torstai 8. huhtikuuta 2010

Kakku valmiista aineksista

Löysin Punnitse ja säästä -kaupasta Orgran-merkkistä "lisää vain vesi ja rasva" -kakkuainesta ja "lisää vain vesi" -suklaamousseainesta. Kumpainenkin on vegaanista ja gluteenitonta (ja soijatonta ja hiivatonta ja ainakin toinen vielä pähkinätöntäkin.) Päätin yhdistää ne kakuksi.



Kakkusetti toimii siten, että paketin sisältöön vatkataan vesi ja pieni määrä rasvaa ja tämä sitten paistetaan. Taikina maistui ja tuoksui hurmaavalta, hieman kuin jäätelöltä. Uunista tullut kakku näytti oikein hyvältä.


Suklaamoussesetti toimii samoin kuin kakkusetti, eli paketin sisältö vatkataan veteen, minkä jälkeen se on heti valmista käytettäväksi. Ja se tosiaan on noin eli vatkaamisen jälkeen mousse on rakenteeltaan erittäin moussemaista. En ollut kuitenkaan yhtään niin vakuuttunut moussesta kuin kakusta. Mielestäni se maistui hieman, hmm, muoviselta tai jopa bensiiniseltä. En välttämättä odota tuollaista vivahdetta leivonnaiselta. Saattaa toki olla, että ostamani paketti oli viallinen. Moussea ei myöskään voinut pursottaa siten, että jälki olisi ollut erityisen kaunis. Onneksi en ole oikeasti ammattilaiskondiittori, sillä tällä kakulla olisi varmasti ulkomuotonsa puolesta edellytyksiä päästä Cake Wrecks -blogiin. Suosittelen seuraamaan tuota blogia - siellä on aivan huikean hauskoja kakkuja!

Lopputulos oli lopulta ihan jees. Olisin toki voinut kostuttaa kakkupohjan jotenkin, sillä nyt se jäi hieman kuivakkaaksi. Toisena päivänä kuorrutekaan ei enää maistunut niin pahasti bensalta.

On tosi kiva, että tällaisia tuotteita on olemassa ja että ne oikeasti ovat niin helppoja käyttää kuin antavat ymmärtää. Taidan silti itse pitäytyä tästä lähtien kokonaan itseleivotuissa kakuissa, koska syömisen lisäksi kaikkein parasta kakuissa on juuri se leipominen.

2 kommenttia:

  1. Samansuuntaiset fiilingit noista. Ostin joskus jonkun sulkaaneliö-setin, ja tunsin vähän kuin tulleeni huijatuksi. Vaiva ei ollut oikeastaan yhtään pienempi, mutta lopputulos teollisemman makuinen.

    VastaaPoista
  2. Nuo tuotteet ovat varmasti hyviä vaikkapa mökillä tai muussa vastaavassa paikassa, jonne ei ole varattuna suurta leivontatarvike- ja -raaka-ainevarastoa :)

    VastaaPoista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu