torstai 25. maaliskuuta 2010

Kääretorttu

En ole kauhean montaa kertaa tehnyt kääretorttua vegaaninaoloni aikana - muistaakseni kahdesti aikaisemmin. Tämä kolmas versio on joka tapauksessa paras. Kääretortusta voi tehdä myös kakun päällystämällä kääretorttu soija- tai kaurakermavaahdolla ja sopivilla koristeilla.


  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl (n. 7 ml) leivinjauhetta
  • 2 dl sokeria
  • 1 dl kasvimaitoa
  • 1 dl maustamatonta soijajukurttia
  • 0,5 dl öljyä
  • 2 rkl (30 ml) pellavansiemenrouhetta
  • 1 tl (5 ml) vaniljauutetta
  • Sokeria kääretortun käärimistä avustamaan
  • Hilloa
Laita uuni kuumenemaan 225 C-asteeseen.

Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe pienessä kulhossa. Mittaa toiseen kulhoon sokeri, kasvimaito, soijajukurtti, öljy ja pellavansiemenrouhe. Sekoita sähkövatkaimella muutamia minuutteja. Lisää vaniljauute ja sekoita. Lisää vehnäjauhon ja leivinjauheen seos ja sekoita nopeasti tasaiseksi.

Levitä taikina tasaiseksi kerrokseksi uunipellille leivinpaperin päälle. Taikinaa ei tule kovin korkea kerros, mutta näin ei ole tarkoituskaan. Paista uunissa 8-10 minuuttia. Kääretorttupohjan ei ole tarkoitus ruskistua mitenkään erityisesti.

Odottaessasi kääretortun paistumista ripottele puhtaan leivinpaperin päälle sokeria. Kun kääretorttupohja on valmis, kumoa se leivinpaperin kanssa sokeroidun leivinpaperin päälle. Tässä kohtaa kannattaa toimia varovaisesti, jotta pohja ei halkea. Poista uunissa käynyt leivinpaperi. Levitä pohjan päälle kerros hilloa ja kääri tiukasti mutat hellästi rullalle. Kääri valmis rulla vielä leivinpaperiin ja anna jäähtyä ennen leikkaamista.

11 kommenttia:

  1. Oliko tuo sellainen melko hyvin kasassa pysyvä? Joskus yritin jotakin jenkapullaa tehdä, viimeksi jouluhalkoa joulun tienoilla, ja se repeili aivan mahdottomasti. Tuli niin sanotusti persoonallisen näköinen...

    VastaaPoista
  2. Ainakin tämä versio pysyi hyvin kasassa, vaikka hieman tämäkin halkeili käärimisvaiheessa. Halkeamat pysyivät tosin siinä mielessä kuosissa, että itse torttu pysyi muodossaan. Eli vain ihan ulkokuori hieman repeili.

    Mä luulen, että kääretortun salaisuus on siinä, että se pitää kääriä mahdollisimman pian uunista tulemisen jälkeen. Tai ainakin niin mulle on äiti opettanut.. Ja toinen juttu on varmasti sitten se, että se valmis rulla kannattaa tosiaan kääriä vielä tiukasti paperiin, jotta se ei pääse repsahtamaan.

    VastaaPoista
  3. Hyvän näköisen olet saanut!
    Mulla aina jossain vaiheessa käärimistä on haljennut, olen tainnut paistaa liian kauan ja käätinyt liian jäähtyneenä.

    Mutta onnistunutkin vege-kääretorttu on näköjään mahdollusta, joten pitääpä kokeille taas joku päivä.

    VastaaPoista
  4. Joo siis tosissaan tuli aika pahan makuista. Tosissaaan en tykkää tästä koska siihen tuli iso lohko ja ja tosissaan on aika pahan makuista kun tohon pitää laittaa hilloa ja ja kun käytän yleensä sipsejä kääretortut väkisfkfkfn

    VastaaPoista
  5. Voi kultaseni.. Ohjeitani ei ole pakko noudattaa kirjaimellisesti. Itse asiassa on ihan mahtavaa, jos blogin reseptejä käytetään innovatiivisesti. Voit siis vallan hyvin laittaa sipsejä kääretortun väliin, jos niihin olet tottunut. Pahoittelut kuitenkin pahasta mielestä ja pahanmakuisesta kääretortusta.

    VastaaPoista
  6. Pellavansiemenrouheen merkitys pohdituttaa minua. Onko sillä jokin koostumukseen vaikuttava seikka, vai makuasia ja voisiko sen korvata jollakin muulla? Tuo määrä ei luulisi vaikuttavan makuun suuresti, mutta ulkoasussa nuo pipanat näkyvät kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pellavansiemenistä tulee kananmunamaista limaa, kun ne joutuvat nesteen kanssa kosketuksiin. Ne ovat tässä siis ihan oleellisessa roolissa :) En osaa äkkiseltään sanoa, millä ne voisi korvata, koska niillä on tähän tarkoitukseen ihan omanlaisensa kiinteyttävä vaikutus. Jos löydät jostain vaaleita pellavansiemeniä ja rouhit ne hienoksi jauheeksi, niin niiden ei pitäisi näkyä valmiissa leivonnaisessa.

      Poista
    2. Kiitos nopsasta vastauksesta ja hyvästä vinkistä! Juu tuon liman tiesinkin, mutta olen luullut että sitä pitää "limoittaa" yön yli :) Voikohan chian siemeniä käyttää tähän tarkoitukseen, mitä luulet? Värihän ei juuri muutu, mutta kun niitäkin tuolla kaapissa olisi käyttöä odottamassa.

      Poista
    3. Yön yli limoittaminen liittyy ehkä enemmän pellavan terveydellisiin vaikutuksiin. Leivontaan sitä voi käyttää nopeammin :) Chiansiemenet käyvät myös, mutta en juuri tätä reseptiä ole testannut niillä. (Tämä resepti on muuten tosi ikivanha, ja minulla on ollut ikuisuuden työn alla päivittää tämä paremmaksi.)

      Poista
  7. Vähän myöhään löysin tämän ohjeen. Kokeilin päivällä itse soveltaa käyttäen chian siemeniä ja siitä tuli kuiva. Täytyykin kokeilla tällä ohjeella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on aika vanha ohje ja kaipaa päivittämistä :) Toivottavasti kuitenkin onnistuu!

      Poista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu