Kakkusetti toimii siten, että paketin sisältöön vatkataan vesi ja pieni määrä rasvaa ja tämä sitten paistetaan. Taikina maistui ja tuoksui hurmaavalta, hieman kuin jäätelöltä. Uunista tullut kakku näytti oikein hyvältä.
Suklaamoussesetti toimii samoin kuin kakkusetti, eli paketin sisältö vatkataan veteen, minkä jälkeen se on heti valmista käytettäväksi. Ja se tosiaan on noin eli vatkaamisen jälkeen mousse on rakenteeltaan erittäin moussemaista. En ollut kuitenkaan yhtään niin vakuuttunut moussesta kuin kakusta. Mielestäni se maistui hieman, hmm, muoviselta tai jopa bensiiniseltä. En välttämättä odota tuollaista vivahdetta leivonnaiselta. Saattaa toki olla, että ostamani paketti oli viallinen. Moussea ei myöskään voinut pursottaa siten, että jälki olisi ollut erityisen kaunis. Onneksi en ole oikeasti ammattilaiskondiittori, sillä tällä kakulla olisi varmasti ulkomuotonsa puolesta edellytyksiä päästä Cake Wrecks -blogiin. Suosittelen seuraamaan tuota blogia - siellä on aivan huikean hauskoja kakkuja!
Samansuuntaiset fiilingit noista. Ostin joskus jonkun sulkaaneliö-setin, ja tunsin vähän kuin tulleeni huijatuksi. Vaiva ei ollut oikeastaan yhtään pienempi, mutta lopputulos teollisemman makuinen.
VastaaPoistaNuo tuotteet ovat varmasti hyviä vaikkapa mökillä tai muussa vastaavassa paikassa, jonne ei ole varattuna suurta leivontatarvike- ja -raaka-ainevarastoa :)
VastaaPoista