sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Jänöjussin mäenlasku

Eilen juhlistettiin parasta ystävääni, koska hänellä on vielä hetken aikaa valtava maha. Tällainen kakkukin pääsi mukaan juhliin. (YouTubesta voi käydä kuuntelemassa, mistä jänöjussin mäenlaskussa oikein olikaan kysymys.) Kakun sisältö on Kamomillan konditorialle hyvin ominainen suklaakakku, mutta päällyste on jotain aivan muuta kuin yleensä. Se on hattaraa! Hattarahankeen on lisätty kimallusta syötävällä Wiltonin glitterillä, jota voi ostaa mm. Tiimarista.


Pupu valmiina koitokseen. Vakavat on ilmeet.

Oravalla on sormet (ja varmuuden vuoksi käsivarretkin) ristissä, jotta pupu epäonnistuisi suunnitelmissaan. Onneksi on kuitenkin suolapurkki, jos joutuu syömähommiin!

Paistoin kaksi kakkupohjaa, jotka leikkasin sopivan kokoisiksi ympyröiksi. Vuorasin taikinakulhon kelmulla, jonka jälkeen asetin ensimmäisen kerroksen kakkupohjaa kulhon pohjalle. Kostutin kakkupohjan ja levitin kerroksen täytettä pohjan päälle. Asensin seuraavan kerroksen samaan tapaan ensimmäisen kanssa ja niin edelleen, kunnes kakku oli koossa. Hyppyriä varten kasasin pienen kakun muovirasiaan samalla tyylillä.


Kakku sai muhia kulhossaan jääkaapissa seuraavaan päivään, jolloin kumosin sen lautaselle, rakensin siihen hyppyrin ja kuorrutin Dr. Oetkerin sokerimassalla. Jouduin kasaamaan kuorrutekerroksen pienistä paloista, koska kuorrutetta oli liian vähän eli toisin sanoen kuorrutteesta olisi tullut liian ohut siirrettäväksi kakun päälle, jos olisin kaulinnut sen oikean kokoiseksi yhtenäiseksi levyksi. Tällä ei kuitenkaan ollut mitään merkitystä, koska kuorrute peiteltiin hattaralla.



Ohjeesta tulee noin parin senttimetrin (eli sopivan) korkuinen kakkupohja. Kakun voi paistaa myös kakkuvuoassa, mutta silloin paistoaika on pidempi. Itse teen kakkupohjat mieluiten uunipellillä, koska taikina kypsyy näin tasaisemmin eikä kakkupohjaa tarvitse erikseen alkaa halkaisemaan.

Suklaakakkupohja
  • 2 dl kauramaitoa (tai muuta kasvimaitoa)
  • 1,25 dl omenasosetta
  • 0,4 dl rypsiöljyä
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 3,25 dl sokeria
  • ripaus suolaa
  • 3 rkl kaakaojauhetta
  • 5,5 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 1,25 tl ruokasoodaa
  • 1,5 dl vissyä
  1. Sekoita kauramaito, omenasose, rypsiöljy, vaniljasokeri, sokeri sekä suola. Siivilöi niiden joukkoon vielä kaakaojauhe.
  2. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja ruokasooda.
  3. Kaada jauhot ja vissy nesteiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
  4. Levitä taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paista 190 °C:ssa n. 25 minuuttia.
  5. Anna kakkupohjan jäähtyä kunnolla ennen kostuttamista, täyttämistä ja kuorruttamista. Kostuttamiseen sopii hyvin kahvi tai viljakahvi, täytteeksi suklaakermavaahto ja kuorrutteeksi sokerimassa tai suklaakuorrute.
Vinkki! Jos kostutat kakun päällipuolen, voi kostuke jäädä ikään kuin lillumaan kakun pinnalle imeytymättä kunnolla kakkuun. Siitä voi seurata se, että kakkupohja ei ole mehevä, vaan pinnaltaan löllö. Tämä johtuu siitä, että kakun pinta on tiiviimpi kuin muu osa kakusta, eikä neste pääse etenemään kakkupohjassa tasaisesti. Kakkupohja kannattaakin kiepsauttaa ylösalaisin, poistaa leivinpaperi ja kostuttaa kakun pohjapuoli.

Joku oli varmaan unohtanut liukurinsa mäkeen kotiin lähtiessään...

8 kommenttia:

  1. Mista hankit hattaran?

    nimimerkillä: tahtoo oman hattarakoneen ja heti!

    VastaaPoista
  2. Onpa mahtavan näköinen!

    Hattaraa on muuten näkynyt ainakin Turussa karkkikaupoissa, jos ei satu olemaan hattarakonetta kotona.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaikille :) Mulla oli kaverilta lainassa kirpparilta ostettu lasten hattarakone. Kannattaa siis pitää silmiä auki kirppareilla. Hattaraa saa tosiaan ostaa myös valmiina. Itse en ole hattaraa karkkikaupoissa nähnyt, mutta Finnkinon teattereissa sitä myydään myös. Valmishattaroiden vegaanisuudesta en tosin tiedä mitään.

    VastaaPoista
  4. Ihan mieletön kakku!

    Tällaista purkkihattaraa olen ostanut karkkikaupasta

    http://dinanmaailma.blogspot.com/2010/07/lintsipaiva.html

    Samaa purkkihattaraa olen nähnyt myös "halpahalleissa", kuten Tavaratorilla ja Tarjoustalossa. Hinta on huimat 1 euro. Postaukseen olin merkinnyt ainesosat: sokeri, luontaisen kaltaiset aromit, värit E100, E162, E141.

    VastaaPoista
  5. Kiitos teillekin, Hönttä ja Tiina :)

    Mäkin haluun Lintsille! Siitä on ihan liian monta vuotta, kun siellä viimeksi olin.

    Muistelisin muuten, että olen nähnyt purkkihattaraa myös Makuunissa, mutta saatan muistaa väärin.

    VastaaPoista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu