lauantai 25. toukokuuta 2013

Puput piknikillä


Ihan parhaan Gastropapu-blogin Liina toivoi minulta pupukakkua juhliinsa. Tein pienen piknikkattauksen kakun päälle ja muovailin puput niitä ihmettelemään.



Piknikillä pitää ehdottomasti olla eväänä sekä porkkanoita että täytekakkua!

Puput piknikillä (10 hengen kakku)
  • Pohja on vaalea kakkupohja uunipellillä paistettuna ja tämän ohjeen mukaan kolmeksi kerrokseksi leikattuna.
  • Kakku on kostutettu sokerivedellä ja täytetty mansikoilla sekä vegaanisesta valkosuklaasta tehdyllä suklaamoussella.
  • Kuorrute on jämäkkää soijavispiä, jossa sokerina on käytetty alkuperäisen ohjeen sokerista poiketen 2 rkl fariinisokeria, jolloin kuorrutteelle tuli vähän kinuskin makua.
  • Puput ja niiden eväät ovat mantelimassaa.


Jos sinun tarvitsee kiikuttaa kakku leipomisen jälkeen pidemmän matkaa kuin keittiön jääkaapista olohuoneen kahvipöytään, on tässä joitakin vinkkejä kakun turvallisen matkustamisen takaamiseksi.

Kakun kuljettaminen
  • Kakku tarvitsee tukevan alustan, joten kokoa se suoraan tarjoilulautaselle tai tee sille pahvista ja foliosta kakkualusta. Ohjeet löydät täältä.
  • Jotta kakku ei pääse lipsahtamaan portaissa tai mutkassa pois alustaltaan, kannattaa se varmuuden vuoksi kiinnittää alustaan liimaamalla se vedestä ja tomusokerista tehdyllä tahnalla. Sekoita tilkkaan vettä sen verran tomusokeria, että saat helposti levittyvän tahnan ja levitä tahnaa kakkualustan pintaan ennen ensimmäisen kakkulevyn asettamista paikoilleen.
  • Kakkulaatikon tai -kuvun pohjalle kannattaa laittaa kostutettu pyyhe tai kerros kostutettua talouspaperia, sillä se puolestaan estää kakkua liukumasta pitkin kakkulaatikon pohjaa.
  • Jos kakku kuljetetaan autolla määränpäähänsä, se kannattaa ankkuroida paikalleen takaluukkuun, sillä takaluukun pohja on vaakatasossa. Takapenkillä tai sylissä kakkulaatikko on todennäköisesti koko matkan vinossa, joten se saattaa muista varotoimista huolimatta matkan aikana liukua laatikossa ja sen kuorrutteet voivat mennä mäsäksi.
  • Kakkua on hyvä kantaa pohjasta tukien. Ainakin itseäni hirvittää roikotella kakkulaatikkoa pelkästään sen ympärille solmittujen narujen varassa. Narut todennäköisesti kyllä kestävät, mutta laatikko ja sen sisällä kakku pääsevät tällä tavoin helpommin heilumaan. Jos laatikko on pahvia, voi sen pohja roikotellessa hieman kaartua ja se puolestaan voi saada kakun murtumaan.
  • Jos kakussa on korkeita koristeita, ne kannattaa kiinnittää kakkuun cocktailtikuilla, jotta koristeet eivät kaatuile matkan aikana. Toinen vaihtoehto on tietysti se, että koristeet laitetaan paikoilleen vasta paikan päällä.
  • Jos taas itse kakku on tosi korkea ja varsinkin jos sen täytteet ovat liukuvaista sorttia, niin koko kakku kannattaa seivästää sopivan mittaisella syömispuikolla tms., ennen sen kuljettamista, jotta kakku ei matkan aikana leviä ympäri ämpäri.

4 kommenttia:

  1. Kiitos kauheesti kovasti kakusta! Sai paljon ihastuksia sekä näöstä, että mausta.

    Terveisin se Gastropavun huonompi puolisko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaapas hyvät :) Huippua, että oli mieleinen kaakku!

      Poista
  2. Miten ihana taideteos 💕🐇🐰🥕🥕🥕🎂

    VastaaPoista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu