeli Mimosa.
Myös Mimosa ojensi Kamomillalle kakkulaatikon ja toivotti hyvää syntymäpäivää. Hetken kuluttua kaikki kolme tyttöä istuivat keittiön pöydän ääressä ja mutustelivat tyytyväisinä vuorotellen suklaista täytekakkua ja marjaista täytekakkua. Kamomilla leikkasi kummastakin kakusta pienen palan ja laittoi sen pienelle lautaselle. Asterin ja Mimosan ihmetellessä, miksi Kamomilla teki niin, iski Kamomilla silmää sanoen: "Täytyy viedä kotitontullekin maistiaisia, ettei se suutu.."

Suklainen täytekakku



Kakkupohja

Sekoita ensin nämä tässä järjestyksessä:
  • 2,4 dl (1 cup) soijamaitoa
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • 0,6 dl (1/4 cup) majoneesia (kts. vegaaniset majoneesit täältä!)
  • 1,2 dl (1/2 cup) omenasosetta (mielellään sokeroimatonta)
  • 1 - 2 tl vaniljaesanssia (tai vaniljasokeria tai vaniljaa)
  • 0,5 tl suolaa
  • 4,1 dl (1 ja 3/4 cup) sokeria
  • 3 rkl kaakaojauhetta
  • 2, 4 dl (1 cup) vissyä

Sekoita sitten toisessa kulhossa nämä ja lisää nesteiden joukkoon. Sekoita mahdollisimman vähän - pienet klimpit taikinan joukossa eivät haittaa:
  • 6,5 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 1,25 tl ruokasoodaa

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Varmista, että myös reunoilla on tasaisen paksu kerros taikinaa! Paista 190 C-asteessa noin 30 minuuttia.

Tämän suklaakakun idea on peräisin Louis Deterlyn kirjasta Sinfully Vegan. Hauskaa on se, että täsmälleen sama kakkuohje on tuossa kirjassa ainakin kolme kertaa - lähinnä kakun muoto ja kuorrute muuttuvat.

Laitoin ohjeen sekä "suomeksi" että "amerikaksi", jos jollakulla on käytössään cup-mitat - itselleni oli helpompaa muokata reseptiä käyttämällä Ameriikan mittoja, joita alkuperäisessä reseptissä luonnollisesti käytettiin. Alkuperäisessä ohjeessa oli huomattavasti enemmän kaakaota, eikä esimerkiksi vissyä käytetty lainkaan.

Varsinkin tuo majoneesin käyttäminen kakkutaikinassa herätti kiinnostukseni. Ihmettelijöille tiedoksi, että kakku ei missään nimessä maistu majoneesilta, joten sitä on turha pelätä. Majoneesi kuitenkin tuo kakkuun ikään kuin syvyyttä ja taitaa se vaikuttaa kakun koostumukseenkin jotenkin...


Suklaakakun täyte:

  • 50 - 100 g suklaata
  • 1 - 2 prk vaahtoutuvaa soija- tai kaurakermaa
  • (2 tl agar agar -hiutaleita ja noin puoli desilitraa vettä)

Vaahdota kerma. Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita kermavaahdon joukkoon.
(Jos haluat, voit tehdä täytteestä kiinteämpää agar agarin avulla: Keitä agaria vedessä niin kauan, että hiutaleet ovat liuenneet täysin, n. 5 - 10 minuuttia. Lisää tämän jälkeen agarseos suklaavaahtoon hitaasti samalla vatkaten mahdollisimman nopeasti. Sähkövatkain on tässä kohtaa oiva apukeino..)


Suklaakakun kuorrute

  • 2 dl soija- tai kaurakermaa (myös mantelikerma saattaisi toimia tässä todella hyvin!)
  • 100 g suklaata
  • 1 rkl öljyä tai margariinia
  • 1 - 2 dl tomusokeria

Kuumenna kerma kattilassa. Lisää kuuman kerman joukkoon paloiteltu suklaa ja sekoittele tasaiseksi. Lisää rasva ja tomusokeri.

Kakun kokoaminen

Kakkupohja kannattaa jäähdyttää kunnolla ennen kakun täyttämistä ja kuorruttamista. Suosittelen, että teet kakun valmiiksi tarjoamista edeltävänä päivänä, koska siitä tulee silloin parempaa.

Leikkaa kakkupohja sopiviin osiin, esimerkiksi kolmeen osaan. Kostuta ensimmäinen kerros esimerkiksi kahvilla ja levitä kerroksen päälle suklaakermavaahtoa. Nosta seuraava kerros kermavaahdon päälle, kostuta ja levitä toinen kerros vaahtoa. Nosta vielä kansi eli viimeinen pala paikalleen ja kostuta sekin.

Levitä kakun kuorrute veitsen avulla kakun päälle ja koristele kakku haluamillasi koristeilla. Itse käytin pistaaseja, joita ensin paahdoin kuivalla paistinpannulla, minkä jälkeen murskasin niitä hieman tehosekoittimen pulssitoimintoa apuna käyttäen.



Marjaisa täytekakku



Kakkupohja

Sekoita ensin nämä:
  • 2,5 dl vissyä
  • 1 - 2 tl vaniljaesanssia (tai vaniljaa tai vaniljasokeria)
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • 0,5 dl öljyä
  • 2 dl sokeria
  • 0,25 tl suolaa

Sekoita sitten joukkoon nämä, mutta sekoita taas mahdollisimman vähän, jottei taikina sitkostu. Jauhot kannattaa sekoittaa ensin toisiinsa erillisessa kulhossa, jotta nostatusaineet levittyvät taikinaan tasaisesti:
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 0,75 tl ruokasoodaa
  • 0,5 tl leivinjauhetta

Paista kakkua voidellussa ja jauhotetussa kakkuvuoassa 175 C-asteessa noin 40 minuuttia. Kakku kannattaa peittää paiston ajaksi leivinpaperilla, jotta se ei pala. Testaa kakun kypsyys esimerkiksi tulitikulla tai katkaistulla hammastikulla: jos tikkuun jää kakkuun tökättäessä taikinaa, ei kakku ole vielä kypsä.

Leikkaa jäähtynyt kakku levyiksi ja täytä. Itse käytin mansikkasurvosta, vadelmasurvosta sekä ruusunmarjasosetta. Kakun kostutin sitruunamehulla, jota oli jatkettu vedellä ja joka oli makeutettu sokerilla. Kakun päälle voi vatkata soijakermavaahtoa. Tämäkin kakku kannattaa ainakin täyttää tarjoilemista edeltävänä päivänä, jotta se ehtii kunnolla maustua yön aikana.

Tämä kakku pohjautuu Isa Sandra Moskowitsin ja Terry Hope Romeron Vegan Cupcakes Take over the World -kirjan perusvaniljacupcakeohjeeseen.

5 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä kakkuja! Hyvä, että selvensit tota majoneesiasiaa. Kuulostaa aika eksoottiselta. Periaatteessahan saman saisi varmaan sekoittamalla tofua ja öljyä tehosekoittimessa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Okriina :)

    Tuo suklaakakku upposi oikeassa elämässä mun sekasyöjäsukulaisiin todella hyvin. Itse olen huomannut, että sekasyöjillä on usein ennakkoluuloja vegaanista leivontaa kohtaan, jolloin vaikutuksen tekeminen voi olla vaikeaa. Jos jotain leivonnaista ylistetään sekasyöjien toimesta, niin silloin voi olla varma, että se on oikeasti todella hyvää :D

    Majoneesi taitaa ajaa tuossa taikinassa rasvan virkaa. Itseasiassa luulisin, että ton majoneesin tilalle voi laittaa ihan vaan pelkkää öljyäkin. Tuota majoneesia ei ihan hirveän paljon tuohon taikinaan tule eli tofua ei tarvittaisi kovinkaan paljon. Siitä syystä ajattelen, ettei tofu ole välttämätöntä tuossa ohjeessa, jos ei halua käyttää majoneesia.

    VastaaPoista
  3. Olen nyt vetänyt läpi kahdet synttärikekkerit siten, etten hiiskunut kenellekään, että KAIKKi leivonnaiset on vegaanisia ja vadit kyllä tyhjenivät kehujen kera. Eli se on kai se sana Vegaaninen, joka ihmisiä eniten epäilyttää...

    VastaaPoista
  4. Olen himoinnut jotain suklaa-pistaasiyhdistelmää jo pidemmän aikaa, ja tuo kakku näyttääkin ihan täydelliseltä! Harmi, ettei mulla ole vielä syntymäpäiviä moneen kuukauteen...

    VastaaPoista
  5. Eiköhän tuota kakkua saa syödä muulloinkin kuin syntymäpäivänä...

    VastaaPoista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu