torstai 4. elokuuta 2011

Pikkukakkusia Tapahtumien yössä


Tähän alkuun sellainen tiedotusluontoinen asia, että työskentelen nykyisin Runsaudensarvessa. Vaikka en henkilökohtaisesti enää olekaan taloudellisesti riippumaton Runsiksen suhteen, tämä ei vaikuta siihen, mistä asioista ja mihin sävyyn kirjoitan blogissani. En myöskään aio antaa Runsaudensarven tuotteille mitään erityisasemaa blogin resepteissä, vaikka niitä sattuneesta syystä varsin paljon keittiöstäni löytyykin.



Kun käytän sellaista tuotetta, jota myydään myös jossain muualla, en aio pimittää tätä tietoa lukijoilta. Runsaudensarvi tosin on sellainen kauppa, jossa myydään paljon sellaista, jota ei oikein muualta saa, joten silloin tällöin voi mahdollisesti tulla vastaan sellainen tilanne, jossa minun on pakko mainita vain Runsaudensarvi. Ajattelin nyt joka tapauksessa kertoa tämän työasian, jotta jokainen lukija voi itse arvioida, ottaako juttuni todesta vai pelkkänä Runsiksen myynninbuustauspuheena ;)

Ja mitenkäs tämä kaikki liittyy sitten pikkukakkusiin? Tampereella on juuri nyt käynnissä Teatterikesä ja Tapahtumien yö. Vietin eilispäivän pikkukakkustehtailijana, koska Runsaudensarvi osallistui tänään Lyhtyjen yöhön myyntipöytänsä sekä kahvi- ja pikkukakkusmaistiaisten kera. Kävin illalla tapahtumapaikalla piipahtamassa ja toteamassa, että siellä oli paljon porukkaa, rempseän mukavaa livemusiikkia ja kaikenlaista hauskaa uutta, vanhaa ja kierrätettyä tavaraa myynnissä. Olisipa siellä päässyt käden viivojen tulkitsijan juttusillekin, jos olisi halunnut.

Tämän lisäksi kävin kävelemässä kaupungilla ja päädyin hetkeksi ihastelemaan Scandinavian Funksien esitystä. (Ryhmä tanssaili hieman tähän tapaan, mutta vuotta myöhemmin.) Olisi tehnyt mieli kierrellä vähän enemmänkin katselemassa kaikenlaista katutaidetta, mutta minulla ei ollut Tapahtumien yön ohjelmaa saatavilla eikä matkan varrella tullut enää vastaan muita mielenkiintoisia juttuja, joten päädyin takaisin kotiin jakamaan tämän reseptin kaikkien kanssa.

Tapahtumien yön pikkukakkuset
(Ohjeesta tulee 24 minikokoista pikkukakkusta tai noin 10 tavallisen kokoista pikkukakkusta)

Kaakaomuffinssit spelttijauhoista
  • 2,5 dl erikoishienoja spelttijauhoja (esim. SunSpelt)
  • 0,5 dl kaakaojauhetta
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 0,25 tl ruokasoodaa
  • 0,5 tl vaniljajauhetta
  • 1,5 dl kauramaitoa (tai muuta kasvimaitoa)
  • 1 tl omenaviinietikkaa (ei pakollinen)
  • 0,5 dl kookos- tai rypsiöljyä
  • 1 dl sokeria
  • 0,25 tl ruususuolaa
  1. Vuoraa muffinssipelti* muffinssivuoilla ja laita uuni kuumenemaan 190 °C:en.
  2. Siivilöi spelttijauhot, kaakao, leivinjauhe, ruokasooda ja vaniljajauhe kulhoon ja sekoita. Sekoita toisessa kulhossa kauramaito, omenaviinietikka, kookosöljy, sokeri ja ruususuola. Yhdistä molemmat seokset ja sekoita ne nopeasti tasaiseksi.
  3. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista esilämmitetyssä uunissa kypsiksi. Minimuffinssien paistoaika on n. 16 minuuttia ja tavallisen kokoisten muffinssien 18–20 minuuttia. Muffinssit ovat kypsät, kun niihin työnnettyyn tikkuun ei jää ulosvedettäessä taikinaa. Anna muffinssien jäähtyä ennen niiden kuorruttamista.
* Jos sinulla ei ole käytössäsi muffinssipeltiä, voivat muffinssit levitä uunissa ikävän näköisiksi. Voit estää tämän käyttämällä uunissa leviämättömiä vuokia (esim. Amerikan muffinivuokia), käyttämällä kahta vuokaa päälletysten tai tekemällä taikinasta paksumman käyttämällä enemmän jauhoja tai vähentämällä hieman nesteen määrää.

Kaksivärinen vanilja-kaakaokuorrute
  • 1 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä*
  • 25 g vegaanista kasvimargariinia (katso lista täältä)
  • ripaus vaniljajauhetta
  • n. ½ pkt (200 g) ruokotomusokeria
  • 1 rkl kauramaitoa
  • 2 tl kaakaojauhetta
  1. Vatkaa kookosöljy, kasvimargariini, vaniljajauhe ja puolet ruokotomusokerista sähkövatkaimella. Lisää kauramaito ja sekoita tasaiseksi.
  2. Lisää ruokotomusokeria sen verran, että kuorrute on jämäkkää, mutta helposti levittyvää. Vatkaa kuohkeaksi.
  3. Jaa kuorrute kahteen osaan ja sekoita toisen joukkoon kaakaojauhe.
  4. Laita kuorrute pursotuspussiin siten, että pussin toisella reunalla on vanilja- ja toisella reunalla kaakaokuorrute.
  5. Pursota pikkukakkusten päälle haluamiasi kuvioita.
  6. Viimeistele pikkukakkuset ripottelemalla niiden päälle esimerkiksi pähkinärouhetta tai kookoshiutaleita.
* Kylmäpuristettu kookosöljy ei ole kuorrutteen onnistumisen kannalta välttämätön, mutta se antaa kuorrutteelle tosi ihanan mutta miedon kookoksen maun. Mielestäni kookosöljy tekee kuorrutteesta raikkaamman makuisen, kuin jos tekisin sen pelkästä margariinista.


Ihan paras tapa kuljettaa isoa määrää minipikkukakkusia paikasta toiseen on se, että hankkii (puhtaan) perhepitsalaatikon! Se on juuri sopivan korkuinen, joten laatikkoon ei jää hukkatilaa. Jos laatikoita pitää laittaa useampi päälletysten, voi kuorrutteiden länttääntymisen (eli litistymisen) estää työntämällä pariin pikkukakkuseen sopivan pituiseksi leikatut cocktailtikut, jotka estävät kannen painautumisen liian alas. Tadaa!

8 kommenttia:

  1. Onnittelut uuden työpaikan myötä! Pitäis varmaan itsekin uskaltautua leipurina joskus pois perinteiseltä keiju-vehnäjauho -linjalta. Tää resepti vois olla hyvä aloituskokeilu :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos loistavasta kuljetusniksistä!

    VastaaPoista
  3. Onnea uudesta työpaikasta, joka on varmasti kiva! Varmaan pian jo alankin teidän kanta-asiakkaaksi, kun ihan kohta oon muuttamassa Tampereelle. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Annika :) Tervetuloa ostoksille! Tiedän, että olen vähän jäävi sanomaan asiasta mitään, mutta Runsaudensarvi on aikas mahtava paikka vegaanien näkökulmasta. Olin joka tapauksessa tätä mieltä jo kauan ennen kuin olin siellä töissä tai edes tunsin kaupan henkilökuntaa :)

    VastaaPoista
  5. Moikka! Ajattelin noita pikkuisia kuppikakkuja tehdä pääsiäiseksi. Olisko sulla ehdottaa jotain pirteetä keltaista tms kuorrutetta niille, joka siis myös sopis kaakaon maun kanssa? Tuota kuorrutetta en voi käyttää kookosallergian takia. toi mini-kakkuset idea on kyllä loistava :)

    VastaaPoista
  6. Voit jättää kookosöljyn pois tästä kuorrutteesta ja tehdä muuten samalla ohjeella. Tomusokeria voi joutua laittamaan vähän vähemmän, koska rasvaa on vähän vähemmän. Ruokotomusokeria ei enää valitettavasti ole saatavilla, koska sen valmistus lopetettiin, mutta sen tilalla voi käyttää perustomusokeria.

    Jos vaniljakuorrutteen värjää keltaiseksi kurkumalla tai elintarvikevärillä, niin sehän passaa oikein hyvin suklaan kanssa. Jos taas haluaa jotain jännempää makua, niin ainakin appelsiini sopii hyvin suklaan kaveriksi - tämä tosin jakaa jonkin verran mielipiteitä :D Kuorrutteen voi siis tehdä appelsiiniversiona yksinkertaisesti siten, että laittaa kauramaidon tilalle appelsiinimehua ja raastaa hieman appelsiinin kuorta mausteeksi. Sitruunakuorrutekin voisi toimia suklaan kanssa, vaikkakaan ei mun mielestä niin hyvin.

    Toivottavasti sait selkoa :)

    VastaaPoista
  7. Ja niin tosiaan... Jos haluat tehdä vain yksiväristä kuorrutetta keltaisena, niin silloinhan tähän kuorrutteeseen ei pidä laittaa tuota kaakaojauhetta. Sori sähläys :D

    Esim. tästä postauksesta löytyy vaniljakuorrutteen ohje, jota voi soveltaa sitruuna- tai appelsiinikuorrutteeksi vaihtamalla kauramaidon sitruuna- tai appelsiinimehuun, kuten edellä neuvoin: http://kamomillankonditoria.blogspot.com/2011/10/gluteeniton-vaniljamuffinssi.html

    VastaaPoista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu