sunnuntai 1. elokuuta 2010

Hääkakku


Olen jännittänyt tämän kakun leipomista siitä asti, kun ystäväni sitä talvella minulta pyysivät. Sain vapaat kädet toteuttaa kakun, miten haluan, mistä johtuen kakun leipominen jännitti ehkä vieläkin enemmän. Pienistä hankaluuksista huolimatta kakku pysyi pystyssä, näytti hyvältä ja maistui herkulliselta. Tehtävä suoritettu.

Vielä kerran paljon onnea H & J ja suurkiitos ihanista juhlista kaikille juhlijoille!


Kakkupohja
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 3 dl sokeria
  • 1 rkl (15 ml) leivinjauhetta
  • 0,25 tl suolaa
  • 2 tl vaniljauutetta tai 3 tl vaniljasokeria
  • 1,5 dl öljyä
  • 2 dl omenasosetta
  • 3 dl vissyä
  1. Sekoita kuivat aineet.
  2. Lisää kulhoon loput aineet ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
  3. Kaada taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paista 175 C-asteessa n. 30 minuuttia.
  4. Siirrä kakkupohja pois uunipelliltä jäähtymään jollekin ilmavammalle alustalle (kuten ritilälle). Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista ja täyttämistä.
Käytin kolmikerroksiseen hääkakkuun ja yksikerroksiseen varahääkakkuun yhteensä kolme kakkupohjaa, joista leikkasin sopivan kokoisia ympyröitä. Varahääkakun kaksi kerrosta on koottu jämäpaloista.

Kostutin kakun vedellä "jatketulla" limen mehulla, jonka makeutin sokerilla. Kakun väliin laitoin tuoreita mansikoita ja Soyatoo!-soijakermavaahtoa. Kakku on kuorrutettu vaahtokarkkitaikinalla ja sen koristeet on muotoiltu värjätystä mantelimassasta.

Päivitys 21.1.2011: Katso puolukkaisen kinuskikakun ohjeesta paistoaika perinteiselle pyöreälle kakulle.


Koska kakun ylin kerros oli vaarassa keikahtaa alas, piti kakku tukea syömäpuikolla. Puikko oli kuitenkin liian pitkä, joten se piti naamioida ja piilottaa sydänten sisälle. En olisi keksinyt koota sydämiä tuollaiseksi läjäksi kakun päälle, jos syömäpuikko olisi ollut lyhyempi. Oli siis vain hyvä juttu, että kakku meinasi kaatua :)

12 kommenttia:

  1. Voin kertoa, että kakku oli herkullista!

    VastaaPoista
  2. tosi nätti! kelpais mullekkin :P

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtavan näköinen, tommosen minäki sit haluun joskus :)

    VastaaPoista
  4. ^ Kiitos vinkeistä! Täytyykin laittaa korvan taakse. Ja kokeilla tuota sun reseptiäsi. :)

    VastaaPoista
  5. Totta tosiaan! Kun paistaa taikinan uunipellillä ja paiston jälkeen leikkaa siitä pyöreitä levyjä. Ihan loistavaa! Kiitos vinkistä! Minulta nimittäin tilattiin kananmunaton kakku hautajaisiin ja aiemmat munattomat pohjat olen paistanut kakkuvuoassa ja niistähän tulee väkisinkin raskaampia kuin normipohjasta ja hankalia leikata kerroksiksi.

    T: Adan äiti www.vakavaa.vuodatus.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekä tämän hääkakun pohjan ja tästä kehitellymmän (=paremman) mansikkatäytekakun pohjan (http://kamomillankonditoria.blogspot.fi/2012/05/mansikkataytekakku.html) voi paistaa myös kakkuvuoassa ja ne ovat lopulta rakenteeltaan varsin vähän raskaita. Uunipellillä paistaminen on vain mielestäni nopeampaa ja kätevämpää :)

      Täältä löytyy vähän lisää kakkuiluvinkkejä: http://kamomillankonditoria.blogspot.fi/p/kamomillan-taytekakkuopas.html

      Poista
    2. Hei kiitos! Ajattelin tänään tehdä pohjat valmiiksi pakastimeen. Hmm.. täytyy käydä tsekkaamassa tuo kehitellympi versio. Taidan uskaltautua tekemään kuitenkin kakkuvuossa pohjan. Saakohan sen leikattua kolmeen osaan.. meen tutustumaan :)

      -Adan äippä

      Poista
    3. Kolmeen osaan leikkaamisen ei pitäisi olla erityisen hankalaa :)

      Poista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu